Skip to content


Yksinvaellus Käsivarressa osa 4: Siedjonjärvi-Meekonjärvi

Osa 1 – Valmistautuminen
Osa 2 – Kilpisjärvi-Paihkasjärvi
Osa 3 – Paihkasjärvi-Siedjonjärvi
Päivän reitti (myös kuvana jutun lopussa)
Alkuperäinen reittisuunnitelma
Lopullinen reitti

Kuvat voi klikata isommiksi.

Edellisenä iltana nukahdin jo ennen iltakymmentä. Uni loppuikin sitten aika lyhyeen ja aloin heräillä kuudesta eteenpäin. Sade ropisi telttaan ja makuupussissa oli vähän viileää, joten sain keräillä motivaatiota nousemiseen. Makoilin ja tunnustelin säätä. Lopulta ropina väheni sen verran, että nousin. Sää oli harmaa ja kaikkialla näkyi sadepilviä. Edellisen illan upea auringonpaiste ei jatkunut enää, mutta sumuinen ja sateinen tunturialuekin oli omalla tavallaan kaunis.

Tänään en kulkisi kovinkaan paljon olemassaolevia polkuja pitkin, koska ne melkolailla päättyvät Gohpevárrin rinteelle. Päivän alkuperäinen suunnitelma oli mennä Siedjonjärven pohjoispäähän ja jatkaa siitä ylängön läpi Kalottireitille, Meekonjärven tuvalle ja Reikämaahan yöksi eli yhteensä noin 16 km päivämatka – tai nyt jo pidempi, sillä en jatkanut edellisenä iltana niin pitkälle kuin oli tarkoitus. Mutta se onkin yksin reissaamisen hyvä puoli: ei tarvitse kalibroida omaa jaksamista muiden kulkijoiden mukaan.

Sateen uhatessa harkitsin helpompaa vaihtoehtoa, kuten lämmittelyä Kuonjarjoen tuvalla, jonne matkaa leiripaikaltani oli noin 6 kilometria. Sieltä voisin jatkaa Kalottireittiä Meekonjärvelle, jos puhtia riittää. Liikkeelle oli lähdettävä joka tapauksessa, koska en halunnut pysähtyä täällä ylimääräiseksi päiväksi, joten kasailin leirin.

Rinkan sadesuoja ei ollut tarpeeksi iso, kun pidin makuualustaa poikittain. Se piti siis laittaa pystyyn, jolloin se juuri ja juuri riitti. Tämä oli myös ensimmäinen vaellus, kun kaikenlaisia lisähihnoja tuli käytettyä tavaroiden ripusteluun.

Näkymä itään kohti Gahperusvarrin rinnettä, jonne leiriydyin edellisenä yönä. Saavuin etelästä eli “oikealta” rinnettä pitkin.

Kartan mukaan Siedjonjärven eteläpuolinen palsasuo oli “helppokulkuista” maastoa. Palsasuo (suo, jossa osa turpeesta on noussut routaytimisiksi kummuiksi eli “palsoiksi”) kiinnosti, joten halusin ainakin kokeilla kulkea sitä pitkin ja nähdä palsakummut lähempää. Sitten jatkaisin Siedjonvaaran eteläpuolista satulaa länteen ja siitä pohjoiseen pitämään mahdollista sadetta Kuonjarjoen tuvalle. Lähdin siis  kohti Siedjonjärven eteläpäätä ja palsasuota.

Aika pian Gohpevárrin rinteeltä alemmas laskeuduttuani totesin, ettei palsasuo todellakaan ollut helppo ylitettävä. Kauempaa katsottuna maasto näytti melko tasaiselta, mutta todellisuudessa kiinteitä, osin kivikkoisia maakumpuja ympäröivät erisyvyiset vesilompareet ja purot, ja lähes joka puolella kasvoi polvenkorkuista ja sitkeää pientä pajua. Käännyin siis takaisin ja kiersin palsasuon pienen, matalan järven eteläpuolelta (ks. päivän reitti). Sielläkin sai hyppiä kiviä pitkin, mutta porojen polkuja seuraamalla sain ylitettyä kivikon aika sujuvasti. Kun olin vielä laskeutumassa rinnettä alas, näin pari vaeltajaa jossain täällä, mutta he katosivat näkyvistä. He olivat ainoat ihmiset, jotka näin tuona päivänä – ehkäpä he olivat edellisillan pariskunta, joka jäi yöpymään Kutturankurulle.

“Helppokulkuinen palsasuo”, jonka ylitys tyssäsi. Oikealla kuvan ulkopuolella olisi ollut Siedjonjärvi, mutta aioin jatkaa suoraan kohti keskellä näkyvää lumirinteistä vaaraa.

Tätä ottaessa olin jo edellämainitun pienen järven toisella puolen. Pienet matalat purot halkoivat maisemaa. Kasvien värin perusteella voi osittain ennakoida kulkemisen vaikeutta: vaaleanvihreä/harmahtava kasvusto = odotettavissa pientä ja tiheää pajua, tummempi vihreä = sammalta ja varpuja.

Siinä kulkiessani aurinko alkoi paistaa ja pilvet katosivat. Pidin aamukahvitauon ison kiven päällä ja fiilistelin lämmennyttä ilmaa. Kiveltä eteenpäin kulku Jágon Ántte várrin reunaa oli aika helppoa ja Kuonjarjoelle vievä satula oli jo näköetäisyydellä. Kauempana näkyvien tunturien rinteillä näkyi vielä lunta. Näin paljon erikoisia, kulmikkaita suuria kivenlohkareita. Miksi ne ovat niin säännöllisen muotoisia?! Monissa kivissä näkyi myös ilmeisesti mannerjään kovertamia pieniä koloja, “minihiidenkirnuja”. En epäilisi, jos joku sanoisi, että koloihin on joskus laitettu pieniä uhreja. Mutta mistäpä näistä tietää.

Isolla laakealla kivellä oli kuiva paikka kahvin keittelyyn.

Vaikken tällä kertaa kovin lähelle isoimpia palsakumpuja päässytkään, niin palsasuo oli hieno kauempaakin. Suon toisella puolella häämöttää Siedjonjärvi.

Kulkija.

Mäkäräisen toukkia sikiämässä tunturipurossa.

Kulmikkaiden kivien “luola”.

Näitä oli sikin sokin, kuin Obelixin hiidenkivilouhoksessa.

“Minihiidenkirnu” maassa olleessa kivessä. Näitä näkyi siellä täällä.

Vaikka olin kulkemassa kohti Kuonjarjoen tupaa, niin skannailin jatkuvasti alapuolellani olevaa suoaluetta ja yritin arvioida, ylittäisinkö sen kuitenkin ja lähtisinkö suunnistamaan Siedjonjärven rannalle. Lopulta näin Siedjonvaaran puolella ison kiven, joka kävi maamerkistä. Päädyin hylkäämään Kuonjarjoen ja lähdin kohti Siedjon- ja lopulta Meekonjärveä. Olen hyvä muuttamaan mieltäni, mutta itseäni vartenhan tällä matkalla olinkin.

Ylitys meni ihan mukavasti ja takinkin riisuin jossain vaiheessa. Välillä tuuli laantui sen verran, että sääsket ja mäkärät löysivät iholle, mutta eivät häiritsevissä määrin. Olin käyttänyt sääskimyrkkyä tähän mennessä ehkä kerran. Ylitin kivikoita, jotka korkeamman veden aikana ovat puroja: kivet olivat asettuneet melko tasaisiksi astinkiviksi ja niiden alta kuului erikoisesti kaikuvaa veden solinaa. Kiviä ei selvästikään oltu häiritty, sillä suurtenkin kivien välillä oli virrannut niin paljon vettä, että ne olivat hioutuneet sopimaan toistensa koloihin ja kärkiin kuin löyhät palapelin palat.

Kaikkia ei ole luotu kulkemaan, mutta kyllä nämä vaivaiskoivutkin yrittävät, vaikka sitten ryömien.

Lopulta pääsin Siedjonvaaran puolelle ja nousin ylemmäs rinteeseen maamerkkikiveni luo. Kuljin poropolkuja pitkin vielä ylemmäs rinteeseen ja niitä seuraten lähdin kohti Siedjonjärveä. Kapustarinta vihelteli näköetäisyydellä ilmoittaen liikkeistäni (kun pysähdyin, vihellys oli matala ja kun lähdin taas liikkeelle, vihellys oli korkea). Laskeutuminen Siedjonvaaralta järven rantaan koostui luonnollisesti jälleen yhdestä suuresta kivikosta. Taas olin iloinen vaellussauvoistani.

Viimeinen osa laskeutumisesta Siedjonjärvelle. Kivetöntäkin kulkureittiä alkoi näkyä.

Pääsin rantaan, jossa oli helppo kulkea pehmeää sammalta ja varvikkoa pitkin. Satuin rannalla kohtaan, jossa  järvessä oli hiekkapohja ja sopivan helppo laskeutuminen veteen: Aika peseytyä. Aivan parasta kyllä olla yksin tunturijärvellä auringonpaisteessa, peseytyä jääkylmässä vedessä ja istuskella kuivattelemassa. Heittämällä vaelluksen parhaita hetkiä, eikä ollut kiire mihinkään.

Pesupaikka.

Kuivatellessa.

