Ihan alkukesästä, veljeni makoisten taimenten innoittamana, ostin kausikortin Kemijokisuulle. Kesäkuun lopun jälkeen(?) en ole ehtinyt edes käydä siellä, mutta jospa tämän viikon jälkeen taas. Rannoilta olen heitellyt, ja varsinkin Citymarketin puoleinen ranta on kalaisa. Siellä on erikoisia virtauksia ja mukavia asentomonttuja ja -kiviä. En tosin itse ole saanut tuolta mitään erityisen mainittavaa kalaa – missä lienee syy. Ahventa, haukea, random seipiä ja yhdellä kerralla sain ainakin 5-6 alamittaista taimenta, kunnes kyllästyin ja vaihdoin paikkaa. Kerran kävi isompi taimen kiinni. Mutta kyllä niitä siellä on, ja aion vielä yrittää!

Kesäkuussa kävimme viettämässä vuosipäivää Kainuun maisemissa Korvuanjärvellä, jossa on vähän kaikkea kalaa: siikaa, kuhaa, järvilohta ja -taimenta… Yhtenä iltana ehdimme käydä uistinta vetämässä järvellä. Minä soudin ja pidin vavoista huolta, toinen puolisko joi olutta veneen perässä (oli pelastusliivit). Emme ehtineet soutaa kuin 10 minuuttia, kun isompaan vapaani iski Jokin. Luulin aluksi että se jäi pohjaan, mutta kalahan siellä jyskytti siiman päässä. Tuollaisissa paikoissa on jännää, kun ilman näköhavaintoa ei voi olla aivan varma, että mikä kala on kiinni.Venekin seilasi ties minne kalan taistellessa siiman päässä. Lassillakin oli jännää, kun en heti osannut sanoa mikä kala se on ja minkä kokoinen. Lopulta se suostui tulemaan lähemmäs, ja hiki kihosi otsalle kun melkein metrinen hauki rikkoi veden pinnan. Lassiltakin pääsi aito metsämiehen karjaisu “SAATANA!” Hiki johtui siitä, ettei mukana tietenkään ollut haavia, saatika pappia. Vapa siis Lassille, joka sai opetella väsyttämään kalaa, ja minä itse keskipenkille, josta pystyisin nostamaan sen veneeseen käsin, mikä sekään ei ollut ihan helppoa. Olisi ollut mukavaa vapauttaa se, mutta uistin oli liian hyvin kiinni, joten improvisoimme melasta papin jne… Tuon hauen jälkeen, lopun 1,5h aikana, emme saaneet mitään muuta kuin aivan pienen ahvenen. Eikä ollut niin väliksikään, koska tuossa oli jo aivan liikaa saalista ja kalastusfiiliskin jostain syystä katosi. Johtunee siitä, että nykyään ei haluaisi mahdottomia määriä kalastaa “turhaan”, vaan käyttää saalis hyödyksi. Tuo hauki taisi lopulta päätyä äidin haukimurekkeeksi.

Eihän tuo mikään mahdottoman kokoinen kala ole, varsinkin kun miettii millaisia mörköjä tuosta järvestä tiedetään saadun. Lajikin oli vähän väärä. Mutta se oli ehdottomasti isoin kalani muutamaan vuoteen. Itse asiassa se oli toisiksi suurin kalani ikinä. 88cm ja noin 4,5 kg.

Näiden kahden paikan lisäksi olen lähinnä käynyt ongella läheisissä paikoissa ja kerran merellä Ajoksessa. Melko köyhää on ollut siis. Mutta loppukuusta on edessä Kuopioon muutto, tutkikaamme siis siellä uusia kalavesiä :) Kuvia lisään, kunhan löydän ne koneen uumenista.

Alun harhailujen ja puhelinavun jälkeen löysin vihdoin oikealle tielle, jota ajoin niin pitkälle kuin henkilöautolla voi, eli erään mökin kohdalle. Siitä “tie” jatkuu lähinnä mönkijäpolkuna, joka kulkee joen suuntaisesti. Löysin tuttuun paikkaan (kartassa nuolen kohdalle) käveltyäni pidempään kuin etukäteen luulin kävelyä olevan. Paikka oli myös laajempi kuin muistin. Ja vesi oli edelleen tosi matalalla, joten odotukset eivät olleet kovin kaksiset. No, testailin taas “vasta ostettua” vaappua (Laxman Cobra 5cm) ja kohta sain UL-välineineni taistella vihaisen 57-senttisen hauen kanssa. Se nappasi ihan rannasta, samalla kun yritin kelaamisen ohessa varistella vaapusta levää irti.

