Saaliina ehkä 15 perus särkeä ja ahventa kissojen kaloiksi sekä yksi valtavan läski lahna, joka nappasi siskon onkeen. Haavia ei tietenkään vieläkään osata pitää mukana, mutta saatiin se sentään ylös, kun sisko uitteli sen rantaan, mistä nostin sen maihin. 1615 grammaa sanoi vaaka.

Näiden kanssa kalassa ollessa tapahtuu kyllä aina jotain kohtaamisia yllärikalojen kanssa. Tällä kertaa sellainen saatiin kerrankin ylös asti. :D

Siispä uistinlaukku olalle, virveli kainaloon ja pikku polkaisulla Sammakkolammelle. Aloitin kierroksen uimarannan tietämiltä, ja parin heiton jälkeen olikin jo ensimmäinen vihainen pikku hauki plakkarissa.

Kuva on vähän epäinformatiivinen, mutta laitetaan nyt taidonnäyte siitä, kuinka otetaan kuva, kun vapa on toisessa kädessä, kamera toisessa ja vilkas kala siiman päässä.

Kesän ensimmäinen

Samanlaisia ehkä 200-grammaisia haukia sain ainakin kuusi, uistimina oli pari Rapalan 9cm pulikkaa, yksi Abun valkoinen lippa, valkoinen kalajigi, keltainen sirppipyrstöinen jigi ja sitä rataa. Hyvin oli otillaan. Entä mitäs kaloja olivat ne pienet, jotka mesosi rantavesissä koko ajan? Jotain särkikaloja, mutta mitä…

Illan pimetessä pysähdyin vielä yhteen paikkaan heittelemään; yhtään kalaa en saanut, mutta siima päätti tehdä puolalle elämääkin suuremman sekasotkun, jota selvittelin ainakin puoli tuntia. Ilmeisesti olin niin hiljaa, että jonkin sortin vesimyyräkin uskalsi tulla pällistelemään. Kesän ensimmäiset sääskenpistotkin taisi tulla jo siellä kuitattua.

Kesä kuluukin sitten Savonlinnassa töiden merkeissä, saas nähdä mitä mörköjä (ja mistä) sieltä löytyy :–)

Kyseisessä kisassa siis suurin kala voitti ja palkintona oli 400 euron lahjakortti Maken pyydykseen (paikallinen kalastus- ja erätarvikeliike). Kisa järjestettiin Keskustan Valkeisella muun Winterfestauksen yhteydessä. Kisapaikka oli keskustan puoleisella rannalla ja reiät kairaili toimitsija moottorikairallaan.

Itse tulin paikalle melko ajoissa ja vaatetta oli päällä enemmän kuin laki sallii. Joku kymmenen ihmistä oli paikalla jo valmiiksi, loppujen lopuksi meitä oli ehkä 30-40. Muistelin lammen syvyyskarttaa ja vilkuilin sopivalta alueelta reiän itselleni.

Valitsin pilkiksi Kuusamon Sinfonian, jossa on tapsin päässä pikku morri. Hyvä että valitsin, sillä vettä oli aika paljon. Melkein heti kisan alettua sain pikkuruisen ahvenen, joka toki merkattiin tuloksiin. Toimitsija tuli punnitsemaan kalat heti. Melkein naurettiin pikku ahvenelle, mutta pelinaisena olin laittanut jo pilkin takaisin pyyntiin, ja toimitsijan vielä kirjoittaessa kalan painoa ylös tulikin pilkkiin vähän tuhdimpaa eloa. “Ootappa hetki niin saadaan  saman tien isompi kala punnittavaksi.”

175-grammainen ahven riitti johtopaikkaan, joka tuntui jo melko vankalta, mutta niin vain meni puolisen tuntia, niin joku sai 10 g isomman ahvenen, ja lopullinen voittokala oli 315-grammainen appura. Kymmenkunta pikku sinttiä sain vielä kisa-aikana, mutta niillä ei ollut voiton kannalta mitään merkitystä. Vaihtelin loppua kohden paikkoja ja testailin niin mormuskaa kuin tasuriakin, mutta ei käynyt kalaonni enää. Sinne meni kairarahat ;(

Kaiken kaikkiaan oli varsin hauska kisa, vaikka lopussa olikin ihan käsittämättömän kylmä. Palkintojenjako oli onneksi pikainen, ja siitä juoksinkin käymään kotona mutkan vähän lämpenemässä ja vaihtamassa rastikilpailuun sopivammat vaatteet päälle (ei menestystä silläkään saralla).