Pyykkäilin siihen mennessä käytetyt vaatteet ja ripustin ne rinkan ulkopuolelle kuivumaan. Lopulta lähdin kävelemään rantaa pitkin kohti pohjoista. Laakealla niemellä pysähdyin kalastamaan Loimu-lippaa heitellen. Rannoilla näkyi pintovan pientä kalaa ja kauempana kävi silloin tällöin pinnassa isompiakin kaloja. Jonkin ajan päästä kokeilin ottaa itsestäni kuvan kalastamassa. Sattumalta juuri kuvan heitolla sain hyvän kokoisen harrin. Se hankasi siimaa ja itseään vedessä olleisiin kiviin, mutta onneksi uistin säilyi. Sain samoilta sijoilta vielä pari tärppiä – toinen kaloista innostui pomppimaan pinnan yläpuolella ja oli muutenkin sellainen energiapakkaus, että se saattoi olla taimen. Valitettavasti se irtosi ennen tunnistusta.

Heitto.

Eka harjus tälle reissulle.

Rannalla kasvaneet hillat olivat vielä raakoja. Maasto oli välillä kivikkoista, välillä soista. Kivikot alkoivat olla jo peruskauraa, joten tuota pikaa olin järven pohjoisrannalla. Siitä lähdin suunnistamaan suoraan pohjoiseen Kahperusjohkan varteen, jonne oli vajaa kilometri. Kohdassa, johon tulin, oli todella mukava parin kosken välinen virtaava niva, jossa kalastaa. Sain melko pian yhden “tikkuraudun”, jonka vapautin koska leiriin oli vielä niin pitkästi matkaa. Muuta kalaa ei tullut vaikka pintakäyntejä olikin, joten kahlasin joen yli. Tässä oli jo sen verran leveyttä, että otin kengät pois ja laitoin kahluusandaalit jalkaan. Kengät roikkuivat kaulassa.

Kahperusjohkan kuohuja.

Kahperusjohkan nivaa.

Ensimmäinen rautu. Mielestäni vesiemme hienoin kala. Mustaan Senioriin nappasi, kunhan sain sen viritettyä uimaan niin, ettei se kellahtanut kyljelleen kovassa virrassa.

Kahperusjoen kahluupaikka. Aiemmat vaeltajat olivat jättäneet puusauvoja kahlaajien avuksi.

Jännää oli, mutta yli pääsin. Olin juuri kuivannut jalat ja laittanut kengät jalkaan, kun huomasin, että ***** teltta oli pudonnut kiinnityksestään. Paniikin poikasen kiristäessä mahaa tiirailin, näkyykö alavirrassa sinistä telttapakkausta posottamassa koskea alas. Ei näkynyt, joten ei auttanut muu kuin kahlata takaisin ja lähteä etsimään sitä, samalla kun kaikenlaisia skenaarioita pyöri päässä. Onneksi, onneksi teltta löytyi paikasta, johon olin laskenut rinkan kalastellessa, eikä minun tarvinnut lähteä kävelemään takaisin Siedjonjärvelle. Siispä pääsin jälleen kahlaamaan joen yli, ja tällä kertaa kaikki varusteet olivat mukana. Kiristin teltaremmit tuosta lähtien erityisen huolellisesti.

Teltta löytyi ruohikosta, jonne olin rinkan laskenut aiemminkin…

Auringonvalo alkoi jo kellertää, mutta vielä oli heiteltävä uistinta toisellakin rannalla. Mustalla Seniorilla nousi toinenkin rautu. Hyvä päivä siis kalastuksellisesti. Näistä olisi voinut tehdä ns. tikkukaloja nuotiolla ja rannalla olikin vanha nuotiopaikka. Jatkoin matkaa kohti pohjoista ja Kalottireittiä. Katsoin vähän kompassista suuntaa ja päättelin, että horisontissa näkyvien lakien on oltava Kahperusvaarat, joiden edestä Kalottireitti kulkee, joten suuntasin niitä kohti.

Edelleen näköetäisyydellä edellisestä leiripaikasta. :) Melkoinen nousu Siedjonjärveltä jo tässä vaiheessa.

En tiedä mikä naksahti päässä, mutta ensimmäisten mäkien ja kivikoiden jälkeen alkoi ihan jumalaton flow. Kivikot loppuivat ja yhtäkkiä maisemat ilta-auringossa olivat sellaiset, että tuntui kuin olisin kävellyt Rohanissa ja hetkenä minä hyvänsä rohirrim olisi voinut laukata esiin. Ei laukannut, mutta nautin olostani silti. Näin riekon, joka lehahti ihan jaloistani muutaman metrin päähän heiluttelemaan pyrstöään. Sormusten Herra -quotet kiersivät kehää päässäni ja askel suorastaan liisi.

Riekon suojaväritys.

Kahperusvaarat – Suomen Rohan.

Järjestäytyneet kivet kuivan puron pohjalla.

Vähän ennen Kalottireittiä ylitin reheviä kuivia purouomia. Yhden varresta löysin fossiililta näyttäneen kiven ja poimin sen mukaani. Jossain vaiheessa varpaitani alkoi särkeä mystisesti, mutta sille ei mahtanut mitään ja matkaakin oli enää muutama kilometri. Pääsin lopulta Kalottireitille ja aloin seurata sitä kohti Meekonjärven tupaa. Kohta Kahperusvaarojen takaa paljastui Meekonlaakson maisemat. Liioittelematta se on yksi Suomen hienoimmista paikoista ja ei ihme, että laakson reunalla kohoava erikoinen Saivaara kantaa nykyään UKK:n muistokylttiä (spoiler-kuvavaroitus). Urkki tykkäsi vaellella ja hiihdellä näillä seuduilla.

Saivaara.

Meekonlaakso ja vasemmalla Meekonpahta. Meekonjärvi on alhaalla vasemmalla, oikealla Jogas-/Porojärvi. Järvien ja jokien nimet tuntuvat olevan aika liukuva käsite, koska Jogas- ja Porojärvi ovat yhteydessä toisiinsa ja Kahperusjohkan “päähaara” muuttuukin ylempänä Kuonjarjohkaksi.

Jalkojenlepuutustauko.

Tuvan tuolla puolen näkyi houkuttelevan tyyni järvi, jonne teki mieli mennä kalaan. Viimeinen kilometri sattui varpaissa ihan tosissaan. Kengät eivät puristaneet ja kaikki liikkui normaalisti, mutta jostain syystä ukkovarpaita kirveli. Ihailin silti maisemia ja pääsin Meekonjärven tuvalle hyvissä voimissa. Koska Meekonjärven laakso oli niin hieno, jalat niin kipeät ja alkoi jo hämärtää, päätin etten jaksaisi enää jatkaa Reikämaahan yöksi vaan jäisin tänne.

Kopistelin sisään tupaan, jossa oli lisäkseni vain yksi henkilö, jo viisi-kuusi viikkoa yksin vaellellut mies. Vaihdoimme kuulumiset ja laitoin makuupaikkani valmiiksi. Lähdin yrittämään kalastusta, mutta kuten tupamies oli sanonut, rannan ja tuvan välissä ollut pajukko oli käytännössä läpitunkematon… Yritin tunkeutua itseäni pidemmässä pajukossa ollutta polkua melko pitkälle, mutta luovutin, kun vastaan tuli polkua leveämpi vesilätäkkö enkä nähnyt, miten syvä se oli – näytti liian syvältä. (Edit: Kuulemma pajukko EI ole läpitunkematon ja hyväkin kalastuspaikka on löydettävissä. :P) Palasin siis tuvalle ja aloin tehdä ruokaa. Niihin aikoihin tuvalle saapui pari muutakin vaeltajaa, suunnilleen omaa ikäluokkaani ollut mieskaksikko. Niin me neljä ruokailimme ja kuuntelimme vaellusmiehen tarinoita. Välillä vetäydyin kirjoittelemaan muistiinpanoja, valmistauduin iltapuulle ja pyörähdin pihalla katsomassa kuutamoa. Huomasin venytellessä, että kipeät varpaat olivat nyt tunnottomat… Ystävällisesti tarjottujen minttukaakaoiden jälkeen laitoimme nelisin laverille nukkumaan. Aluksi vähän epäilytti nukkuminen tuntemattomien seurassa, mutta tulimme juttuun eikä teltan pystytys houkutellut. Neljä mahtui mukavasti, lisäihmisten kanssa olisi pitänyt jo vähän tiivistää.

Rakeinen kuutamo ja Meekonjärven tuvan puucee.

Päivämatka: 15 km. Lähdin ehkä noin klo 9 ja tuvalle saavuin vähän ennen pimeän tuloa, ehkä 22 maissa.

Päivän reitti. Siedjonjärvestä Kahperusvaaran alle se on aika vapaalla kädellä piirretty, mutta mukailee totuutta.


Yksinvaellus Käsivarressa osa 3: Paihkasjärvi-Siedjonjärvi

Osa 1 – Valmistautuminen

Osa 2 – Kilpisjärvi – Paihkasjärvi

Koko vaellusreitti.

Tämän päivän reitti (myös kuvana raportin alaosassa).

Kuvat avautuvat samaan ikkunaan.

Sain yön nukuttua ja heräsin noin 7:45. Makoilin vähän aikaa ja sitten kasailin leirin. Ilma oli viileä ja enteili sadetta, vaikka aiemmin aamulla aurinko paistoikin ja lämmitti telttaa. Kasailin leirin, pesin edellisillan pannut, heitin tunturipuron raikkautta kasvoilleni ja noin tunti heräämisestä lähdin kohti Termisjärven tupaa. Säästin aamukahvittelun ja aamupala-lounaan sinne; lähtiessä haukkasin vain energiapatukkaa ja vettä. Aioin paistaa tuvalla makkarat, jotka olin alunperin aikonut paistella edellisenä iltana. Sää oli hetken aikaa kuiva, mutta sade tuntui painavan päälle.

