Ahvenet ovat alkaneet vähitellen nousta merestä kudulle Kuivasojaan. Kaverini Olli kävi muutamien muiden kanssa jo aiemmin testaamassa niiden lippoamista. En itse päässyt tuolloin, joten viime tiistaina otettiin uusintakierros.
Olihan tuo melko raskasta, mutta myös hauskaa, vaikka omassa tekniikassa onkin vielä paranneltavaa. Sain ehkä isoimmat ahvenet, mutta muuten Olli oli suvereeni ja sai parikin kertaa jopa kuusi ahventa samalla kauhaisulla. Haavin silmien läpi mahtuvat päästimmä pois, ja nelisenkymmentä otettiin saaliiksi. Kovin pientä oli valtaosa saaliista, mutta joku vanhempi patu arveli, että “ehkä viikon päästä” myös isommat ahvenet saapuvat, kunhan meri sulaa kunnolla.
Aikataulu otti lopulta kiinni, joten minä lähdin pelaamaan pesistä ja Olli kotiinsa savustelemaan saalista.
Kuvia:





hyviä oli