Tuleva viikonloppu on vapaa; voisi siis harkita pilkille lähtöä ihan omin voimin.

Lähiaikoina se muuttuu; käyn vilkaisemassa kuopiolaisen opiskelijatalviriehan, Winterfestin, pilkkikisan keskustan Valkeisella. Jospa vaikka saisin suurimman kalan, voittaisin siis kisan ja saisin 400 e lahjakortin kalastusliikkeeseen ja sitä kautta saisin ostettua kairan, jolloin saisin paremmin aikaiseksi lähteä pilkille. Siinäpä kevättalven tavoite. Jos en voita, ostanen sen kairan joka tapauksessa lähiaikoina.

Toistaiseksi olen ehtinyt käydä kalassa vain pari kertaa. Ensimmäinen oli parisen viikkoa sitten keskustan Valkeisella. Sinne istutetaan kirjolohia, joiden lisäksi kalastoon kuuluu ainakin siikaa, ahventa, haukea ja suutaria. Muutamaa päivää aiemmin kävelimme lammen ympäri ihan muuten vain, ja näimme useita mehukkaita kirjojen pintomisia – sen mukainen määrä rannoilla oli ootto-onkijoitakin… Yksi näytti saavan jopa saalista.

Kun itse päädyin paikalle, oli kylmä tuuli eikä kalastajiakaan juuri ollut. Yhtään pintakäyntiä en nähnyt. Käytin noin 3h lammen kiertämiseen ja ainoa petokalahavaintoni oli kuollut n. 300 g hauki pohjoisrannan leväkössä, jes. Ihan kivaa oli kuitenkin, sillä lammen vesi on Todella kirkasta ja paikat kuitenkin sen verran mehukkaita, ettei toivo juurikaan kuihtunut. Bonuksena näin, kun aivan edestäni rantaheinikosta lähti pari piisamia (vai olivatkohan ne vesimyyriä) syönnössukellukselle lampeen. Vesi oli niin kirkasta, että sain seurailla niiden touhuja aika pitkään. Vaihdoin kuitenkin kalastuspaikkaa, koska en halua saada jyrsijöitä saaliiksi.

Toinen kerta oli melkein naapurissamme sijaitsevalla Sammakkolammella. Iso osa rannasta on tässä vaiheessa jo niin lumpeikasta, ettei siellä juuri pysty heittämään. Heittopaikkoja oli kuitenkin sen verran että pääsin kokeilemaan ja sain vähän saalistakin. Ensimmäinen saaliskanditaatti oli suurin piirtein jalan mittainen hauki, joka iski lusikasta ohi, hyppäsi kokonaan ilmaan toiselle puolelle uistinta ja yritti vielä pari kertaa perättäisillä heitoilla napata kiinni. Onneksi ei tarttunut. Myöhemmin sain vielä pari pientä haukea ylös asti ja jokin isompi vesipeto oli vähän aikaa kiinni punaisessa jigissä, en kylläkään päässyt näkemään sitä. Lähipäivinä voisin käydä myös ongella siellä.

Ihan alkukesästä, veljeni makoisten taimenten innoittamana, ostin kausikortin Kemijokisuulle. Kesäkuun lopun jälkeen(?) en ole ehtinyt edes käydä siellä, mutta jospa tämän viikon jälkeen taas. Rannoilta olen heitellyt, ja varsinkin Citymarketin puoleinen ranta on kalaisa. Siellä on erikoisia virtauksia ja mukavia asentomonttuja ja -kiviä. En tosin itse ole saanut tuolta mitään erityisen mainittavaa kalaa – missä lienee syy. Ahventa, haukea, random seipiä ja yhdellä kerralla sain ainakin 5-6 alamittaista taimenta, kunnes kyllästyin ja vaihdoin paikkaa. Kerran kävi isompi taimen kiinni. Mutta kyllä niitä siellä on, ja aion vielä yrittää!