Siirryin kartassa näkyvää maapykälää vähän enemmän joen puolelle niin pitkälle kuin uskalsin. Ei mennyt kauaa kun koukussa oli kiinni hyvän kokoinen ahven, joka kylläkin pääsi irti. Sitten alkoi tuuli puhaltaa niin, että sormet oli paleltua. Samalla se huononsi näkyvyyttä, koska tuulen takia vesikasveja ja muita mahdollisia uistimenviejiä vedessä ei oikein erottanut. En saanutkaan siltä paikalta enää kalaa, tosin Esox-lusikassa oli kiinni vähän aikaa hiukan jo saatua isompi hauki ainakin näkemäni pyrstöevän perusteella. Kyseinen hauki vain sijaitsi ison kasvialueen takana juuri ja juuri heittoetäisyydellä ja tuuli vei heitot aina vähän sivuun, joten  aiheutin varmaan niin paljon häiriötä etten saanut sitä tarttumaan enää uudestaan.

Lähdin siirtymään vähitellen kohti autoa ja liikuin pitkin jokirantaa heitellen aina siellä missä pystyi. Matalan “harjanteen” takana kävi jokin  isompi kala pinnassa riehumassa pikkukalojen perässä. Sitä en saanut ylös, mutta samasta paikasta tavoitin Minnow Spoonilla vielä parin sadan gramman ahvenen. Siinä olikin suuren suuri kalansaaliini. Olin tosin ihan tyytyväinen, koska kalastusaikaa ei ollut kuin reilut 1,5 tuntia enkä ollut käynyt paikassa pitkään aikaan. Vene olisi kyllä hyvä olla tuolla. Joki on paikoin niin leveä, ettei koko aluetta ole mitenkään mahdollista tavoittaa rannalta heittäen.

Päätin lähteä tutkimaan paikkaa viime sunnuntaina (9.8.). Alkuperäinen tarkoitukseni oli lähteä yksin, mutta RiikkaJ (eri kuin edellisillä reissuilla ollut RiikkaH) tahtoi lähteä mukaan. Otin mukaani UL-virvelin ja alueen kartan, koska en ollut pahemmin liikkunut Sattajärven alueella aiemmin. Arpelasta jonkin matkaa pohjoiseen päin tie oli asfalttia, mutta kun käännyimme Sattajärven kohdalta, se muuttui hetken päästä “maantieksi”. Viimeinen pikkutien pätkä oli soratietä, joka oli ihan hyväkuntoinen.

Viimein ylitimme Korttojoen pienen sillan ja parkkeerasimme auton sen viereen. Ensivilkaisu joelle aiheutti pientä naurun poikasta. Ensimmäinen kuva on näkymä sillasta alavirtaan, toinen ylävirtaan:

En tiedä miltä ylävirrassa olisi näyttänyt, mutta lähdimme kulkemaan jokea alavirtaan. Heti kuvassa näkyvän mutkan takana joki piti ylittää kiviä – liukkaita kiviä – pitkin. Itse kastelin kenkäni heti kättelyssä, mutta se ei haitannut, sillä ilma oli niin lämmin ja vesi mukavan viileää. Sukat vain pois jalasta ja jatko märillä kengillä. RiikkaJ taisi säästyä kastumiselta (tuleville käynneille tiedoksi: vähän sillasta taaksepäin tielle tulee polku, jota pitkin pääsee rantaan oikealla puolella jokea kulkien).

Kun pääsimme joesta yli, näimme jo ensimmäisen harrin tuikin. Sain sen hetkistä myöhemmin pienellä Seniorilla ylös: alamittainen ja takaisin jokeen. Joen luonne oli sellainen, että siellä täällä oli syvemmän näköistä vettä, joskus pajuilla ja joskus ilman, muualla oli todella matalaa. Vesikasveja oli melko vähän, joki oli kapea, vesi kirkasta ja Kylmää (kävin kerran kahlaamassa uistimen irti vastarannan pajusta). Pohja oli hiekkaa.