Telttapaikka aamulla. Termisvaaran laki oli sumupilven peitossa, mutta idässä kajasti kirkkaampi taivas.

Päätös tehdä edellisillan leiri Paihkasjärven alueelle osoittautui oikeaksi. Polku Termisjärven tuvalle oli jatkuvasti enemmän tai vähemmän vetinen. Mönkijänjälki oli liejuinen, rinnesuo taas… soinen. Mutta maisemat olivat tosi hienot ja pääsin tuvalle juuri sateen alkaessa. Viimeiset tuvalla yöpyneet lähtivät minun tullessani puoli yhdentoista maissa. Samaan aikaan tuvalle saapui porukka oululaisia syömään ja keittelemään kahvit. He olivat jo matkalla Kilpisjärvelle ja sainkin heiltä mm. paketillisen voita, josta kyllä iloitsin monta kertaa reissun aikana, vaikka aluksi kieltäydyinkin ottamasta sitä. Kiitos vielä kerran, jos joku teistä lukee tämän ja tunnistaa itsensä!

Termisjärven tupa. Sadepilvet hiipivät alemmas…

Omakuvan harjoittelua ja sateen pitoa Termisjärven tuvalla.

Viivyin tuvalla aika pitkän tovin ja kuivattelin vaatteita. Keitin kahvivettä kamiinalla ja paistoin makkarat. Samoilla lämmöillä oululaiset kuivasivat kamppeitaan. Rinkkakin keveni, kun löysin sivutaskusta täyden 1,5 litran vesipullon, jonka luulin kadottaneeni jo Keminmaassa… Se sai jäädä matkasta. Sain syötyä 3 makkaraa ja samalla silmäilin päivän reittiä. Oulun väeltä olin saanut vinkin, että Termisjärven itäpäässä on lompareita, joista nousee harjuksia. Heillä oli mukana myös tenkara-vapoja, jollaisen näin nyt ensimmäistä kertaa. Se on vähän kuin teleskooppionkivapa, mutta pakkautuu lyhyemmäksi ja on tarkoitettu perhostukseen puroilla. Siinä ei ole kelaa vaan siima perhoineen kiinnitetään vapaan. Tenkara on suosittu kalastustyyli Japanissa ja rantautuu (hehheh) vähitellen muuallekin.

Yhden maissa lähdin jatkamaan matkaa, kun näytti siltä, että taivas alkaa kirkastua. Aloitin kalastelun aika pian tuvalta lähdön jälkeen, kun Termisjärveen laski Salmikuruun mukavan näköinen puro. Salmikuru tunnetaan “auton kokoisista” kivistään eikä se ole erityisen rakastettu reitti vaeltajien keskuudessa. Utelias kun olen, niin haluaisin ehkä silti kokeilla sitä kerran, jotta tietäisin olla menemättä toiste. Tylsää olla vain kuulopuheiden varassa!

Näkymä “pahamaineiseen” Salmikuruun.

Reissun uistinvalikoima. Taimen, rautu ja harri olivat tähtäimessä. Lippoja, pari pitkälle lentävää lusikkaa, jigejä syvänteiden ronkkimiseen, vaappuja sekä matalaan että syvään veteen ja pari kevlar-peruketta pahan päivän (haukien) varalle löytyi vaellusvalikoimasta. Heittelin näitä UL-virvelillä.

Heittelin puron suulla vähän aikaa, mutten saanut mitään. Vesi oli kirkasta ja aurinko paistoi. Ilman takkia pärjäsi hyvin ja tauolla söin maasta karpaloita. Kun pääsin järven itäpäähän ja näin ensimmäistä kertaa Jollán-Mallan takaa avautuvan maiseman, niin olihan se hieno: Termisjärvestä laskevat purot/joet kohisivat rinnettä alas ja maisemaa täplittivät monenkokoiset ja -muotoiset lammet. Vaeltajapariskunta oli löytänyt sieltä mahtavan leiripaikan ja mies näytti kantavan leiriin isoa kalaa, joka saattoi olla harri.

Termisjärven laaksoa. Lämmintä pukkasi, mutta myös tuulta.

Termisjärven itäpuolen lompareita, jotka jatkuivat tästä pohjoiseen. Kalan kantaja oikeassa reunassa.

En kehdannut jäädä häiritsemään leiriytyjiä tuppautumalla kalastamaan, joten jatkoin matkaani. Pian ylitin jo ensimmäisiä puroja, jotka eivät näin ensikertalaiselle olleet kovin helppoja. Muilta kulkijoilta se näytti onnistuvan aika kepeästi, kuten itseltänikin myöhemmin. Pysähdyin heittelemään lompololle, johon laski kaksi vuolasta puroa. Sain hyvän kokoisen harjuksen, mutten halunnut vielä leiriytyä tai pitää taukoa, joten laskin sen takaisin kotilompoloonsa.

Kalaa vapauttaessani alkoi rivakka sadekuuro, joka sai minut liikkeelle. Ukkosen jyrinääkin kuului matkan päästä. Kun pakkasin kalastus- ja kahlausvälineitäni, pari ohitti minut purojen halki hypähdellen. Minua ei paljoa naurattanut ylittää kiviä pitkin syvää (= yli polven) puroa rinkka selässä, samalla kun täydessä pituudessaan oleva virvelini odotti ukkosenjohdattimen virkaa. Jos olisin luiskahtanut, niin vähintään kengät olisivat kastuneet. Selvisin kuivana ilman salaman iskua ja sadekin lakkasi. Sateenkaaren kajossa, voitokkaana, jatkoin matkaani kohti Kutturankurua, jota pitkin aioin jatkaa pohjoiseen seuraavaan leiripaikkaani Siedjonjärven länsirannalle.

Vaikka sade oli tulossa, niin upaa maisemaa oli pakko kuvata.

Sadekuuro ohitti minut. Sateenkaarta oli paljon mukavampi katsella.

Polku, jonka piti mennä Kutturankuruun, katosi sekä minulta että pariskunnalta, joka oli aiemmin ohittanut minut. Näin kuitenkin itse kurun, joten hieman kivikoita pitkin pohjoiseen seikkailtuani löysin lopulta oikean reitin. Kurun kiipeäminen oli siihen astisista rankin osuus ja pysähtelin usein. Kutturankurulla kännykkä taisi toimia viimeistä kertaa ja siitä eteenpäin olinkin 4 päivää peittoalueen ulkopuolella. Kurun pohjalla kohisi puro, jota reunustivat paikoin melko jyrkätkin kiviseinämät. Kurun yläpäässä kulku oli helpompaa ja polkukin siirtyi puron toiselle puolen, aurinkoiselle itärannalle. Oli selvää, kummalle puolelle puroa aurinko paistoi enemmän, sillä aurinkoisella puolella ruohot ja kukat kukoistivat ja loistivat auringossa, kun taas varjon puolella oli pelkkiä harmaita kiviä.

Kutturankurun polku löytyi lopulta tuolta toiselta reunalta.

Omakuva, mikä ihana tekosyy pitää taukoa ja syödä vähän lakritsisuklaata.

Elämä varjossa vs. elämä valossa. Itse kyllä valitsen jälkimmäisen.

Minusta kirkas vesi näytti niin siistiltä, että esittelenpä muillekin! Huomaa vedenpinnan rikkovat vaaleanvihreät sammaleet.

Minut aiemmin ohittanut pariskunta oli leiriytynyt aivan upealle paikalle Kutturankurun itäpuoliselle Gohpevárrin rinteelle. Sieltä näki kauas etelään ja aurinkokin paistoi. Jutustelimme kurun kiipeämisestä, tulevista reiteistä ja menneistä vaelluksista. Kuulin tarinoita alueen autiotuvista. Kunnon erämaafarmasistina myös täydensin heidän lääkearsenaaliaan allergialääkkeellä. Rouvalle oli noussut kutisevia paukamia, mutta minua eivät sääsket ja mäkärät jostain syystä kiusanneet, joten annoin suurimman osan antihistamiineistani heille.

Itse lähdin vielä tavoittelemaan Siedjonjärven länsirantaa, jonne olin suunnitelmani mukaan leiriytymässä kolmanneksi yöksi. Melkein kaduin päätöstäni, kun eteen tuli jälleen yksi iso kivikko ylitettäväksi. Tällä kertaa huomasin, että aiemmat kulkijat olivat merkanneet kulkureitin pinoamalla pieniä kiviä isojen päälle. Pääsinkin kivikon yli kohtalaista tahtia ja fiilistelin Gohpevárrin länsirinteeltä avautuvia näkymiä. Päätin sittenkin leiriytyä tänne, koska oli vielä aurinkoista ja paikka oli niin hieno. Näin Siedjonjärven, mutta sinne oli vielä niin pitkä matka, että päätin viettää pidemmän illan (kello oli noin 19:30). Keittelin pastat makkaralla ja kuivattelin sateessa kastuneita varusteita ilta-auringossa. Nukkumaan laittaessa ja hämärän laskeutuessa mietin, että nyt olisi kerran elämässä -tilaisuus nähdä revontulia vaelluksella, mutta makuupussissa oli jo niin ihanan lämmin, ettei taistelutahtoa riittänyt kohdata illan koleutta: nukahdin.