Kesäkuussa kävimme viettämässä vuosipäivää Kainuun maisemissa Korvuanjärvellä, jossa on vähän kaikkea kalaa: siikaa, kuhaa, järvilohta ja -taimenta… Yhtenä iltana ehdimme käydä uistinta vetämässä järvellä. Minä soudin ja pidin vavoista huolta, toinen puolisko joi olutta veneen perässä (oli pelastusliivit). Emme ehtineet soutaa kuin 10 minuuttia, kun isompaan vapaani iski Jokin. Luulin aluksi että se jäi pohjaan, mutta kalahan siellä jyskytti siiman päässä. Tuollaisissa paikoissa on jännää, kun ilman näköhavaintoa ei voi olla aivan varma, että mikä kala on kiinni.Venekin seilasi ties minne kalan taistellessa siiman päässä. Lassillakin oli jännää, kun en heti osannut sanoa mikä kala se on ja minkä kokoinen. Lopulta se suostui tulemaan lähemmäs, ja hiki kihosi otsalle kun melkein metrinen hauki rikkoi veden pinnan. Lassiltakin pääsi aito metsämiehen karjaisu “SAATANA!” Hiki johtui siitä, ettei mukana tietenkään ollut haavia, saatika pappia. Vapa siis Lassille, joka sai opetella väsyttämään kalaa, ja minä itse keskipenkille, josta pystyisin nostamaan sen veneeseen käsin, mikä sekään ei ollut ihan helppoa. Olisi ollut mukavaa vapauttaa se, mutta uistin oli liian hyvin kiinni, joten improvisoimme melasta papin jne… Tuon hauen jälkeen, lopun 1,5h aikana, emme saaneet mitään muuta kuin aivan pienen ahvenen. Eikä ollut niin väliksikään, koska tuossa oli jo aivan liikaa saalista ja kalastusfiiliskin jostain syystä katosi. Johtunee siitä, että nykyään ei haluaisi mahdottomia määriä kalastaa “turhaan”, vaan käyttää saalis hyödyksi. Tuo hauki taisi lopulta päätyä äidin haukimurekkeeksi.

Eihän tuo mikään mahdottoman kokoinen kala ole, varsinkin kun miettii millaisia mörköjä tuosta järvestä tiedetään saadun. Lajikin oli vähän väärä. Mutta se oli ehdottomasti isoin kalani muutamaan vuoteen. Itse asiassa se oli toisiksi suurin kalani ikinä. 88cm ja noin 4,5 kg.

Näiden kahden paikan lisäksi olen lähinnä käynyt ongella läheisissä paikoissa ja kerran merellä Ajoksessa. Melko köyhää on ollut siis. Mutta loppukuusta on edessä Kuopioon muutto, tutkikaamme siis siellä uusia kalavesiä :) Kuvia lisään, kunhan löydän ne koneen uumenista.

Olihan tuo melko raskasta, mutta myös hauskaa, vaikka omassa tekniikassa onkin vielä paranneltavaa. Sain ehkä isoimmat ahvenet, mutta muuten Olli oli suvereeni ja sai parikin kertaa jopa kuusi ahventa samalla kauhaisulla. Haavin silmien läpi mahtuvat päästimmä pois, ja nelisenkymmentä otettiin saaliiksi. Kovin pientä oli valtaosa saaliista, mutta joku vanhempi patu arveli, että “ehkä viikon päästä” myös isommat ahvenet saapuvat, kunhan meri sulaa kunnolla.

Aikataulu otti lopulta kiinni, joten minä lähdin pelaamaan pesistä ja Olli kotiinsa savustelemaan saalista.

Kuvia:

Kairaa ei tarvittu, koska reikiä oli valmiina enemmän kuin riittävästi. Ei sillä, että olisin vielä omaa kairaa hankkinutkaan. Siispä ämpärin päälle istumaan (uhrasin pilkkijakkaran Lassille, joka ei erityisemmin välitä kalastushommista), matoa koukkuun ja pilkki veteen. Melkein heti sain pienen pienen kiisken, ja muuta elämää ei sitten ollutkaan sillä reiällä. Eikä seuraavilla viidellä. Lumella ryömi suurehkoja määriä hankikorentoja, jotka ovat tähän aikaan vuodesta merkittävä kalojen ravinnonlähde.

