Olihan tuo melko raskasta, mutta myös hauskaa, vaikka omassa tekniikassa onkin vielä paranneltavaa. Sain ehkä isoimmat ahvenet, mutta muuten Olli oli suvereeni ja sai parikin kertaa jopa kuusi ahventa samalla kauhaisulla. Haavin silmien läpi mahtuvat päästimmä pois, ja nelisenkymmentä otettiin saaliiksi. Kovin pientä oli valtaosa saaliista, mutta joku vanhempi patu arveli, että “ehkä viikon päästä” myös isommat ahvenet saapuvat, kunhan meri sulaa kunnolla.

Aikataulu otti lopulta kiinni, joten minä lähdin pelaamaan pesistä ja Olli kotiinsa savustelemaan saalista.

Kuvia:

Kairaa ei tarvittu, koska reikiä oli valmiina enemmän kuin riittävästi. Ei sillä, että olisin vielä omaa kairaa hankkinutkaan. Siispä ämpärin päälle istumaan (uhrasin pilkkijakkaran Lassille, joka ei erityisemmin välitä kalastushommista), matoa koukkuun ja pilkki veteen. Melkein heti sain pienen pienen kiisken, ja muuta elämää ei sitten ollutkaan sillä reiällä. Eikä seuraavilla viidellä. Lumella ryömi suurehkoja määriä hankikorentoja, jotka ovat tähän aikaan vuodesta merkittävä kalojen ravinnonlähde.

Kahdeksan jälkeen Lassi lähti kolmen vartin lämmittelykävelylle ja itse jäin edelleen jäälle. Sain toisen kiisken. Kylmä alkoi vähitellen hiipiä ja tähyilinkin rantaa kohti, että koska Lassi palaisi ja voisin itsekin myöntää tappioni. Kesken tähyilyn vapani sai jonkin kohtauksen, jonka syyksi paljastui – vihdoinkin – siika! Ensimmäinen saamani siika (aiemmin ei ole sen kalastukseen ollut tilaisuuksia)! Painoa oli vajaat 400 grammaa. Ei mikään jättiläinen, mutta “ihan ok”. Sen irrottamisen ja pistämisen jälkeen itseenikin iski karmeat tärinät, mutta jatkoin silti pilkkimistä sen aikaa että kävelijä tuli takaisin. Sen jälkeen oli ihan mukavaa lähteä polkemaan kotia kohti.

Olisinpa tajunnut lähteä tuonne aikaisemmin, niin olisi päässyt useampaan kertaan. Nyt jäät alkavat varmaankin olla siinä kuosissa, että sinne ei ihan heti uskalla mennä. Voisi sitä silti viikonloppuna käydä vilkaisemassa… ;) Liivit päällä tietenkin.

On siellä silti kivaa kalastella ja jutella muiden kalastajien kanssa, joita kyllä riittää, sillä paikka on todella suosittu. Suosituimmat kalastusmuodot siellä ovat pohjaonki (siiman päässä 50-80g paino, siitä 20-30cm korkeudella siimatapsi, jonka päässä koukku, syöttinä nippu matoja, pikkukala tai kalanpala) ja jigi.

Vaikkei syönti ollutkaan mikään paras, niin auringonpaisteessa kalasteluun hurahti koko päivä: lähdin kotoa 14 aikaan, ja tulin takaisin ehkä puoli kahdeksalta, kun vihdoin tuntui, että on aika lähteä. Otin kerrankin kamerankin mukaan:

Eksyin kalapaikkoja googlettaessani kalassa.netin foorumille, mistä löysin paikan nimeltä “Toppilan putki”, joka on kai oululaisille kalastajille jo käsite, mutta minulle ihan uusi paikka. “Putkella” sähkövoimalan lauhdevesiputki laskee mereen ja muodostaa pienen kapean rännin, ojan tai miksi sitä haluaakaan nimittää, jossa on syvästi vettä, kova virta ja vesi ympäristön vettä lämpimämpää. Siellä on ahvenia, kuhia, taimenia, särkiä, säyneitä, lahnoja… Varsinainen sekakalapaikka.

Ensimmäisen kerran menin sinne Lassin johdattamana tämän viikon keskiviikkona (15.7.) testaamaan. Lassi lähti maastopyörällä kiertelemään vanhoja asuinalueitaan ja minä jäin siksi aikaa kalalle. Juttelin melkein koko ajan parin wanhan parran kanssa, koska ei tehnyt mieli heitellä ennen kuin tiesin paikasta mitään. Opin mm. mihin EI kannata heittää, jos ei halua jättää uistintaan pohjaan, joten jotain hyötyä juttelustakin.

Pari tuntia siellä heittelin jigiä, lusikoita ja vaappuja enkä saanut mitään, paitsi pikkiriikkisen n. 15cm kuhan Rapalan syvännevaapulla (elämäni ensimmäinen kuha!) ja myöhemmin Lassin saavuttua pienen lahnan ongella. Paikka oli kuitenkin niin kiinnostava, että seuraavana aamuna kävin ostamassa Kärkkäiseltä parit syvän veden vaaput (Rapala Shad Rap firetiger, Rapala X-Rap Shad ahvenväri ja Stormin ThunderCrank neonkeltaisella selällä) ja lähdin taas käymään Putkella. Menin heittelemään kanavan ja väylän kulmalle vastaostettuja vaappuja ja testailin välillä jigiäkin. Juttelin samalla jonkun jigittäjä-äijän ja nuoren pojan kanssa. Eipä tullut mitään. Lopuksi kävin vielä sen rännin kapeimmilla kohdilla kovassa virrassa heittelemässä. Kelasin helmiäisenvalkoista kalajigiä oikein hitaasti ja syvällä. Hetken päästä nappasi kuha, joka oli otettavan kokoinen. Sen jälkeen heti kaksi karkuutusta. Sen jälkeen sain vielä 2 otettavaa ylös asti. Annoin kolmannen jollekin vanhalle pariskunnalle, joka oli ongella lähietäisyydellä. Ajattelin että 2 kalaa riittää, ja olisinkin päästänyt sen viimeisen takaisin jos vanhukset eivät olisi ottaneet sitä.

Kävin Putkella vielä kerran perjantaina. Ajattelin testata, saisinko vielä pari kuhaa Keminmaan kotiinkin vietäväksi. px tuli hetkeksi seurailemaan kalasttelua ennen kuin rienteli muualle. Paikalla oli jo yksi mies, joka otti tullessamme ylös alamittaista kuhaa ja kehui isoon ääneen, että melkein joka heitolla on kalaa kiinni. “Alamittainen mutta muuten hyvä”, totesin, mihin mies sanoi, että “Ei sillä ole niin väliä.” Siis wtf? Ärsyttää tuollaiset kalastajat, jotka ei yhtään piittaa säännöksistä. Alamittarajat on tehty kalojen suojelemiseksi niin, että alamitan täyttävä kala on jo todnäk sukukypsä ja päässyt kutemaankin ainakin kerran. Mutta eihän sillä niin väliä… Yhden otettavan kuhan sain viemisiksi ja yhden pienen päästin takaisin. Kaksi jigiä jäi pohjaan. Jigit ei haittaa, niitä kyllä riittää, mutta perukkeiden värkkäämisessä menee toinenkin hetki.