Polkumerkkejä kivikossa. Ensimmäinen on ihan vasemmassa reunassa, seuraavat keskempänä kuvaa.

Muu seura iltaleirissä vaihteli, mutta nämä pysyivät.

Tältä leiripaikalta aukeni Maisema, eikä yhtään harmittanut leiriytyä tarkoitettua aiemmin. Keskellä näkyy Siedjonjärvi, jonne alunperin aioin yöksi.

Kello oli leiriytyessä about 19:30 eli yhteensä olin liikkeellä reilut kahdeksan tuntia ja matkaa tuli 13 kilometriä. Alla päivän reitti:

Termisjärven pohjoisrantaa Kutturankurulle, jota pitkin pohjoiseen Gohpevárrin rinteille yöksi.


Yksinvaellus käsivarressa osa 2 – Kilpisjärvi-Paihkasjärvi 11.8.2017

Ohje: Kuvien pitäisi avautua uuteen välilehteen. Jos ei, niin kannattaa avata ne. Tätä kirjoittaessa galleriatoiminto ei oikein pelaa. Päivitin lopunkin pakkausosion edelliseen päiväkirjamerkintään.

Osa 1: Valmistautuminen

Olin jo aiemmin matkustanut Espoosta Keminmaahan. Matkan piti jatkua niin, että lähtisin junalla Kemistä Rovaniemelle ja hyppäisin sieltä bussiin, joka on Kilpisjärvellä 17:30 jälkeen. Kun pääsimme vanhempieni kanssa Kemin juna-asemalle, paljastui, että juna oli noin 80 minuuttia myöhässä. En saanut ajoissa tietoa, odottaisiko Kilpisjärven bussi Rovaniemellä junasta tulijoita, joten vanhempani armollisesti kuskasivat minua ylimääräiset 100 km Rovaniemelle asti. Huvin piikkiin meni tämäkin reissu, onneksi. :)

Juna oli myöhässä. Kiitos VR.

Bussi odotti junasta tulijoita, mutta olipa mukavampi tunne päästä bussiin jo heti linja-autoasemalta asti eikä stressata junassa, joutuisinko yöpymään Rovaniemellä ja taas myöhäistämään retkisuunnitelmaani vai en. Bussimatka kesti kuutisen tuntia. Heti kaupungin keskustasta viereeni tupsahti tukevasti humalassa näin aamupäivästä ollut mies, joka puhui taukoamatta seuraavat nelisenkymmentä kilometriä. (-Shaako tähän ishtua? -Jos pysyt pystyssä niin istu vaan.) Onneksi hän puhui sen verran hiljaa, että pääsin pään nyökyttelyllä. Hän ei myöskään nukkunut pysäkkinsä ohitse.

Koska olimme odottaneet junasta tulevia matkustajia, tauoille ei ollut aikaa. En ollut ottanut vaellukselle lukemista mukaan, joten olin ajatellut ostaa jonkin lehden taukopaikalta. Se kuitenkaan ei onnistunut. Puhelintakaan en viitsinyt räplätä, koska bussissa ei ollut virtapistokkeita ja akkua piti säästää.

Perillä

Matka kuitenkin meni ihan mukavasti, ja Palojoensuussa vaihtunut kuski tunnisti nimeni matkustajalistasta – hän on samalta kylältä kotoisin kuin isäni, ja tuntee paljonkin sukulaisiani. Siinä sitten turistiin mukavia, kunnes Saanan rinne alkoi näkyä, Kilpisjärven Luontotalon pysäkki tuli vastaan ja jäin kyydistä. Nyt se alkaa!

Pysäkillä kimppuun tuli heti  lupaava parvi mäkäräisiä. Ne eivät häirinneet liikaa, joten myrkkyä lisäämättä heitin  rinkan selkään ja lukaisinalueen infotaulut Luontokeskuksen parkkipaikalla. Sitten lähdin ihdoin Kalottireitille ja kohti Termisjärveä noin klo 18:20. Lähetin viimeiset viestit ja pakolliset sometukset ennen kännykän sulkemista.

Luontokeskuksen parkkipaikka. Saana-tunturi näkyy taustalla.

Ensimmäiset kilometrit kuljin mukavassa tunturikoivikossa. Vaikutti siltä, että Norjan puolelta päälle tulee sadekuuro tai useampi, mutta onneksi ei satanut muutamaa pisaraa enempää. Ylitin Tsahkaljärveen laskevan puron siltaa pitkin. Samalla tunturikoivikko päättyi ja puuton alue alkoi. Sillan toisella puolella ollut opaste antoi ymmärtää, että Termisjärvelle olisi matkaa vielä 12 kilometriä. Aloin seurata mielestäni selkeintä polkua kohti itää.

Kilpisjärven tunturikoivikkoa.

Kulku oli aika rankkaa, sillä maasto vaihteli kivikosta pehmeähköön, rinkka oli painavimmillaan ja vaellussauvat vielä matkustusmoodissa sivutaskussa. Otin sauvat käyttöön ja annoin arvoa sille, että olin ottanut molemmat sauvat mukaan – jossain vaiheessa olin harkinnut ottavani vain yhden. Sauvat antoivat tukea ja kevensivät kulkua yllättävän paljon. Ihastelin näkymiä Norjaan.

Näkymä Saanalle ja Norjan puolelle.

Jossain kohtaa seuraamani mönkijänura kääntyi mielestäni liikaa pohjoiseen enkä jaksanut enää seurata sitä, sillä en ollut satavarma, minne ura johtaisi. Näin kuitenkin jo, missä jyrkät tunturirinteet syöksyivät kohti Termisjärveä, joten aloin kulkea suoraan maaston halki. Virhe vai ei, en tiedä. Osa matkasta oli mukavaa kangasta, osa oli kohtalaisen helppokulkuista “rinnesuota”, ja kohtasinpa myös kierrettäviä lampareita, pieniä solisevia puroja ja niistä siinneitä sääskiä. Etelästä Paihkasvaaran rinteiltä kuului kummallisia eläinten huutoja – naaleja tai kettuja kenties? Pari kilometriä kuljettuani ylitin ensimmäisen “kunnon” puron kiviä pitkin ja saavutin taas oikeaan suuntaan menevän polun.

Tuolla jossain rinteet laskeutuvat Termisjärveen. Oikealta lukien kuvassa taitavat näkyä Paihkasvaara, Termisvaara ja yksi Salmivaarojen huipuista.

Punaiseksi värjäytynyt lammikko. Myös kokonaisia punaisia puroja näkyi siellä täällä.

Termisjärven autiotupa näkyi jo, ja sinne olisin halunnut yöksi. Ilta alkoi kuitenkin jo hämärtyä ja aiemmin kohtaamani miehet olivat sanoneet, että reitti Termisjärven tuvalle on märkä. Tupa ei vaikuttanut tulevan yhtään lähemmäs ja kartasta päätellen matkaa oli vielä useampi kilometri. Niinpä jäin Paihkasjärven itäpuolelle kuivalle mutta möykkyiselle alueelle telttoineni yöksi. Matka päättyi noin puoli kahdeltatoista yöllä. Tuuli alkoi puhaltaa. Väsyneenä kokosin teltan, hain vettä purosta ja laitoin trangian pikavauhtia tulille teltan tuulensuojaiselle puolelle. Lisäsin pastaani liikaa vettä ja sitä kiehutellessani lapioin keitoksesta kuolleita sääskiä lähemmäs kymmenen. Juuri kun sain ruuan riittävän valmiiksi, alkoi sadella. Jouduin nukkumaan korvatulpat korvissa, sillä jokin teltanlieve jäi sen verran löysälle, että se läpätti tuulessa. Etsin mukavaa asentoa. Nukahdin väsyneenä ja hieman itseäni epäillen.

Termisjärven tupa näkyy jo illan kajossa. Tässä näkyy jo, minkä takia Termisjärvi on suosittu kohde. Monta tunturia nousee jyrkästi 400 metriä järven pinnasta. Laakso on jäätikön muovaama.

Liikkeellä: 18:20-23:30. Kuljettu matka: n. 10 km.

Arvio ensimmäisen illan reitistä.

 


Yksinvaellus Käsivarressa osa 1 – valmistautuminen

Kesälomani loppui viime maanantaina. Perjantaina 19.8.2017 palasin viikon mittaiselta vaellukselta Käsivarren erämaahan. Vaelsin ensimmäistä kertaa yksin ja ilman merkittyä reittiä. Nyt, 30.8.2017, on aika korkata olut ja aloittaa muistelu. Ohje lukemiseen: Kuvat kannattaa avata seuraavaan välilehteen. Galleriatoiminto ei tätä kirjoittaessa toiminut kovin hyvin.

Halusin lähteä Lappiin, koska edellisestä Lapin vaelluksesta oli jo ihan liikaa aikaa. Se suuntautui Hetta-Pallas-reitille vuonna 2008. Mitä hittoa, melkein kymmenen vuotta sitten? Oli siis jo aikakin lähteä, jos aikoo itseään vaellusihmisenä pitää.

Halusin sisällyttää reissuun edellistä enemmän kalastusta ja päästä kunnolla irti oravanpyörästä. Nyt halusin siis lähteä yksin, tai jos joku haluaisi liittyä seuraan, niin pitäisi joko sietää tai harrastaa kalastusta. ;)

Linkit muihin osuuksiin:

Osa 2: Kilpisjärvi-Paihkasjärvi

Minne lähteä?