Kahdeksan jälkeen Lassi lähti kolmen vartin lämmittelykävelylle ja itse jäin edelleen jäälle. Sain toisen kiisken. Kylmä alkoi vähitellen hiipiä ja tähyilinkin rantaa kohti, että koska Lassi palaisi ja voisin itsekin myöntää tappioni. Kesken tähyilyn vapani sai jonkin kohtauksen, jonka syyksi paljastui – vihdoinkin – siika! Ensimmäinen saamani siika (aiemmin ei ole sen kalastukseen ollut tilaisuuksia)! Painoa oli vajaat 400 grammaa. Ei mikään jättiläinen, mutta “ihan ok”. Sen irrottamisen ja pistämisen jälkeen itseenikin iski karmeat tärinät, mutta jatkoin silti pilkkimistä sen aikaa että kävelijä tuli takaisin. Sen jälkeen oli ihan mukavaa lähteä polkemaan kotia kohti.

Olisinpa tajunnut lähteä tuonne aikaisemmin, niin olisi päässyt useampaan kertaan. Nyt jäät alkavat varmaankin olla siinä kuosissa, että sinne ei ihan heti uskalla mennä. Voisi sitä silti viikonloppuna käydä vilkaisemassa… ;) Liivit päällä tietenkin.

Ensimmäinen heittelypaikka oli tien vieressä vähän ennen Altaa, jossain tuolla, ison mutkan kohdalla. Mitään en saanut, mutta koko ajan ympärillä polski kaloja, korvameduusa lipui virtausten mukana, ja jokin, arviolta 35-40cm pitkä simppu seurasi uistinta. Se tuli rantaan ihan jalkojeni juureen ja yritin saada sen nappaamaan, mutta lopulta se suuttui, lehäytti evänsä auki, singahti kiven koloon eikä tullut enää näkyville. Uistimia (tai perukkeen leikaria) tutkailemassa kävi myös joitain pieniä kaloja. Saaliittomuus ei haitannut, koska pelkästään kaikkien siellä elävien otusten näkeminen oli hauskaa ja koska paikka oli niin hieno – toisella puolellani tyynen, kirkasvetisen meren toisella puolen näkyi lumihuippuisia vuoria, toisella puolella taas vehreä laakso.

Kävin illan suussa heittelemässä toisenkin kerran, kun vielä vuonojen lähistöllä oltiin. Paikka oli Lyngenfjordin(?) sivuhaarassa parkkipaikan kohdalla. Maisemat oli taas aika käsittämättömät. Takana iso jyrkkä rinne, edessäpäin pelkkää tyhjää sumua ja sivuilla kylää ja vuoria. Oli laskuvesi ja rantakivillä oli rakkolevää, joka oli ihan täynnä joitain pieniä tummia simpukoita. Rantavedessä näkyi pari meritähteä ryömimässä pitkin pohjaa ja vähän kauempana taas meduusoja. Heittelin parilla lusikkauistimella, Luciuksella ja Salamanderilla, jonka ostin Rovaniemeltä kun näytti niin loistavalta. Ei tuolla kovin paljoa kevyemmilläkään uistimilla kovin kauas yllä. Nyt ei tapahtumia tullut niinkään paljoa kuin Altan lähellä olleessa paikassa, mutta nyt jokin sentään kävi kiinni! En tiedä mikä se oli, mutta ihan mukavan kokoinen hopeinen kylki vilahti vedessä. Sen jälkeen “tapahtumat” olivat lähinnä joitain pieniä kaloja uistinta seuraamassa ja leikaria tökkimässä. Mutta jälleen melkoisen kiinnostavaa oli tuo touhu. Vuonot herättivät vähän samanlaisia oloja kuin varmaankin lohikalastajalle pääsy Tenojoelle ensi kertaa, tai ensimmäinen lohitärppi. Pakko päästä uudestaan.