Skip to content


Yksinvaellus Käsivarressa osa 6 – Meekonjärvi-Kuonjarjohka

Osa 1 – Valmistautuminen
Osa 2 – Kilpisjärvi-Paihkasjärvi
Osa 3 – Paihkasjärvi-Siedjonjärvi
Osa 4 – Siedjonjärvi-Meekonjärvi
Osa 5 – Kalastuspäivä ja sushi-ilta

Päivän reitti (myös kuvana jutun lopussa)
Alkuperäinen reittisuunnitelma
Lopullinen reitti

Aamulla noustiin taas ihmeellisesti taas kymmenenen korvilla ylös syömään aamupuuroa ja juomaan kahvia. Pojat lähti hyvästien jälkeen Käsivarren urbaanilegendalle eli Urtashotellille, itse taas halusin tutkailla Bierfejohkan rantoja ja Sumun ohjeiden perusteella päädyin osapuilleen suunnitelmaan, että kävelisin Bierfejohkan vartta melkein Bierfejärvelle saakka ja siitä ylös Kahperusvaarojen ylängölle (“satula”), jota pitkin takaisin etelään Kalottireitille ja lopulta Kuonjarjohkan autiotuvalle. Saisin kulkea taas vähän autiompaa reittiä ja illaksi pääsisi kuitenkin tuvalle nukkumaan. Bierfejohka näytti kartalla mukavalta kalastettavalta, mutta tuvalla spekuloitiin liekö joessa kalaa, koska Meekonjärven tuvan vieressä joessa on iso putous, josta kalat eivät välttämättä pääse ylös. Sumu aikoi jatkaa kenties Kuonjarjohkalle, kenties pidemmälle.

Adios, Meekonjärven tupa.

Lähdin sitten  liikkeelle kohti Bierfejärveä. Siellä täällä kokeilin heitellä, mutta kalaa ei näkynyt ja oli tosi tuulista. Joen varrella mutkitteli enemmän ja vähemmän maastosta erottuvia mönkijän jälkiä ja tarvittaessa joki olisi ollut helppo ylittää. Maastokin oli helppokulkuista. En kerennyt vaeltaa kovinkaan kauas, kun Norjan puolelta nousi nöyrryttävän näköinen sadeseinämä. Ensimmäisen sellaisen lähestyessä otin ihan asentopaikan ja peitin itseni ja tavarat sadeviitalla, valmiina olemaan aloillani jonkin aikaa. Onneksi paljastui, että nämäkin ovat vain kuuroja, vaikka pahalta aluksi näyttikin.

Tuuli niin paljon, että iso sadeviitta olisi lähtenyt matkalle, jos en olisi pitänyt kiinni.

Esimerkki sadekuurosta.

Kalasta en tehnyt koko matkalla lopulta havaintoja, mutta yhdessä lampareessa pesi kalatiira, joten toivoa on. Mitä pidemmälle jatkoin, sitä kivisemmäksi maasto pikku hiljaa tuli, ja en lopulta edes käynyt Bierfejärven rannalla vaan se jäi kauas alapuolelleni. Senkin rannalla näytti olevan leiri jollakulla ja missä maisemissa; jylhiä tuntureita näkyi joka puolella ja Bierfejohkan “laakso” jatkuu Meekonjärvelle saakka.

Saivaaran huippu näkyi pitkään.

Kiviä riitti täälläkin. Kulkeminen oli kohtuullista, kun katsoi eteensä.

Nousin ylemmäs tunturiin ja jossain vaiheessa tuuli oli niin navakkaa, että karttaakin uskalsi lukea vain jos kohdalle sattui jyrkkäseinäinen kuoppa, josta oli tuulensuojaa. Välillä vihmoi vettä. Jännitti, miten huomaan missä kohtaa pitää kääntyä etelään päin, mutta näkyviin tullessaan satulan ja Kahperusvaarojen huippujen ero oli niin selkeä, että sinne avautui suorastaan väylä.