Pyörittelin pitkään vaellusta Pöyrisjärven erämaa-alueelle, koska minua kiinnostavat alueen hiekkadyynit. Päätin kuitenkin lähteä Käsivarren erämaahan, sillä Kittilään pääsee etelästä lentäen kohtuuhinnalla, ja sieltä on vain muutaman tunnin bussimatka Kilpisjärven alueelle. Lisäksi bussimatkan varrella voi jäädä minne huvittaa ja aloittaa vaelluksen sieltä. Puhumattakaan suurtunturialueen puuttomuudesta ja rajoittamattomista näköaloista, ah!

Milloin vaeltamaan?

Kesälomat piti sumplia tiimitovereiden kanssa jo alkukesästä. Ajattelin jättää pahimman räkkäajan (= heinäkuun puoliväli) väliin ja antaa sääskille ja mäkäräisille muutaman viikon kuolemisaikaa, joten loman voisi aloittaa elokuun ensimmäisellä viikolla. Lopultahan kävi ilmi, että tänä vuonna koko kesä on myöhässä, joten mielessä kävi, onko räkänkin pahimmat hetket siirtyneet myöhemmäksi?

Loman aloitus myöhentyi vielä viikolla alkuperäisestä suunnitelmasta, joten päätin lähteä vaeltamaan joskus elokuun tokalla viikolla, kunhan säätiedotus näyttäisi tarpeeksi hyvältä. Yksin lähtemisen hyviä puolia, ettei ole niin päivän päälle. Elokuun puolivälissä saattaisi olla vielä lämmintä säätäkin, minulla nimittäin on vain kesämakuupussi…

Reitin suunnittelu

Ensimmäinen suunnitelma oli jäädä bussista Ropitunturin lähistöllä, lähteä siitä vaeltamaan erämaahan ja päätyä lopulta Kilpisjärvelle. Piirtelin Karttapaikassa, tarkemmin maastoa tuntematta, fiilistellen, kaiken mitä “halusin” nähdä ja katsoin, paljonko tulisi matkaksi. Lopputulos oli jotain tällaista:

Ensimmäinen reittiajatus Ropilta Munnikurkkioon, Ailakkavaaralle ja Kilpisjärvelle

Munnikurkkiolle päädyin, koska paikannimi oli hauska ja Torisenon vartta kulkeva hiekkaharju näytti kartalla siistiltä. En googletellut juurikaan reissuraportteja ja valokuvia, koska halusin lähteä reissuun näkemään ja kokemaan uusia asioita itse, ensimmäistä kertaa. Liian tarkat reittisuunnitelmat ja valokuvien tuijottelut laimentaisivat kokemuksen yllätyksellisyyttä ja kokemuksen syvyyttä. Lainasin kuitenkin kirjastosta muutamia kirjoja vierailun arvoisten kohteiden löytämiseksi:

  • Suomen retkeilyopas: retkeilyreitit ja -alueet, luontopolut, erämaa-alueet, kansallispuistot, luonnonpuistot, päivätuvat, autiotuvat, varaustuvat, ympäristöä säästävä retkeily (Rautio Antero ym. 2001)
  • Erämaat: Pohjoisen Lapin vaelluskohteet (Laaksonen Jouni, 1967)
  • Pohjois-Skandinavian vaellusreitit (Ahonen Harri, 2014)

Näistä toimivin minulle oli keskimmäinen, vanhin kirja, jossa kuvailtiin muutama vaellusreissu alueella sekä tarkemmin maasto-olosuhteita Lapissa. Muut kirjat sisälsivät eniten kuvailua autiotuvista ja merkityistä reiteistä. Itselläni oli vielä tuossa vaiheessa tarkoitus yöpyä teltassa, poissa reiteiltä, joten ko. kirjoista ei ollut apua. Ostin myös Ropi-Kalkkoaivi-Munnikurkkio -alueen kartan.

Vaikka olin pitkään puhunut täydellisestä erämaavaelluksesta poissa tunnetuilta poluilta, niin sisu kuitenkin nousi kaulaan kuvassa olleen 110 kilometrin vaelluksen kohdalla. Lopulta muutamien reittipyörittelyjen ja perehtymisen seurauksena tein todellisuuskatsauksen: 1) En ollut vaeltanut pitkää matkaa todella pitkään aikaan, 2) enkä koskaan yksin, 3) saati merkittyjen reittien ulkopuolella. 4) Sää voisi yllättää, 5) alueella ei todennäköisesti ole juuri ketään apuna jos jotain sattuu, 6) kännykkä ei kuulu, eikä 7) Käsivarren erämaassa esiintyvillä pajuviidakoilla ole hyvä maine. Reissusta olisi voinut tulla käsittämättömän huippu, mutta se olisi myös voinut mennä pahasti pieleen.

Lopullinen reittisuunnitelma, jonka sain valmiiksi pari päivää ennen starttia, olikin sitten vähän helpompi. Päätin matkustaa Kilpisjärvelle saakka Ropille jäämisen sijaan ja mukailla osittain Kalottireittiä. Viettäisin muutaman yön autiotuvissa sekä suunnistaisin muutamia päiviä maastossa.

Lopputulos olisi siis 7 yötä reissussa: 6 yötä maastossa ja 1 yö Kilpisjärvellä Retkeilykesuksella. Reitillä on paljon jokia ja järviä kalastettavaksi. Yksi päivä olisi varattu täysin lepo- ja kalastuspäiväksi pääkohteessani Toskaljärvellä: sinne laskee maanalainen joki, joka on muovannut Suomen ainoan tunnetun karstiluolan, joka on googlen mukaan ehkä myös Suomen pisin luola. Lisäksi sen pitäisi olla hyvä rautujärvi, samoin kuin lähistöllä olevien muiden järvien. Olihan tässäkin 100 kilometriä käveltävää, mutta edellisten kokemusten perusteella 15 km päivämatka on melko kohtuullinen ja yksi vapaapäiväkin oli luvassa, joten luotin jaksamiseeni.

Lopputuloksena olin siis lähtemässä liikkeelle Kilpisjärven Luontokeskukselta, josta Kalottireitti starttaa. Tarkempi suunnitelma olisi seuraava:

Lopullinen reittisuunnitelma.

  • Ensimmäisenä päivänä (iltana) kävelisin siis Termisjärven rannalle ja viettäisin yön Termisjärven autiotuvan lähistöllä. (noin 15 km)
  • Toisena päivänä ylittäisin Kutturankurun ja yöpyisin Siedjonjärven rannalla. (14 km)
  • Kolmantena päivänä ylittäisin Kahperusjoen, kulkisin pohjoiseen Kalottireitin varteen, kääntyisin kohti itää, huiputtaisin Saivaaran ilman rinkkaa, kahlaisin Reikämaahan ja yöpyisin siellä (16 km)
  • Neljäntenä päivänä ylittäisin Reikämaan kahlaamon ja leiriytyisin Toskaljärven tuntumaan. Päivän viettäisin kalastaen. (x km)
  • Viidentenä päivänä kulkisin Toskaljärveltä Annjaloanjin ylängön yli katsastamaan Pitsuskönkään, Suomen korkeimman putouksen. Sieltä kiertäisin Meekonvaaran ympäri Meekonjärven autiotuvalle tai sen tuntumaan (15 km)
  • Kuudentena päivänä kulkisin Kalottireittiä pitkin Saarijärven autiotuvalle yöksi: reissun pisin päivämatka (17 km)
  • Seitsemäntenä päivänä kävely Saana- ja Iso-Jehkas -tunturien välistä Kilpisjärven retkeilykeskukselle telttamajoitukseen, iltasaunaan, syömään pizzaa ja juomaan olutta, joka varmasti maistuisi (14 km).
  • Kahdeksantena päivänä bussimatka Rovaniemelle ja sieltä junalla Keminmaahan

Periaatteessa varaa oli pitää vielä toinenkin lepo- tai kalastuspäivä jossain sopivassa kohteessa. Sen päätöksen tekisin paikan päällä.

Ennen matkaa lähetin reittisuunnitelman sekä Kilpisjärven luontokeskukselle että Retkeilykeskukselle, kuten on ohjeistettu. Tietävät sitten lähettää pelastajat liikkeelle, jos ei ala kuulua naista takaisin.

Vaatteet ja tekstiilit

Tykkään pakata vaatteet “kategoriansa” mukaan minigrip-pusseihin. Näin vaatteet pysyvät järjestyksessä ja niistä saa puristettua ylimääräiset ilmat pois. Minigrip-pusseissa ne ovat myös suojassa kastumiselta, jos vaikka kaatuisin kahlatessa.

Tämän reissun vaatevoittaja oli ehdottomasti kevytuntuvatakki. Se pakkautuu todella pieneen tilaan, toimii loistavasti tyynynä makuupussi-pussin sisään tungettuna ja on todella lämmin. Kiitos työnantajalleni, joka lahjoitti kyseiset takit koko henkilökunnalle.