Olisin halunnut alunperin kävellä vähintään Kortto- ja Kaakamojoen risteyskohtaan asti, mutta kun kävimme kiikkumassa Kaakamoharjun päällä maisemia katsomassa, Riikka horjahti ja sai polvensa kipeäksi. Kävelimme harjulta vielä rantaan todella hienon näköiseen paikkaan (1. kuva alla), jonka kivien alta sain vielä yhden alamittaisen harrin. Sieltä lähdimme kävelemään takaisin autoa kohti.

Lähteminen harmitti jonkin verran, sillä vaikutti siltä, että joki olisi alkanut levetä ja syventyä, jos olisimme kävelleet pidemmälle. Tällä vesimäärällä vaikutti siltä, ettei ainakaan tuossa osassa jokea ollut juuri muuta kuin alamittaista kalaa (sitä tosin oli kohtalaisen runsaasti). Taimenista tai muista kaloista ei tällä kertaa tullut havaintoa. Paikka kyllä näytti aivan siltä kuin tammukkapuron kuuluisikin näyttää, joten tutkimassa voi käydä  toiseenkin kertaan. Isojen harrien perässä taidan kuitenkin mennä jonnekin, missä Kaakamojoki virtaa vähän suurempana.

Uskoa riittää, että kohta Keminmaassakin hellejakso lakkaa ja tulee sateita, jolloin tuossakin joessa kenties mahtuisi kalaa uimaan. Seuraava kalastushetki saa odottaa sinne asti.

Kävimme välillä Rimalinsaaren laavulla paistamassa makkarat ja kiertelemässä saarta. Rannaltaheittopaikkojakin (tosi matalia) olisi jonkin verran, mutta emme kerenneet testata niitä, koska alkoi jo hämärtyä ja tuli vilpoista. Soudimme pienen mutkan kautta (keräsimme matkalta kahdeksan kaljapulloa joesta) takaisin ruohopaikkaan, mutta paria ahventa kummempia kaloja emme saaneet. Harmi. Se on juuri sellainen paikka, mihin voisi kuvitella haukien ja kuhien tulevan syömään pimeän tullen. Kemijoessa on jonkin verran kuhaa, mutta melko harvinainen kala se siellä on. Kerran olen kuullut, että sellainen saatiin pilkkikisoissa Liedakkalassa, ja pari muutakin olen kuullut saadun tässä 20 elinvuoteni aikana. Johtunee siitä, että useimmat pyytävät Kemijoesta ihan muita kaloja kuin kuhaa, joka onkin sitten saanut elää rauhassa. Edit: Kuulin tuttavaltani, että Taivalkosken padon alapuolelle olisi nykyään “hirveästi” kuhaa. On muuten hauskaa katsoa, kun pohjoisessa taivaanrannassa näkyy auringon kajastus, ja etelässä taas on aivan sysiyö ja täysikuu.

—–

Torstaina olimme lähdössä Kallinjärvelle onkimaan ruutanoita – emme ole koskaan testanneet, yläasteen haavimisreissuja lukuunottamatta, mutta tiedossa on että ko. “järvi” on suunnilleen täynnä ruutanoita. Lopulta päädyimmekin menemään Akkunusjokisuulle, eli “Kivelle”, viettämään hellepäivää ennen illan isompaa kalareissua Torniojoelle. Parkkeerasimme pyörät sotamuistomerkin viereen ja menimme alas rantaan kallioille. Vettä oli tosi vähän, se virtasi hitaasti ja oli sameaa. Näytti siltä ettei hyvältä näytä. Onneksi olin väärässä. Laitoin siiman päähän fluoresoivankeltaisen toukkajigin mustalla päällä, heitin kallioiden väliin ja annoin upota hetken ennen kuin aloin kelaamaan. Saman tien tuli reipas tärppi, ja parisataagrammainen ahven. Riikka pääsi heittämään vasta vähän jälkeeni, ja hänelläkin oli heti kala kiinni. Vähän pienempi ahven kuin minulla – joka tosin oli muuttua haueksi. Jossain vaiheessa nimittäin ahven alkoikin potkia vähän vihaisemmin eikä Riikka meinannut saada sitä edes pinnalle näkyviin. Hyvän kokoinen hauki oli hyökännyt siimassa killuvan ahvenen kimppuun jostain kallioiden alta. Harmi kyllä se pääsi irti ja aiheutti hämmennystä. Ensin kiinni oli jokin melko pieni kala, joka yhtäkkiä alkoikin hirveän taistelun. Kohta näkyy puoli metriä kalaa, jota luultiin ensin jättiahveneksi, mutta joka ei ollutkaan ahven vaan hauki. Ja hetkeä myöhemmin kiinni oli taas ahven, joka oli edellistä paaaljon pienempi…? Tietysti nyt on helppo tajuta mitä tapahtui, mutta itse tilanteessa se oli aika hämmentävää.

