Käytiin heinäkuun 4. ja 5. päivä Lassin kanssa harjusta yrittämässä yhdellä Keminmaan joella (en paljasta nimeä, koska paikka on niin pieni).
Itselläni oli mukana UL-vapa ja Lassille otettiin mato-onki (hyi meitä), koska Lassi ei oikein vielä hallitse heittelyä ja itselläni on oma lehmä ojassa, koska haluaisin saada hänet innostumaan kalastuksesta ;)
Autolla köröteltiin möykkyistä tietä erään mökin tiehaaraan. Sieltä käveltiin ylävirtaan suvannon vartta. Alkupää vaikutti hiljaiselta eikä missään näkynyt tuikkeja. Sain kuitenkin suvannon yläpäästä yllätystärpin ja mitallisen harrin kakkoskoon Meppsillä, ja laskin sen takaisin. Suvannon jälkeen tulee mutka, jossa pajua riittää joen puoliväliin asti ja vesi madaltuu. Vähän ennen pajupuskia alkoi näkyä tuikkeja. Vähintään neljä eri kalaa kävi pinnassa siinä pienellä alueella. Itse vähän taukoilin heittelyn kanssa, koska halusin antaa Lassille mahdollisuuden.
Ihmeen huonolla otilla oli kala, ei tärppiäkään vaikka matoa tarjottiin melkein nokan eteen. Mutta tulihan se tärppi hetken päästä! Ja oli iso harri ongessa kiinni, varmasti oli 40cm pituutta! Eihän sitä meinannut saada nostettua ylöskään. Ikävä kyllä se pääsi irti ihan rannassa :( Mutta siitä nousi Lassilla taistelutahto. Pienellä raivolla kiroillen hän yritti onkia samaista kalaa uudestaan, ilman menestystä. Jonkin aikaa vielä kalat pitivät meitä pilkkanaan, sitten totesimme että parempi luovuttaa. Sain vielä yhden pienehkön hauen suvannon alapäästä ja lähdimme takaisin Viitakosken-kotiin.
———-
Sunnuntaina 5. päivä oli pakko käydä vielä testaamassa isomuksen nostoa ennen Ouluun lähtöä. Sama paikka, samat vehkeet. Ja kalaakin näytti edelleen olevan. Mutta yhtä nirsolla tuulella olivat kuin eilenkin, varmaan perhomiehillä olisi ollut enemmän menestystä. Itse en tainnut saada mitään, mutta Lassi sai kolme mitallista, joista yksi päästettiin pois, koska imo ainakin 2 kalaa on ihan riittävä määrä, eikä tuolla joella auta ahnehtia.
Aikataulu alkoi kiristää, joten lähdimme takaisin pakkaamaan ja perkaamaan kalat, jotka vietiin Ouluun odottamaan avoppivanhempien savustuspönttöön pääsyä (itsehän olen kala-allergikko).
Lopuksi vielä kuvia:




0 Responses
Stay in touch with the conversation, subscribe to the RSS feed for comments on this post.