  • alusvaatteita muutamat, ettei tarvitse heti pyykätä
  • viidet pitkävartiset sukat
  • yhdet lämpösukat iltojen ja öiden viettoon
  • kerrasto
  • 2 pitkähihaista urheilupaitaa
  • 2 urheilutoppia lämpimien päivien varalle
  • 1 vaellushousut
  • 1 juoksutrikoot varahousuiksi
  • shortsit lämpimien päivien varalle
  • maastosandaalit leiriin ja kahlaukseen
  • vaelluskengät: Lowa Mauria W gtx. Ostin ne keväällä Outdoor Exposta. Ne ovat nupukkinahkaa ja niissä on goretex-kalvo. Pituutta on vähän yli nilkan ja pitävät vettä noin nilkkaan asti. Kengät ovat tukevat, mutta eivät kaikkein järeimmät saatavilla olevat. Ajoin niitä jonkin verran sisään sekä testailin vedenpitävyyttä kesän aikana kalassa käydessäni. Enemmänkin olisi varmasti kannattanut testailla, mutta kengät eivät pettäneet, joten olen tyytyväinen.
  • kevytuntuvatakki
  • hiihtohanskat
  • putkihuivi
  • lippalakki
  • pyyhe: aioin ottaa mikrokuituretkipyyhkeen, mutta otin sittenkin luksustavaraksi tavallisen ohuen froteepyyhkeen

Onnistuin valitsemaan vaatetukseni todella hyvin, sillä kylmä ei ollut missään vaiheessa, mutta mitään ei jäänyt käyttämättä.

Varusteet

Lusikat, ja sitä myöten retkeilytarvikkeetkin, menivät jakoon kesällä. Kengät olin ostanut jo keväällä, mutta jouduin hankkimaan muutakin. Joitain varusteita myös lainasin vaellusta varten. Kaiken kaikkiaan rinkka taisi Keminmaasta lähtiessä painaa 23 kg, eli jokusen kilon liikaa minulle, sillä painan vähän yli 60 kg. Todella pian kuitenkin tyhjensin täysin turhaksi lopulta jääneet isot vesipullot, ja ensimmäisen päivän aikana söin makkarapaketin. Sen jälkeen alkoikin jo askel kulkea vähän eri tavalla. :)

Majoittuminen

  • (kesä)makuupussi
  • makuupussilakana: semisti heräteostos, mutta se tarjosi vähän lisää lämmikettä kesämakuupussini kanssa. Toimi hyvin. Ilmeisesti puuvillainen tai silkkinen olisi polyester-versiota parempi, mutta ilman vertailukohtaa sanon, että olin riittävän tyytyväinen ostokseeni.
  • makuualusta: ostin paksun vaahtomuovisen makuualustan
  • teltta: sain lainaan kaveriltani Fjällräven Abisko Lite 1 -sooloteltan. Se oli todella kevyt kantaa ja helppo pystyttää. Vaihtoehtona olisi ollut 2 hengen Fjällräven Akka -telttani, joka olisi ollut yhden hengen reissulle aika painava kannettavaksi.

Kulkeminen

  • kartta: ostin Halti-Kilpisjärvi-ulkoilukartan mittakaavassa 1:50000.
  • vaellussauvat: ehdottomat tuossa maastossa, varsinkin yksin kulkiessa. Löysin lähes käyttämättömät, pituudeltaan säädettävät, tori.fin kautta. Hintaa oli 40 euroa.
  • kompassi
  • sadeviitta: punainen ja iso, jota olisi tarvittaessa voinut käyttää myös merkin antoon, jos olisin joutunut kutsumaan apua

Ruokailu

  • spriipolttoinen trangia, sain lainaan
  • 750 ml spriitä (jäi ylikin. Autiotuvilla oli kaasuhellat.)
  • makkarakeppi
  • puinen lusikka/kauha ja voiveitsi
  • luha
  • 2x 1,5 litran vesipullot
  • 2x 0,5 litran vesipullot: nämä olisivat riittäneet yksistään kevyesti. Tiedänpähän seuraavalla kerralla.
  • termosmuki

Kalastus

  • puukko
  • kalastuspihdit
  • rasiallinen koskikalastukseen sopivia uistimia + muutama raskaampi pitkälle lentävä uistin
  • UL-virveli
  • mittanauha (kaloilla on alamitat)
  • kalastuslupa: Enontekiön erämaan kalastuslupa nro 1551 kustantaa 35 euroa/viikko
  • vedenpitävä pussi kännykälle

Hygienia

  • hammasharja
  • matkatahna
  • 100 ml putelit biohajoavaa saippuaa ja shampoota
  • hiusharja
  • kosteusvoidetta pieni tuubi,  t. atoopikko

Ensiapu

Lääkkeet olivat pienessä minigrip-pussissa. Muut mahtuivat pieneen ea-laukkuun, jonka sain lainaan. Desinfiointiainetta en ottanut mukaan, sillä suihkuttelun voi korvata puhtaassa vedessä huljuttelulla.

  • ideaaliside
  • pieniä sideharsoja, joista tarvittaessa voi tehdä painesiteen
  • rakkolaastareita
  • laastareita
  • kipulääkettä
  • allergialääkettä
  • vedenpuhdistustabletteja
  • pinsetit

Sälä

  • varavirtapankki. Älypuhelimeni pitäisi latautua tuolla nelisen kertaa täyteen. Vartan pankki on painava, mutta tuo turvallisuutta. (Voi niitä tyhmäpuhelinaikoja, kun mitään tällaisia ei tarvinnut miettiä…)
  • hihnoja: just in case kaikenlaiseen kiinnitykseen
  • ripustusnyöriä 5 m: just in case
  • kipinäsytytin: Kipinää saa aikaiseksi märkänäkin, jos tikut kastuvat ja hätä iskee.
  • sääskimyrkkyä
  • hyttyshuppu
  • selfiekeppi: menin hankkimaan sellaisen, joten sitä on käytettävä
  • korvatulpat
  • taskupeili
  • lompakko

Suurkiitos Mikolle ja Lassille tuesta ja teltan sekä trangian lainasta.

Tulevaisuudessa hankittavia retkeilyvarusteita: sooloteltta, fileerauspuukko, retkikeitin, pilli. Tätä kirjoittaessa kolmen vuodenajan makuupussi, Warmpeace Viking 600, on jo hankittu.

Ruuat

Ruokailun suunnittelu on minulle todella vaikeaa. Syön arkenakin paljon, joten ruuan määrä meni hieman katastrofinpelko edellä, koska odotettavissa oli pitkiä kävelyitä ja siitä johtuen suurta kalorinkulutusta. Ruokasuunnitelma, jonka mukaan valmistin ja ostin ruokaa, on alla. Valitettavasti en tehnyt täsmällisen tarkkaa listaa siitä, paljonko ruokaa oli mukana.

Ruokasuunnitelma viikon vaellukselle (klikkaa suureksi)

Ruokaostokset:

  • Pikakahvia: lusikoin viikon annoksen ja vähän päälle minigrip-pussiin. Itse juon päivässä vain aamukahvin, jota ilman en pärjää, joten määrä oli kohtuullinen.
  • Makkaraa: 1 paketti (ensimmäisten iltojen iloksi)
  • Ruispaloja
  • Sulatejuustoa
  • Voileipäkinkkua
  • 1200 g jauhelihaa (kuivasin)
  • Pussipastaa: Ostin noin 5 pussia valmispastaa
  • Retkiateriat: ostin 2 retkiateriaa (“lisää vain kiehuva vesi”)
  • Nuudeleita: 3 pussia
  • Puurohiutaleita
  • Pussillinen pähkinä-hedelmäsekoitusta
  • Lämmin kuppi -paketti
  • Tomaattikeittojauhetta
  • Rypsiöljyä 2,5 dl
  • 8 Bärbar -energiapatukkaa
  • 2 pss perunamuusijauhetta
  • 1 pss kalamaustetta
  • 300 g pähkinöitä ja naposteltavaa Punnitse ja Säästä -kaupasta
  • 1 pss kuivattua sipulia
  • 1 pss kuivattuja keittokasviksia
  • (unohdin suolan ja pippurin…)

Ruokavalmistelut:

Kuivasin yhteensä 1200 g jauhelihaa. Osan jaoin annospusseihin ja osan lisäsin pussipastoihin.

Yleensä yhdessä pussipastassa on syötävää kahdelle hengelle ja kokemuksesta tiesin, että joskus kahdellakin tekee tiukkaa syödä kokonainen annos. Jaoin siis pussipastat 1 hengen kerta-annoksiin minigrip-pusseihin. Osaan annoksista lisäsin noin 100 g kuivattua jauhelihaa (vastaa noin 200 g paistettua).

Tein valmiita eväsleipiä mukaan 6 tai 8 kappaletta. Tungin niitä eri puolille rinkkaa. Ne maistuivat hyvin hikisinä vaelluspäivinä, kun kaipasin tukevaa välipalaa.

Tein myös aamupuurot valmiisiin annoksiin: laitoin noin 1 dl puurohiutaleita pussiin, ja lusikoin perään 1-2 rkl pähkinä-hedelmä-sekoitusta.

Rypsiöljyä varten ostin 2,5 dl pakastepullon, johon sain mukaan öljyä pienen määrän. Oletin, ettei voi olisi säilynyt matkalla, joten otin sen sijaan öljyn mukaan lisäenergiaksi ja paistorasvaksi.

Perunamuusijauheen pakkasin myös minigrip-pusseihin. Pakkasin ne ja kalamausteen yhteen pakettiin, jonka voisin ottaa esiin, kun olisi kalan syömisen vuoro. Suolan ja pippurin onnistuin unohtamaan.

Myös kuivattua sipulia ja keittokasviksia otin mukaan vain pienemmän määrän ruokien täydentämistä varten.

Lisäksi otin lämmikkeeksi mukaan muutaman pussin lämmin kuppi -jauhetta, tomaattikeittojauhetta sekä teepusseja.

Olin tilannut kavereiltani matkatuliaiseksi Glenfiddich-viskiä. Sitä otin mukaan pienen taskumatillisen (noin 1,5 dl tai alle?). Siinä kaikki reissun alkoholi.