Hyvää tärppiaikaa kesti vain hetken. Itse sain vielä 15cm hauen rantaan kertyneen vaahdon alta, mutta siihen loppui virvelikalat. Aloimme siis vähäksi aikaa ongelle ja saimme kallioiden varjosta ehkä vähän yli 10 ahventa, jotka laskimme melkein kaikki takaisin. Muutamat vähän isommat otimme mukaan fileroitaviksi. Fileroiminen ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin miltä se näyttää. Tosin en pystynyt testaamaan kuin yhdellä kalalla ennen kuin kädet alkoivat kutista liikaa, mutta Riikalla sen sijaan alkoi sujua jo parin testikalan jälkeen, joten ehkä voisin itsekin oppia.

Tänään hommat alkoivat aika hiljaisesti. Ensimmäisen kalan taisi saada Tero. Sen jälkeen tuli vielä pari särkeä. Itse heittelin alussa lähinnä virvelillä, ja Perttu otti toisen virvelin testiin. Kumpikaan meistä ei saanut kalaa, mutta Pertun onkeen nappasi ahven sillä aikaa kun Perttu itse heitteli virvelillä. Tero ja Sonja saivat tasaisen harvaan tahtiin särkiä, ja päätin alkaa itsekin ongelle. Sain heti alkuun yhden särjen, mutta siinäpä oli oma kalansaaliini tältä päivältä. Heitin ongen lähelle virtaa, missä muidenkin onget olivat. Kohta joku iso kala kävi pinnassa tökkäämässä kohoani(!) – näytti ehkä 1-2kg hauelta, en ole varma. Ryntäsin saman tien hakemaan virveliä, mutta samalla hetkellä kun sain virvelin käteeni, niin Sonjan koho upposi. Kala ei tahtonut millään tulla edes pintaan ja ajattelin, että nyt se sama hauki iski Sonjalle, mutta se olikin aika hirveän kokoinen ahven (vajaa 400g sanoi kotivaaka), koukku ihanasti melkein nielussa asti.

Harmitti kun ei ollut enempää aikaa, muuten oltaisiin voitu hakea uimarenkaat kotoa ja tulla Niloksen kallioille uimaan.

Lopuksi vähän kuvia kalastajista:

Ensi viikon Saimaan kalastusta ja elokuun alun Kaakamojokilatvan tutkimista odotellessa…

Emme saaneet mitään kovinkaan mainittavaa. Sonja ja pojat saivat ongella muutamia ihan ok kokoisia ahvenia ja itse sain pari hyvää ahventa jigillä ja jätin yhden lusikan pohjaan (halpa, onneksi). Parin kallion välissä olevassa virrassa hyppi pieniä harreja (ehkä myös taimenia kun näytti niin keltaisilta) niin hienosti, että oli pakko kokeilla saataisiinko niitä koukkuun. Tero yritti aluksi saada niitä tarttumaan onkeen, mutta paikka on niin matala ettei se oikein onnistunut. Itse päätin kokeilla, saisinko niitä tarttumaan vihreään pikku Senioriin. Yhden pikku harrin sain ylös ja muutama kala kävi tökkimässä vaappua, jee. Turhaahan noita on kalastaa, mutta on se ihan hauskaa testata joskus ;)