Sain “tyytyä” Bierfejärven näkemiseen yläilmoista. Oikeasta laidasta Bierfejohka lähtee laskemaan kohti Meekonjärveä. Joen niskalla oli jonkun leiri.

Satulalla. Kuvauspaikan ja keskellä näkyvän huipun väliin jää äsken kuljettu laakso.

Korkealta näkee kauas. Keskellä näkyvä järvi on todennäköisesti Riimmajärvi.

Pysähdyin tauolle pienen lammen rannalle ja näinkin vihdoin reissun ensimmäiset porot lähietäisyydeltä. Poropari huomasi myös minut. Ne jolkottivat lähemmäs, mutta turvallisesti lammen toiselle puolelle ja töllistelivät siellä kunnes kyllästyivät. Aioin laittaa siinä rannalla ruokaakin, mutta vaarojen takaa nousi taas iso sadepilvi, joten söin vain välipalapatukan ja jatkoin matkaa.

Vähän ennen kuin satula alkoi laskeutua alemmas, vastaan tuli lähes täysin pyöreä lampi. Aukealta vehreältä rinteeltä löytyi lopulta kokonainen porotokka, varmaan kymmeniä-satakunta poroa tekemässä porojuttuja iltapäivän auringossa. Yritin kiertää ne kunnioittavan välimatkan päästä, mutta siltikin muutamat lähtivät juoksentelemaan karkuun. Kännykkäkin alkoi yhtäkkiä kuulumaan ja siihen piippasivat neljän päivän mainosviestit ja kotoakin pari viestiä. Minusta ei ollut kuulunut muutamiin päiviin mitään, joten aika painokkaasti pyydettiin tilanneraporttia. Sain myös säätiedotusta kaverilta.

Töllistelijät.

Turisti. Ei tarvitse kulkea liian nopasti, kun pysähtelee touhuamaan vähän väliä jotain ihan muuta.

Pyöreä lampi.

Porojen piilopaikka löytyi.

Muutama sata metriä ennen Kalottireitille palaamista näin erikoisen kivimuodostelman, joka minun mielikuvituksellani näytti haudalta? Ympärillä olisi voinut olla sodan aikaisia asemapaikkoja, mutta enpä tiedä miten Lapin taistelut näillä rinteillä menivät.

Lepääkö tässä joku?

Kalottireittiä pitkin oli enää lyhyehkö haikkailu Kuonjarjohkan tuvalle. Varpaisiin (ja toiseen kantapäähän) sattui taas aika huolella ja välillä piti pysähdellä istuskelemaan ja lievittämään polttelua. Mutta pääsin perille tuvalle, jossa oli vielä tilaa. Siellä oli kerrossänkylaverit ja niissä oli patjat! Melkoista luksusmatkailua. Sumu olikin siellä jo odottelemassa ja kertonut kaikille “kalatytön” tulosta, kun joku osasi minua jo silläkin nimellä kutsua.

Mieleenpainuvinta Kuonjarjohkan tuvalla oli tuvan edessä ollut syvä suvanto, jossa ui pieniä rautuja kirkkaassa vedessä valkoreunaiset evät vilkkuen. Sen lisäksi paikalla oli suomalais-brittiläinen 60+v pariskunta, joka oli mennyt vasta naimisiin ja tullut Lappiin häämatkalle. He olivat käyneet katsomassa Toskaljärven luolaa ja palaamassa Kilpisjärvelle. He olivat tavanneet luolasukellusmatkalla… Lifegoals. Heittelin vähän aikaa lippoja pikku rauduille, söin iltaruuan, juttelin muiden tupalaisten kanssa ja kiipesin orrelle nukkumaan. Tämä vaellus alkoi käydä jo mökkeilystä.

Päivän reitille tuli matkaa reilu 15 km. Liikeellä noin 11-19:30, sillä tarkkuudella kuin tuli seurattua.

Päivän reittiarvio kuvana.


0 Responses

Stay in touch with the conversation, subscribe to the RSS feed for comments on this post.



Some HTML is OK

or, reply to this post via trackback.