Voin kertoa, että ruokaa jäi yli. Mutta siitä sitten jälkipuinnissa lisää.

Yhteenveto

Kuten näkee, valmistauduin matkaan aika kevyellä otteella. Minulla on aika hyvä varasto retkeily- ja kalastustarvikkeita. Nyt ostettuja kamoja tulen varmasti käyttämään toistekin. Valmistauduin myös lukemalla jonkin verran luontoon.fi -sivuston Retkeilyn ABC -ohjeistuksia ja satunnaisia blogipostauksia sekä kävin läpi netistä löytyviä varustelistoja. Erityisesti ruuan määrä, makuupussin riittävyys ja tulevat kahlaamiset mietityttivät.

Vaikka päätös vaelluksesta syntyikin jo keväällä, panin reissun lopulta kasaan aika lyhyessä ajassa. Kesällä tapahtui paljon, mikä vei resursseja ja söi motivaatiota. Välillä lähteminen oli vaakalaudalla. Olin kuitenkin päättänyt ja luvannut itselleni lähteä, joten motivaatiopulasta huolimatta tein kaiken tarvittavan lähdön eteen, mutten kamalasti ylimääräistä. Kantava ajatus oli: kuka muka on joskus katunut vaellukselle lähtöä? En minä ainakaan!

Seuraavassa pätkässä vihdoin liikkeelle.

edit 4.9.2017: Lisäsin lopun pakkauksen tähän postaukseen

Tagged with , , .


2017 – still alive

Erinäisistä syistä ja tekosyistä blogi on ollut päivittämättä hävyttömän pitkän aikaa.

Kalastusharrastus ei ole kuollut. Olen muuttanut reilu vuosi sitten pk-seudulle ja käynyt kalassa täälläkin. Kausikortit on mm. Vanhankaupungin suvannolle ja Vantaankoskelle. Ensin mainitussa roskien ja siimasotkujen määrä nostattaa verenpainetta siinä määrin, että olen käynyt aktiivisemmin Vantaankoskella. Ihmetetyttää kyllä se, että kun tuolla Vanhankaupungin suvantoalueella on roskiksia noin 15 metrin välein, niin miksei niitä roskia jakseta kantaa niille kuuluvaan paikkaan?

Vantaankoskelta en ole saanut mainittavaa saalista, mutta mainitsen kuitenkin yhden alamittaisen taimenen- tai lohenpoikasen, jonka sain. Ilmeisesti ihan luonnonkantaa, mikä oli kiva uutinen. :)

Tällä viikolla olisi tarkoitus lähteä vaeltamaan Kilpisjärvelle ja kalastella sieltä harjusta ja toivottavasti muitakin lohikaloja. Raporttia seuraa, joskus.

Tagged with , , .


Löysin aarteen

Kevään kunniaksi kävelin Sammakkolammen rantaa kotiin, vähän kiertoreittiä tarkastellen kalaliikkeitä rannoilla. Yhdessä kohtaa (Rajalantien viereisessä nurkassa) oli ihan rantavedessä iso kasa simpukankuoria. Kyykistelin katselemaan niitä ja vieressä vedessä näkyi jotain, joka näytti ylhäältä päin muoviselta sikarikotelolta, jossa luki jotain. No oli se vähän muutakin:

suspi

suspi

Koukut on vähän heikossa hapessa, mutta tuossa suspissa ainakaan ei näyttäisi muuta vikaa olevan. Pitänee opetella käyttämään, kun sopivia paikkoja ja tilaisuuksia löytyy ;) Pitäkäähän silmät auki kävellessä!


Vantaankoski 2013

Kävinpähän viime kesänä myös Vantaankoskella yhden illan kalastamassa. Vesi oli sameaa, mutta paikka hieno ja makoisia kivenkoloja riitti, tosin vesi taisi olla melko vähissä. Kävin läpi suunnilleen koko kosken ylhäältä aloittaen. Kosken itärantaa kalastin, ravintolan kohdalla olevaa suvantoaluetta lukuunottamatta. Heittelin pienillä Stormin helmiäisenvalkoisilla jigeillä sekä Salmo-vaapuilla. Oranssi-kultaiseen Salmoon sitten tälläsikin ravintolan kohdalta kiven takaa yksi hyvän kokoinen kirjolohi. Ruuanlaittoon ei ollut aikaa, joten C&R. Mukava paikka, voisin käydä uudestaankin. Kuvat valitettavasti on taas jossain hukassa.

Luvat ostin kosken vieressä olevalta kioskilta. Lupa taisi olla pari euroa kalliimpi sieltä ostettuna kuin minkä käsityksen netistä sai.


Parisuhdekalastusta

Tämä ei ole minkään tietyn kalareissun raportti, mutta tulipahan mieleen tarinoida tämän parisuhteen (meinasin kirjoittaa ‘kalasuhteen’) kalastuksellisesta puolesta. Yleensähän kalastaja on joko mies tai molemmat yhdessä ja sitten kalastetaan niin että siimat vinkuu. Meillä taas ei miestä kalastus pahemmin kiinnosta. Minulla on siis kalakaverit enimmäkseen aika vähissä. Muutamat opiskelukaverit onneksi lähtee mielellään mukaan ja keväällä käytiinkin “ahkerasti” pilkillä ;)

Miehen saa veneeseen kyytiin, jos minä huolehdin käytännöistä ja hän saa istua perässä esim. kuunnellen ääniohjelmia tai -kirjaa. :) Hyvä näinkin. Saa sen joskus kalastamaankin – väitän vahvasti, että on siitä positiivisiakin tuntemuksia joskus tullut. Vielä minä sen koukutan… Hyviä vinkkejä kellään? Tavoitteina olisi 1) päästä kalastusvaellukselle, 2) saada ruokakaloja, 3) saada hänet kokemaan positiivisia juttuja kalalla, 4) hyvää seuraa “yhteiseen” harrastukseen. Näin vaatimattomasti.


Vanhankaupungin koski, Helsinki

Kesä 2013 asuttiin Helsingissä ja Vanhankaupunginkoskessa/-lla tuli käytyä varmaan 5 kertaa kalassa. Mukavasti kului päivä / ilta aina siellä käydessä, eikä hinnatkaan päätä huimanneet. Suuria kalustotappioitakaan ei tapahtunut. :)

Mitään mainittavia kaloja en saanut, vaikka uittelin vaikka mitä härpäkkeitä ja paikalliset neuvoivat taktiikoita toutainten (kesän tavoitekala oli se) jallittamiseen. Mutta olihan ne pintakäynnit hienoja ja pitivät motivaatiota yllä. Suosittelen käymään.

Kuvia laitan, jos ja kun joskus löydän ne jostain. Tarkoitus oli tehdä tästä kuvapostaus, mutta kun aina ei onnistu.


Pilkkireikiä, Kuopio

Pari viikkoa sitten löytyi unohtunutta rahaa, joten ostin itselleni vihdoinkin kairan. Ensimmäinen oma kairani :’) Kalastusfoorumien keskustelujen lukujen jälkeen kairaksi valikoitui sininen Rapala UR 155 mm. Pitäisi olla ruostumatonta terästä ja muutenkin hyvää tavaraa. Ärsyttää kyllä, että kairoistakin on tehty sellaisia, että kaikilla on omat teräpalikat sun muut osat eikä yhden kairan varaosat sovi toiseen. Vaikka ymmärtäähän sen. Pienet markkinat, joten jollain pitää saada rahaa. Jospa ei tarvitsisi kovin usein uusia teriä hommata…

Sattumalta yliopistolla on viime syksystä asti ollut suosittua meidän opiskelijoiden toimistolla pelata Pro Pilkkiä, ja sen ympäriltä sitten osa porukasta on innostunut oikeastikin käymään pilkillä. Ollaankin käyty nyt kolmesti vaihtelevalla kokoonpanolla Keskustan Valkeisella, Savilammella ja tänään Pölhön saaren vieressä, Saaristokadun varrella. Mitään erityisen mainittavia kaloja ei ole tullut. Silppuahventa, -särkeä ja lahnaa sekä Valkeiselta kaveri sai (pienen) siian.

Mikä siinä Valkeisessa on, kun ne möröt ei koskaan käy kiinni?


Viime kesä Tampereella

Hellurei,

onpas vierähtänyt ihan nolon valtavan pitkä aika viime kirjoituksesta. Viime kesä oli kuitenkin kalastuksellisesti antoisa, joten pahoittelen suuresti, että olette säätyneet kaikelta tältä hehkutukselta! Jospa tässä jotain kirjoitusta saisin aikaan. Sitten pääsenkin käsittelemään tätä kesää ;)

Kesä 2012 meni tosiaan työharjoittelun tiimoilta Tampereen seudulla. Mikäs sen parempaa, nimittäin pitkäaikainen haaveiden kalapaikkani Kuokkalankoski on lähellä! Varmaan 10-vuotiaasta saakka olen lukenut Jari Tuiskun kalastusraportteja Erä-lehdestä ja Kuokkalankoski jäi aina mieleen, koska se sijaitsee lähellä mummolaa ja yhtä maailman parhaimpia kaupunkeja, Tamperetta.

Kävin siellä kesän aikana useammankin reissun, mutta vain yhdellä niistä kalaa tuli oikein tuutin täydeltä. Melkein hävetti, kun olikin niin hyvä päivä. Tosiaan pilvisenä, vähän sateisena iltapäivänä menin Herralankoskelle eli Katepalille (kuvassa alla), joka on yksi kalastusluvan kattamista koskista. Siellä oli jo kalassa muutamia vakionaamoja, joiden kanssa oltiin jo moikkaustuttuja tuossa vaiheessa.