Nyt oli nihkeä reissu kalojen suhteen, mutta parhaimmillaan olen saanut tuolta kolme kirjolohta samalla reissulla. Siitä tosin on jo joitain vuosia aikaa ja nytkin oli ensimmäinen käynti tuolla moneen vuoteen. Onpa veljeni saanut tuolta joskus jopa muutaman kilon lohen. Tosin vastaavasti yhdellä reissulla isä liukastui jossain ja sai pikku vaapun koukun syvälle sormeensa, ja samalla reissulla samainen peukalo taisi murtuakin. Eräällä toisella reissulla taas naapurin poika kaatui pikku uimareissulle kalliolta, joten se liukkaus kannattaa ottaa tosissaan, jos joku innostuu siellä käymään :P Itse paikkahan on tosiaan hieno ja herkullisen näköinen:

—–

Päivemmällä käytiin Sonjan kanssa ihan Kaakamojoella veneilemässä. Soudettiin meiltä ylävirtaan vajaa kilometri vetäen uistinta perässä siellä missä pystyi, ja alaspäin tultiin hiljalleen samalla onkien. Saatiin särkiä, kiiskiä, yksi ahven ja yksi hauki. Virvelistä pääsi pari ahventa(?) irti. Yhdessä onkikohdassa uittelin jigiä pohjaa pitkin pompotellen. Lähellä venettä tuntui että se jäi pohjaan, mutta tunsinkin vavassa pari vahvaa potkua. Mikä lie mörkö oli, mutta irti se pääsi. Veikkaan parin-kolmen kilon haukea.

Hetken päästä Tero sai oman siimansa kiinni puhelinlinjoihin (koskahan ne oppii ettei sillalta kannattais kalastaa…). Luulin ettei olisi mitään toivoa, mutta sainpas senkin temppuiltua ehjänä alas. Damn I’m good!

Heittelin vielä hetken sillan toisella puolen mutten saanut mitään. Sonja meni istumaan jo autoon sääskiä karkuun ja pojatkin vissiin kyllästyi. Itse olisin kyllä voinut heitellä kaikki ne herkulliset paikat läpi, mutta ehkäpä pääsen joskus livahtamaan sinne yksin. Tekis mieli joku päivä soutaa meiltä tuonne Tärkämälle asti (tai siitä vielä ~3km alavirtaan Mykän suvannolle), mutta on se aika pitkä matka soutaa, varsinkin kun pari vähän hankalampaa koskea mahtuu matkalle. Ja pelkästään Tärkämälle on meiltä n. 5,5km jokea pitkin. Vähintään seuraa pitäis olla – ja sellaista seuraa, joka ei heti kyllästy kalastamiseen, istumiseen, sääskiin tai veneeseen :P Vaikka ainahan sen veneen vois jättää Tärkämälle ja soutaa joku toinen kerta kotiin. Hmm….

No, ajeltiin taas mökille, missä saimme todeta niitetyistä rannoista, että mökkiläiset ovat käyneet. Aavistelimme vähän pahaa, sillä Mökkiläiset ovat vähän sellaista sakkia, että käyvät isolla porukalla ottamassa ongilla ylös kaiken kalan minkä saavat. No, aavistukset kävivät toteen, sillä taisimme saada vajaan tunnin aikana peräti yhden tuikkihavainnon. Luovutimme aika helposti ja lähdimme autolla ajamaan jokivartta alaspäin katsastamaan pari seuraavaa paikkaa. Toinen kalastuspaikkamme oli kohta, jossa betonipalkki menee “siltana” joen yli, ja siitä ylöspäin on taas vähän runsaammin vettä joessa. Ja pusikkoa rannoilla. Sielläkin oli hiljaista, mutta siitä huolimatta sain yhden ihan hyvänkokoisen harrin, taas Meppsillä (se ei ole mikään erityinen luottoviehe tuolla, mutta siihen ne kalat sattuu aika usein ottamaan :P).

