Ihan alkukesästä, veljeni makoisten taimenten innoittamana, ostin kausikortin Kemijokisuulle. Kesäkuun lopun jälkeen(?) en ole ehtinyt edes käydä siellä, mutta jospa tämän viikon jälkeen taas. Rannoilta olen heitellyt, ja varsinkin Citymarketin puoleinen ranta on kalaisa. Siellä on erikoisia virtauksia ja mukavia asentomonttuja ja -kiviä. En tosin itse ole saanut tuolta mitään erityisen mainittavaa kalaa – missä lienee syy. Ahventa, haukea, random seipiä ja yhdellä kerralla sain ainakin 5-6 alamittaista taimenta, kunnes kyllästyin ja vaihdoin paikkaa. Kerran kävi isompi taimen kiinni. Mutta kyllä niitä siellä on, ja aion vielä yrittää!

Kesäkuussa kävimme viettämässä vuosipäivää Kainuun maisemissa Korvuanjärvellä, jossa on vähän kaikkea kalaa: siikaa, kuhaa, järvilohta ja -taimenta… Yhtenä iltana ehdimme käydä uistinta vetämässä järvellä. Minä soudin ja pidin vavoista huolta, toinen puolisko joi olutta veneen perässä (oli pelastusliivit). Emme ehtineet soutaa kuin 10 minuuttia, kun isompaan vapaani iski Jokin. Luulin aluksi että se jäi pohjaan, mutta kalahan siellä jyskytti siiman päässä. Tuollaisissa paikoissa on jännää, kun ilman näköhavaintoa ei voi olla aivan varma, että mikä kala on kiinni.Venekin seilasi ties minne kalan taistellessa siiman päässä. Lassillakin oli jännää, kun en heti osannut sanoa mikä kala se on ja minkä kokoinen. Lopulta se suostui tulemaan lähemmäs, ja hiki kihosi otsalle kun melkein metrinen hauki rikkoi veden pinnan. Lassiltakin pääsi aito metsämiehen karjaisu “SAATANA!” Hiki johtui siitä, ettei mukana tietenkään ollut haavia, saatika pappia. Vapa siis Lassille, joka sai opetella väsyttämään kalaa, ja minä itse keskipenkille, josta pystyisin nostamaan sen veneeseen käsin, mikä sekään ei ollut ihan helppoa. Olisi ollut mukavaa vapauttaa se, mutta uistin oli liian hyvin kiinni, joten improvisoimme melasta papin jne… Tuon hauen jälkeen, lopun 1,5h aikana, emme saaneet mitään muuta kuin aivan pienen ahvenen. Eikä ollut niin väliksikään, koska tuossa oli jo aivan liikaa saalista ja kalastusfiiliskin jostain syystä katosi. Johtunee siitä, että nykyään ei haluaisi mahdottomia määriä kalastaa “turhaan”, vaan käyttää saalis hyödyksi. Tuo hauki taisi lopulta päätyä äidin haukimurekkeeksi.

Eihän tuo mikään mahdottoman kokoinen kala ole, varsinkin kun miettii millaisia mörköjä tuosta järvestä tiedetään saadun. Lajikin oli vähän väärä. Mutta se oli ehdottomasti isoin kalani muutamaan vuoteen. Itse asiassa se oli toisiksi suurin kalani ikinä. 88cm ja noin 4,5 kg.

Näiden kahden paikan lisäksi olen lähinnä käynyt ongella läheisissä paikoissa ja kerran merellä Ajoksessa. Melko köyhää on ollut siis. Mutta loppukuusta on edessä Kuopioon muutto, tutkikaamme siis siellä uusia kalavesiä :) Kuvia lisään, kunhan löydän ne koneen uumenista.

Olihan tuo melko raskasta, mutta myös hauskaa, vaikka omassa tekniikassa onkin vielä paranneltavaa. Sain ehkä isoimmat ahvenet, mutta muuten Olli oli suvereeni ja sai parikin kertaa jopa kuusi ahventa samalla kauhaisulla. Haavin silmien läpi mahtuvat päästimmä pois, ja nelisenkymmentä otettiin saaliiksi. Kovin pientä oli valtaosa saaliista, mutta joku vanhempi patu arveli, että “ehkä viikon päästä” myös isommat ahvenet saapuvat, kunhan meri sulaa kunnolla.

Aikataulu otti lopulta kiinni, joten minä lähdin pelaamaan pesistä ja Olli kotiinsa savustelemaan saalista.

Kuvia:

Kairaa ei tarvittu, koska reikiä oli valmiina enemmän kuin riittävästi. Ei sillä, että olisin vielä omaa kairaa hankkinutkaan. Siispä ämpärin päälle istumaan (uhrasin pilkkijakkaran Lassille, joka ei erityisemmin välitä kalastushommista), matoa koukkuun ja pilkki veteen. Melkein heti sain pienen pienen kiisken, ja muuta elämää ei sitten ollutkaan sillä reiällä. Eikä seuraavilla viidellä. Lumella ryömi suurehkoja määriä hankikorentoja, jotka ovat tähän aikaan vuodesta merkittävä kalojen ravinnonlähde.

Kahdeksan jälkeen Lassi lähti kolmen vartin lämmittelykävelylle ja itse jäin edelleen jäälle. Sain toisen kiisken. Kylmä alkoi vähitellen hiipiä ja tähyilinkin rantaa kohti, että koska Lassi palaisi ja voisin itsekin myöntää tappioni. Kesken tähyilyn vapani sai jonkin kohtauksen, jonka syyksi paljastui – vihdoinkin – siika! Ensimmäinen saamani siika (aiemmin ei ole sen kalastukseen ollut tilaisuuksia)! Painoa oli vajaat 400 grammaa. Ei mikään jättiläinen, mutta “ihan ok”. Sen irrottamisen ja pistämisen jälkeen itseenikin iski karmeat tärinät, mutta jatkoin silti pilkkimistä sen aikaa että kävelijä tuli takaisin. Sen jälkeen oli ihan mukavaa lähteä polkemaan kotia kohti.

Olisinpa tajunnut lähteä tuonne aikaisemmin, niin olisi päässyt useampaan kertaan. Nyt jäät alkavat varmaankin olla siinä kuosissa, että sinne ei ihan heti uskalla mennä. Voisi sitä silti viikonloppuna käydä vilkaisemassa… ;) Liivit päällä tietenkin.

Ensimmäinen heittelypaikka oli tien vieressä vähän ennen Altaa, jossain tuolla, ison mutkan kohdalla. Mitään en saanut, mutta koko ajan ympärillä polski kaloja, korvameduusa lipui virtausten mukana, ja jokin, arviolta 35-40cm pitkä simppu seurasi uistinta. Se tuli rantaan ihan jalkojeni juureen ja yritin saada sen nappaamaan, mutta lopulta se suuttui, lehäytti evänsä auki, singahti kiven koloon eikä tullut enää näkyville. Uistimia (tai perukkeen leikaria) tutkailemassa kävi myös joitain pieniä kaloja. Saaliittomuus ei haitannut, koska pelkästään kaikkien siellä elävien otusten näkeminen oli hauskaa ja koska paikka oli niin hieno – toisella puolellani tyynen, kirkasvetisen meren toisella puolen näkyi lumihuippuisia vuoria, toisella puolella taas vehreä laakso.

Kävin illan suussa heittelemässä toisenkin kerran, kun vielä vuonojen lähistöllä oltiin. Paikka oli Lyngenfjordin(?) sivuhaarassa parkkipaikan kohdalla. Maisemat oli taas aika käsittämättömät. Takana iso jyrkkä rinne, edessäpäin pelkkää tyhjää sumua ja sivuilla kylää ja vuoria. Oli laskuvesi ja rantakivillä oli rakkolevää, joka oli ihan täynnä joitain pieniä tummia simpukoita. Rantavedessä näkyi pari meritähteä ryömimässä pitkin pohjaa ja vähän kauempana taas meduusoja. Heittelin parilla lusikkauistimella, Luciuksella ja Salamanderilla, jonka ostin Rovaniemeltä kun näytti niin loistavalta. Ei tuolla kovin paljoa kevyemmilläkään uistimilla kovin kauas yllä. Nyt ei tapahtumia tullut niinkään paljoa kuin Altan lähellä olleessa paikassa, mutta nyt jokin sentään kävi kiinni! En tiedä mikä se oli, mutta ihan mukavan kokoinen hopeinen kylki vilahti vedessä. Sen jälkeen “tapahtumat” olivat lähinnä joitain pieniä kaloja uistinta seuraamassa ja leikaria tökkimässä. Mutta jälleen melkoisen kiinnostavaa oli tuo touhu. Vuonot herättivät vähän samanlaisia oloja kuin varmaankin lohikalastajalle pääsy Tenojoelle ensi kertaa, tai ensimmäinen lohitärppi. Pakko päästä uudestaan.

Alun harhailujen ja puhelinavun jälkeen löysin vihdoin oikealle tielle, jota ajoin niin pitkälle kuin henkilöautolla voi, eli erään mökin kohdalle. Siitä “tie” jatkuu lähinnä mönkijäpolkuna, joka kulkee joen suuntaisesti. Löysin tuttuun paikkaan (kartassa nuolen kohdalle) käveltyäni pidempään kuin etukäteen luulin kävelyä olevan. Paikka oli myös laajempi kuin muistin. Ja vesi oli edelleen tosi matalalla, joten odotukset eivät olleet kovin kaksiset. No, testailin taas “vasta ostettua” vaappua (Laxman Cobra 5cm) ja kohta sain UL-välineineni taistella vihaisen 57-senttisen hauen kanssa. Se nappasi ihan rannasta, samalla kun yritin kelaamisen ohessa varistella vaapusta levää irti.

Siirryin kartassa näkyvää maapykälää vähän enemmän joen puolelle niin pitkälle kuin uskalsin. Ei mennyt kauaa kun koukussa oli kiinni hyvän kokoinen ahven, joka kylläkin pääsi irti. Sitten alkoi tuuli puhaltaa niin, että sormet oli paleltua. Samalla se huononsi näkyvyyttä, koska tuulen takia vesikasveja ja muita mahdollisia uistimenviejiä vedessä ei oikein erottanut. En saanutkaan siltä paikalta enää kalaa, tosin Esox-lusikassa oli kiinni vähän aikaa hiukan jo saatua isompi hauki ainakin näkemäni pyrstöevän perusteella. Kyseinen hauki vain sijaitsi ison kasvialueen takana juuri ja juuri heittoetäisyydellä ja tuuli vei heitot aina vähän sivuun, joten  aiheutin varmaan niin paljon häiriötä etten saanut sitä tarttumaan enää uudestaan.

Lähdin siirtymään vähitellen kohti autoa ja liikuin pitkin jokirantaa heitellen aina siellä missä pystyi. Matalan “harjanteen” takana kävi jokin  isompi kala pinnassa riehumassa pikkukalojen perässä. Sitä en saanut ylös, mutta samasta paikasta tavoitin Minnow Spoonilla vielä parin sadan gramman ahvenen. Siinä olikin suuren suuri kalansaaliini. Olin tosin ihan tyytyväinen, koska kalastusaikaa ei ollut kuin reilut 1,5 tuntia enkä ollut käynyt paikassa pitkään aikaan. Vene olisi kyllä hyvä olla tuolla. Joki on paikoin niin leveä, ettei koko aluetta ole mitenkään mahdollista tavoittaa rannalta heittäen.

Saavuimme mökille perjantai-iltana joskus kahdeksan aikoihin. Emme tehneet juuri muuta kuin katsastimme paikat, purimme tavarat ja kävimme kävelyllä Kaarnijärven mökinrakennustyömaalla, kun pimeä alkoi jo laskeutua. Järvellä ihailimme laskevan auringon rippeitä ja nousevaa sumua ja heittelimme vähän lähinnä siksi, että siellä on hyvä paikka Lassille harjoitella ennen Kaidan kalastelua. Mitään ei tullut, mutta näkymä järvelle oli niin hieno, ettei kaloilla ollut niin väliäkään.  Kun tuli pimeä, niin tuli myös kylmä ja kävelimme nopsasti takaisin mökille lämpimään. Pimeä metsä on pelottava paikka.

—–

Lauantaina heräsimme melko ajoissa hyvään säähän: aurinkoa täydeltä taivaalta, mutta silti ei ollut helteistä. Hoidimme aamutoimet, söimme ja jonkin ajan päästä lähdimme järvelle. Ensin soudimme parin heittelypaikan (ja muutaman ahvenen) kautta järven kauimmaiseen päähän, koska siellä on aina ollut hauskaa kalastaa suosammaleen väleihin jäävissä aukoissa, joista on hyökkäillyt uistimiin lähemmäs parin kilon haukia. Tällä kertaa kalastus sammalikossa oli mahdotonta, koska “lahti” oli kasvanut lähes umpeen. Yleensä kalassa on oltu aiemmin kesällä, jolloin kasvillisuus ei vielä ole ehtinyt vallata niin suurta alaa.  Sammalikon läheltä saimme muutamia haukia – Lassi sai noin puolikiloisen, minä vähän pienemmän, ja molemmilla oli isompi hauki kiinni. Harmi kyllä se ei suostunut tulemaan ylös asti. Laitoimme pystyyn leikkimielisen kalakisan, jossa enemmän kaloja saanut voittaa. Kalaa ei tarvinnut käyttää veneessä, mutta kunhan kala on ollut hyvin kiinni ja tunnistettu, niin se riittää. Yllättäen siellä toisessa päässä järveä ollessamme aurinkoiselle taivaalle ilmestyi pilviä, jotka eivät olleet siitä kuivemmasta päästä.

Lähdimme soutamaan (minä soudin) järveä toiseen suuntaan. Vettä ripsi koko ajan. Pysähdyimme karikolle heittelemään, ja Lassi leikki vähän Jeesusta. Taisimme saada paikalta pari ahvenaa.

Sitten alkoi sataa vähän isommalla volyymilla. Varsinainen kaatosadeseinämä tuli meitä kohti, eikä tietenkään ollut mitään suojapaikkaa. Katsoimme siis kuinka vesimuuri tuli kohti ja repesimme nauramaan, kun ei siinä muutakaan voinut. Kastuimme aika lahjakkaasti, mutta totesimme silti, että mökkiranta on niin lähellä, että sama kalastella vielä niin kauan kun ei tule liian kylmä. Menimme Kulmunkijoen suulle jigittämään. Siellä on niin paljon ja hyvänkokoista ahventa, ettei jigiä tarvitse kuin pompottaa veneen laidan yli, niin tärppejä kyllä tulee – ja voipa isohko haukikin iskeä kiinni.

Lopulta totesimme, että alkaa olla jo liian kylmä olla enää järvellä. Aurinko ei tullut enää kunnolla esiin ja vettä tiputteli koko ajan. Siirryimme mökille vaihtamaan kuivat vaatteet ja odottamaan saunojia (tätini miehineen ja pari naapuria). Kun he olivat hoitaneet saunansa ja lähtivät, siirryimme mekin löylyihin ja laitoimme kiuasmakkarat folioon. Itselläni oli vielä mielessä lähteä käymään pikku kalareissu Pyörätissä, mutta alkava hämärä ja mukava saunatunnelma veivät lopulta voiton. Saunoimme varmaan kaksi tuntia tyynen järven äärellä. Sen jälkeen olikin mukavaa siirtyä iltapalalle ja nukkumaan.

—–

Sunnuntaina aioimme käydä kalassa Kaitajärven siinä päässä, jonne emme lauantaina ehtineet ja vielä uudestaan jokisuulla, koska edellisenä päivänä siellä olo jäi vähän tyngäksi. Kalakisan tilanne taisi olla jotain 4-3 paikkeilla minulle?

Etenimme hitaasti, koska pysähtelimme vähän väliä kivan näköisiin paikkoihin heittelemään. Isot hauet olivat edelleen saamatta, ja henkkoht tavoitteeni oli, että Lassi olisi saanut sellaisen. Tosin hän sanoi, että lauantain puolikiloista isommat olisivat “liian pelottavia”. Kokeilin välillä vasta ostamaani vaappua (Laxman Cobra, vihreäselkäinen), jonka ostin lähinnä Korvuanjärveä ajatellen, mutta uistin näytti niin hyvältä että pakko sillä on saada kalaa muualtakin. Sainkin sillä melkein heti pienen hauen rantaulpukoiden seasta järven toisesta päästä. Välillä meille tuli ahventärppejä ynnä muuta, mutta loppujen lopuksi saimme kalastaa aika tyhjää tuulen kuljetellessa venettä vaihtelevaa vauhtia kohti jokisuuta. Sen lähistölle päästyämme vaihdoin itselleni helmiäisenvalkoisen kalajigin, joka on värjäytynyt lähinnä helmiäisen keltaiseksi, heitin pari kertaa ja sain jatkuvasti ahventärppejä, joista ylös ei tainnut nousta kuin yksi. Lassikin vaihtoi virveliinsä jigin, ja taisi myös saada pari tärppiä ennen kuin syönti lakkasi.

Samalla kun liikahdimme itse joelle, sää vaihtui tuulisesta leppoisan tyyneksi ja aurinkoiseksi. Vesi on tuolla melko kirkasta, joten näkyvyyttä oli syvälle. Saimme taas muutamia jigiahvenia hyvään tahtiin, ja kohta tilanne olikin jo jotain 10-7 Lassille. Lassi kuitenkin piti taas taukoa kalastuksesta “riittävän” välimatkan turvin. Minä liikuttelin venettä aina vähän matkaa seuraavalle heittopaikalle, ja yhdestä ulpukka-aukosta sainkin tärppejä tosi tiuhaan tahtiin – mutta pelkkiä tärppejähän ei lasketa, kala pitää nähdä. Onnistuin saamaan pari ahventa ylöskin asti kaventaen välimatkaamme. Sain vielä ulpukoiden seasta petohauen, joka oli ainakin 15cm pitkä, ja olimme tasoissa. Kyseisen kalan jälkeen syönti sitten loppuikin.

Pienen kosken alla kävi joku isompi kala mesoamassa – kävimme vielä yrittämässä sen nappaamista, mutta onnistuimme vain samaan uistimet kiinni pajuun (onneksi eivät jääneet sinne). Sitten alkoi aikataulu ottamaan kiinni, sillä Ouluun piti ehtiä vielä illaksi takaisin. Heittelimme vielä joen ja mökin välisellä järviosuudella. Kaloja kävi kyllä kiinni, mutta lopulta Lassi vei voiton pienen pienellä hauella, joka kävi vähän aikaa riehumassa pinnan yläpuolella.

Siirryimme mökille pakkaamaan tavarat ja juttelemaan serkkuni perheen kanssa. He olivat tulleet Kaitajärven kämpälle paistelemaan toiselta järveltä pyydystämiään ahvenia. Sitten olikin jo aika lähteä ajelemaan takaisin kohti Oulua ja kaupungin kiirettä.

On siellä silti kivaa kalastella ja jutella muiden kalastajien kanssa, joita kyllä riittää, sillä paikka on todella suosittu. Suosituimmat kalastusmuodot siellä ovat pohjaonki (siiman päässä 50-80g paino, siitä 20-30cm korkeudella siimatapsi, jonka päässä koukku, syöttinä nippu matoja, pikkukala tai kalanpala) ja jigi.

Vaikkei syönti ollutkaan mikään paras, niin auringonpaisteessa kalasteluun hurahti koko päivä: lähdin kotoa 14 aikaan, ja tulin takaisin ehkä puoli kahdeksalta, kun vihdoin tuntui, että on aika lähteä. Otin kerrankin kamerankin mukaan:

Päätin lähteä tutkimaan paikkaa viime sunnuntaina (9.8.). Alkuperäinen tarkoitukseni oli lähteä yksin, mutta RiikkaJ (eri kuin edellisillä reissuilla ollut RiikkaH) tahtoi lähteä mukaan. Otin mukaani UL-virvelin ja alueen kartan, koska en ollut pahemmin liikkunut Sattajärven alueella aiemmin. Arpelasta jonkin matkaa pohjoiseen päin tie oli asfalttia, mutta kun käännyimme Sattajärven kohdalta, se muuttui hetken päästä “maantieksi”. Viimeinen pikkutien pätkä oli soratietä, joka oli ihan hyväkuntoinen.

Viimein ylitimme Korttojoen pienen sillan ja parkkeerasimme auton sen viereen. Ensivilkaisu joelle aiheutti pientä naurun poikasta. Ensimmäinen kuva on näkymä sillasta alavirtaan, toinen ylävirtaan:

En tiedä miltä ylävirrassa olisi näyttänyt, mutta lähdimme kulkemaan jokea alavirtaan. Heti kuvassa näkyvän mutkan takana joki piti ylittää kiviä – liukkaita kiviä – pitkin. Itse kastelin kenkäni heti kättelyssä, mutta se ei haitannut, sillä ilma oli niin lämmin ja vesi mukavan viileää. Sukat vain pois jalasta ja jatko märillä kengillä. RiikkaJ taisi säästyä kastumiselta (tuleville käynneille tiedoksi: vähän sillasta taaksepäin tielle tulee polku, jota pitkin pääsee rantaan oikealla puolella jokea kulkien).

Kun pääsimme joesta yli, näimme jo ensimmäisen harrin tuikin. Sain sen hetkistä myöhemmin pienellä Seniorilla ylös: alamittainen ja takaisin jokeen. Joen luonne oli sellainen, että siellä täällä oli syvemmän näköistä vettä, joskus pajuilla ja joskus ilman, muualla oli todella matalaa. Vesikasveja oli melko vähän, joki oli kapea, vesi kirkasta ja Kylmää (kävin kerran kahlaamassa uistimen irti vastarannan pajusta). Pohja oli hiekkaa.

Olisin halunnut alunperin kävellä vähintään Kortto- ja Kaakamojoen risteyskohtaan asti, mutta kun kävimme kiikkumassa Kaakamoharjun päällä maisemia katsomassa, Riikka horjahti ja sai polvensa kipeäksi. Kävelimme harjulta vielä rantaan todella hienon näköiseen paikkaan (1. kuva alla), jonka kivien alta sain vielä yhden alamittaisen harrin. Sieltä lähdimme kävelemään takaisin autoa kohti.

Lähteminen harmitti jonkin verran, sillä vaikutti siltä, että joki olisi alkanut levetä ja syventyä, jos olisimme kävelleet pidemmälle. Tällä vesimäärällä vaikutti siltä, ettei ainakaan tuossa osassa jokea ollut juuri muuta kuin alamittaista kalaa (sitä tosin oli kohtalaisen runsaasti). Taimenista tai muista kaloista ei tällä kertaa tullut havaintoa. Paikka kyllä näytti aivan siltä kuin tammukkapuron kuuluisikin näyttää, joten tutkimassa voi käydä  toiseenkin kertaan. Isojen harrien perässä taidan kuitenkin mennä jonnekin, missä Kaakamojoki virtaa vähän suurempana.

Uskoa riittää, että kohta Keminmaassakin hellejakso lakkaa ja tulee sateita, jolloin tuossakin joessa kenties mahtuisi kalaa uimaan. Seuraava kalastushetki saa odottaa sinne asti.