Aloitin kierroksen perinteisesti laavun edustalta, koska siinä kohtaa virrassa oli mukavia ongittavia koloja ja muutenkin siihen on helppo kävellä parkkipaikalta ja viedä eväitä jääkaappiin(!). Ja olihan siellä jo kahvitkin keitettynä, joten ennen kalastusta oli hyvä vähän istahtaa turisemaan muiden kanssa.

Kalaa siitä ei tullut, mutta jigin koukkuun tarttui siimaa, jonka mukana sain näppeihini punaisen Salmo Hornetin (olenko ainoa, joka on huomannut, että niiden muoto on muuttunut pulleasta ohueksi rimpulaksi? Hyvä uinti niillä kyllä on…).

Näytin eräälle sillan alla onkineelle vanhemmalle miehelle uistinta. Mies totesi, että “Nuo on hyviä! Menepä tuonne nokalle sillan toiselle puolelle – ihan nokan päähän. Heitä poikkivirtaan ja kelaa rauhassa, niin saatat kirjolohen saada.” Menin ja tein niin kuin käskettiin ja sain kirjolohen ensimmäisellä heitolla. Ihan jees?

Tuosta ei mennyt kauaakaan, niin vähän alavirtaan kuljettuani sillan alla olevasta liu’usta sain samalla vaapulla toisen samanlaisen. Sille oli saukko tai vastaava eläin syönyt reiän kylkeen. Hyvää siitä silti tuli myöhemmin kokatessa, kun leikkasi sopivalta etäisyydeltä syödyn osan pois.

Loppuaika meni melko rauhallisesti. Kahveja taisin juoda laavulla ja kalastella pitkin rantoja. Mieheke saapui jossain vaiheessa pyörälenkiltään koskelle myös, ja heittelin vielä parit heitot laavun edessä em. valkoisella jigillä. Ettei liian vähän kalaa ois tullut, niin rannasta nappasi vielä noin 50 cm kuha :D Iltaa laavulla istunut mies tarjosi veistään kalan verestämiseksi ja perkaamiseksi, mutta siitä ja oluesta seurauksena oli nätti haava kämmeneen. Hämmennyin niin paljon, että unohdin, että autossa olisi ollut sidetarpeita… Toivottavasti se ei vaatinut tikkejä. Ehkäpä kuulen, jos eksyn koskelle tänä kesänä.

No, tässä lopputulos tuolta illalta.

Katepalin saalis

Muina kertoina ei tullut yhtä hyviä saaliita. Yhden kuhan ja yhden hauen sain jollain reissulla itse Kuokkalan koskelta (jutun alun pdf:stä koski/kosket nro 1-3) ja yhden isohkon ahvenen Hakkarinkoskelta (nro 5). Kuokkalan koskesta jäi melko rännimäinen ja ryteikköinen olo, vaikka kyllä sielläkin todistettavasti kaloja majailee. Hakkarinkoski oli kaunis paikka. Silti suosikikseni nousi Herralankoski, koska siellä, minun mielestäni, kaikkien muiden koskien hyvät puolet yhdistyivät. Toisaalta siellä myös kalastetaan enemmän, joten muutkin kosket varmasti yllättävät vielä.

Kuokkalan kosket, me tapaamme vielä.

Päivitys 29.6.2014: Valitettavasti kuvissa esiintyvä huikean loistava Salmo koki kohtalonsa samana kesänä Tammerkoskella. :(


Mötköjen Saimaa vol.2

Tulihan se minunkin vuoro! :) Tällä kertaa oltiin päivänä muutamana Jukolansalossa. Lahnaus painoi ~1,3 kg ja lisäksi ongittiin varmaan säkillinen ahvenia ja särkiä kissan kaloiksi.

Lahna2

Tagged with , , .


Mötköjen Saimaa

Eilen tuli vihdoin heitettyä eka reissu Saimaalle. Muutama tunti ongittiin siskon ja siskontyttären kanssa vesisateessa Kirkkoniemessä pitkällä laiturilla.

Saaliina ehkä 15 perus särkeä ja ahventa kissojen kaloiksi sekä yksi valtavan läski lahna, joka nappasi siskon onkeen. Haavia ei tietenkään vieläkään osata pitää mukana, mutta saatiin se sentään ylös, kun sisko uitteli sen rantaan, mistä nostin sen maihin. 1615 grammaa sanoi vaaka.

lahna_ja_kaija

Näiden kanssa kalassa ollessa tapahtuu kyllä aina jotain kohtaamisia yllärikalojen kanssa. Tällä kertaa sellainen saatiin kerrankin ylös asti. :D

Tagged with , , , .


Kevään ensi kosketus

Toukokuun alulla alkoi jo ilmat lämmetä  ja jäät poistua siihen malliin, että… Olin jo parina päivänä kotimatkalla lipastolta käynyt kiertelemässä järveä ja sellaista kuhinaa oli rannoilla, että pitihän sitä vähän päästä jo kalastelemaankin. :)

Siispä uistinlaukku olalle, virveli kainaloon ja pikku polkaisulla Sammakkolammelle. Aloitin kierroksen uimarannan tietämiltä, ja parin heiton jälkeen olikin jo ensimmäinen vihainen pikku hauki plakkarissa.

Kuva on vähän epäinformatiivinen, mutta laitetaan nyt taidonnäyte siitä, kuinka otetaan kuva, kun vapa on toisessa kädessä, kamera toisessa ja vilkas kala siiman päässä.

Kesän ensimmäinen

Kesän ensimmäinen

Samanlaisia ehkä 200-grammaisia haukia sain ainakin kuusi, uistimina oli pari Rapalan 9cm pulikkaa, yksi Abun valkoinen lippa, valkoinen kalajigi, keltainen sirppipyrstöinen jigi ja sitä rataa. Hyvin oli otillaan. Entä mitäs kaloja olivat ne pienet, jotka mesosi rantavesissä koko ajan? Jotain särkikaloja, mutta mitä…

Illan pimetessä pysähdyin vielä yhteen paikkaan heittelemään; yhtään kalaa en saanut, mutta siima päätti tehdä puolalle elämääkin suuremman sekasotkun, jota selvittelin ainakin puoli tuntia. Ilmeisesti olin niin hiljaa, että jonkin sortin vesimyyräkin uskalsi tulla pällistelemään. Kesän ensimmäiset sääskenpistotkin taisi tulla jo siellä kuitattua.

Kesä kuluukin sitten Savonlinnassa töiden merkeissä, saas nähdä mitä mörköjä (ja mistä) sieltä löytyy :–)

Tagged with , , , .


Winterfest 2011

Nonni, Winterfestin pilkkikisassa käyty, ja sivumennen myös ensimmäistä kertaa pilkillä tälle talvelle. Pakkasta oli rapsakat parisenkymmentä astetta. Minttukaakaot oli repussa, mutta eihän sitä malttanut juoda. :>

Kyseisessä kisassa siis suurin kala voitti ja palkintona oli 400 euron lahjakortti Maken pyydykseen (paikallinen kalastus- ja erätarvikeliike). Kisa järjestettiin Keskustan Valkeisella muun Winterfestauksen yhteydessä. Kisapaikka oli keskustan puoleisella rannalla ja reiät kairaili toimitsija moottorikairallaan.

Itse tulin paikalle melko ajoissa ja vaatetta oli päällä enemmän kuin laki sallii. Joku kymmenen ihmistä oli paikalla jo valmiiksi, loppujen lopuksi meitä oli ehkä 30-40. Muistelin lammen syvyyskarttaa ja vilkuilin sopivalta alueelta reiän itselleni.

Valitsin pilkiksi Kuusamon Sinfonian, jossa on tapsin päässä pikku morri. Hyvä että valitsin, sillä vettä oli aika paljon. Melkein heti kisan alettua sain pikkuruisen ahvenen, joka toki merkattiin tuloksiin. Toimitsija tuli punnitsemaan kalat heti. Melkein naurettiin pikku ahvenelle, mutta pelinaisena olin laittanut jo pilkin takaisin pyyntiin, ja toimitsijan vielä kirjoittaessa kalan painoa ylös tulikin pilkkiin vähän tuhdimpaa eloa. “Ootappa hetki niin saadaan  saman tien isompi kala punnittavaksi.”

175-grammainen ahven riitti johtopaikkaan, joka tuntui jo melko vankalta, mutta niin vain meni puolisen tuntia, niin joku sai 10 g isomman ahvenen, ja lopullinen voittokala oli 315-grammainen appura. Kymmenkunta pikku sinttiä sain vielä kisa-aikana, mutta niillä ei ollut voiton kannalta mitään merkitystä. Vaihtelin loppua kohden paikkoja ja testailin niin mormuskaa kuin tasuriakin, mutta ei käynyt kalaonni enää. Sinne meni kairarahat ;(

Kaiken kaikkiaan oli varsin hauska kisa, vaikka lopussa olikin ihan käsittämättömän kylmä. Palkintojenjako oli onneksi pikainen, ja siitä juoksinkin käymään kotona mutkan vähän lämpenemässä ja vaihtamassa rastikilpailuun sopivammat vaatteet päälle (ei menestystä silläkään saralla).

Tuleva viikonloppu on vapaa; voisi siis harkita pilkille lähtöä ihan omin voimin.

Tagged with , , , .