Siitä seuraava paikka oli yhden pellon kohdalla oleva koskialue. Enoni jäi testaamaan yhden kortteikon viertä, itse taistelin tieni pajujen ja mesiangervojen läpi pienelle kalliolle, josta on hyvä heittää pikku pooli lävitse. Eipä siinä poolissa ollut kalan kalaa. Enoni suunnasta sen sijaan alkoi kuulua kiroilua, jonka joukosta kuulin sanat “Hauki perkele!” – hän siis sai hauen. Hän siirtyi heinikkoon irrottamaan sitä, ja hetken päästä kuului entistä kovempaa kiroilua, joka tarkoitti että uistin oli niin syvällä hauen suussa, että sitä joutui kaivamaan ja hän sai haavan sormeensa eikä se lakannut vuotamasta. Hetken päästä kiroilu yltyi vain (:D): hauki oli potkaissut uistinpakin nurin ja uistimet olivat heinikon seassa. Onneksi kaikki löytyivät. Siirryimme autolle laittamaan sormeen laastaria ja siirryimme alavirtaan vielä kokeilemaan yhden jyrkän mutkan kärjestä. Eipä ollut elämää sielläkään.

Joskus ne reissut menee näin. Ottaa kyllä päähän nuo mökkiläiset, kun eivät ole tainneet kuulla ilmaisua “kestävä kehitys”, eivätkä voi ymmärtää että vähemmälläkin pärjää.

—–

Edellisenä päivänä kävimme myös vähän ongella Kaakamojoella talomme kohdalla. Saatiin muutama iso särki ja yksi ahven :) Enolla saattoi olla kiinni jopa harri, mutta epäilen että sekin oli iso särki.

Itselläni oli mukana UL-vapa ja Lassille otettiin mato-onki (hyi meitä), koska Lassi ei oikein vielä hallitse heittelyä ja itselläni on oma lehmä ojassa, koska haluaisin saada hänet innostumaan kalastuksesta ;)

Autolla köröteltiin möykkyistä tietä erään mökin tiehaaraan. Sieltä käveltiin ylävirtaan suvannon vartta. Alkupää vaikutti hiljaiselta eikä missään näkynyt tuikkeja. Sain kuitenkin suvannon yläpäästä yllätystärpin ja mitallisen harrin kakkoskoon Meppsillä, ja laskin sen takaisin. Suvannon jälkeen tulee mutka, jossa pajua riittää joen puoliväliin asti ja vesi madaltuu. Vähän ennen pajupuskia alkoi näkyä tuikkeja. Vähintään neljä eri kalaa kävi pinnassa siinä pienellä alueella. Itse vähän taukoilin heittelyn kanssa, koska halusin antaa Lassille mahdollisuuden.

Ihmeen huonolla otilla oli kala, ei tärppiäkään vaikka matoa tarjottiin melkein nokan eteen. Mutta tulihan se tärppi hetken päästä! Ja oli iso harri ongessa kiinni, varmasti oli 40cm pituutta! Eihän sitä meinannut saada nostettua ylöskään. Ikävä kyllä se pääsi irti ihan rannassa :( Mutta siitä nousi Lassilla taistelutahto. Pienellä raivolla kiroillen hän yritti onkia samaista kalaa uudestaan, ilman menestystä. Jonkin aikaa vielä kalat pitivät meitä pilkkanaan, sitten totesimme että parempi luovuttaa. Sain vielä yhden pienehkön hauen suvannon alapäästä ja lähdimme takaisin Viitakosken-kotiin.

———-

Sunnuntaina 5. päivä oli pakko käydä vielä testaamassa isomuksen nostoa ennen Ouluun lähtöä. Sama paikka, samat vehkeet. Ja kalaakin näytti edelleen olevan. Mutta yhtä nirsolla tuulella olivat kuin eilenkin, varmaan perhomiehillä olisi ollut enemmän menestystä. Itse en tainnut saada mitään, mutta Lassi sai kolme mitallista, joista yksi päästettiin pois, koska imo ainakin 2 kalaa on ihan riittävä määrä, eikä tuolla joella auta ahnehtia.

Aikataulu alkoi kiristää, joten lähdimme takaisin pakkaamaan ja perkaamaan kalat, jotka vietiin Ouluun odottamaan avoppivanhempien savustuspönttöön pääsyä (itsehän olen kala-allergikko).

Lopuksi vielä kuvia: