Saaliina ehkä 15 perus särkeä ja ahventa kissojen kaloiksi sekä yksi valtavan läski lahna, joka nappasi siskon onkeen. Haavia ei tietenkään vieläkään osata pitää mukana, mutta saatiin se sentään ylös, kun sisko uitteli sen rantaan, mistä nostin sen maihin. 1615 grammaa sanoi vaaka.

Näiden kanssa kalassa ollessa tapahtuu kyllä aina jotain kohtaamisia yllärikalojen kanssa. Tällä kertaa sellainen saatiin kerrankin ylös asti. :D

Kyseisessä kisassa siis suurin kala voitti ja palkintona oli 400 euron lahjakortti Maken pyydykseen (paikallinen kalastus- ja erätarvikeliike). Kisa järjestettiin Keskustan Valkeisella muun Winterfestauksen yhteydessä. Kisapaikka oli keskustan puoleisella rannalla ja reiät kairaili toimitsija moottorikairallaan.

Itse tulin paikalle melko ajoissa ja vaatetta oli päällä enemmän kuin laki sallii. Joku kymmenen ihmistä oli paikalla jo valmiiksi, loppujen lopuksi meitä oli ehkä 30-40. Muistelin lammen syvyyskarttaa ja vilkuilin sopivalta alueelta reiän itselleni.

Valitsin pilkiksi Kuusamon Sinfonian, jossa on tapsin päässä pikku morri. Hyvä että valitsin, sillä vettä oli aika paljon. Melkein heti kisan alettua sain pikkuruisen ahvenen, joka toki merkattiin tuloksiin. Toimitsija tuli punnitsemaan kalat heti. Melkein naurettiin pikku ahvenelle, mutta pelinaisena olin laittanut jo pilkin takaisin pyyntiin, ja toimitsijan vielä kirjoittaessa kalan painoa ylös tulikin pilkkiin vähän tuhdimpaa eloa. “Ootappa hetki niin saadaan  saman tien isompi kala punnittavaksi.”

175-grammainen ahven riitti johtopaikkaan, joka tuntui jo melko vankalta, mutta niin vain meni puolisen tuntia, niin joku sai 10 g isomman ahvenen, ja lopullinen voittokala oli 315-grammainen appura. Kymmenkunta pikku sinttiä sain vielä kisa-aikana, mutta niillä ei ollut voiton kannalta mitään merkitystä. Vaihtelin loppua kohden paikkoja ja testailin niin mormuskaa kuin tasuriakin, mutta ei käynyt kalaonni enää. Sinne meni kairarahat ;(

Kaiken kaikkiaan oli varsin hauska kisa, vaikka lopussa olikin ihan käsittämättömän kylmä. Palkintojenjako oli onneksi pikainen, ja siitä juoksinkin käymään kotona mutkan vähän lämpenemässä ja vaihtamassa rastikilpailuun sopivammat vaatteet päälle (ei menestystä silläkään saralla).

Tuleva viikonloppu on vapaa; voisi siis harkita pilkille lähtöä ihan omin voimin.

Olihan tuo melko raskasta, mutta myös hauskaa, vaikka omassa tekniikassa onkin vielä paranneltavaa. Sain ehkä isoimmat ahvenet, mutta muuten Olli oli suvereeni ja sai parikin kertaa jopa kuusi ahventa samalla kauhaisulla. Haavin silmien läpi mahtuvat päästimmä pois, ja nelisenkymmentä otettiin saaliiksi. Kovin pientä oli valtaosa saaliista, mutta joku vanhempi patu arveli, että “ehkä viikon päästä” myös isommat ahvenet saapuvat, kunhan meri sulaa kunnolla.

Aikataulu otti lopulta kiinni, joten minä lähdin pelaamaan pesistä ja Olli kotiinsa savustelemaan saalista.

Kuvia:

Alun harhailujen ja puhelinavun jälkeen löysin vihdoin oikealle tielle, jota ajoin niin pitkälle kuin henkilöautolla voi, eli erään mökin kohdalle. Siitä “tie” jatkuu lähinnä mönkijäpolkuna, joka kulkee joen suuntaisesti. Löysin tuttuun paikkaan (kartassa nuolen kohdalle) käveltyäni pidempään kuin etukäteen luulin kävelyä olevan. Paikka oli myös laajempi kuin muistin. Ja vesi oli edelleen tosi matalalla, joten odotukset eivät olleet kovin kaksiset. No, testailin taas “vasta ostettua” vaappua (Laxman Cobra 5cm) ja kohta sain UL-välineineni taistella vihaisen 57-senttisen hauen kanssa. Se nappasi ihan rannasta, samalla kun yritin kelaamisen ohessa varistella vaapusta levää irti.

Siirryin kartassa näkyvää maapykälää vähän enemmän joen puolelle niin pitkälle kuin uskalsin. Ei mennyt kauaa kun koukussa oli kiinni hyvän kokoinen ahven, joka kylläkin pääsi irti. Sitten alkoi tuuli puhaltaa niin, että sormet oli paleltua. Samalla se huononsi näkyvyyttä, koska tuulen takia vesikasveja ja muita mahdollisia uistimenviejiä vedessä ei oikein erottanut. En saanutkaan siltä paikalta enää kalaa, tosin Esox-lusikassa oli kiinni vähän aikaa hiukan jo saatua isompi hauki ainakin näkemäni pyrstöevän perusteella. Kyseinen hauki vain sijaitsi ison kasvialueen takana juuri ja juuri heittoetäisyydellä ja tuuli vei heitot aina vähän sivuun, joten  aiheutin varmaan niin paljon häiriötä etten saanut sitä tarttumaan enää uudestaan.

Lähdin siirtymään vähitellen kohti autoa ja liikuin pitkin jokirantaa heitellen aina siellä missä pystyi. Matalan “harjanteen” takana kävi jokin  isompi kala pinnassa riehumassa pikkukalojen perässä. Sitä en saanut ylös, mutta samasta paikasta tavoitin Minnow Spoonilla vielä parin sadan gramman ahvenen. Siinä olikin suuren suuri kalansaaliini. Olin tosin ihan tyytyväinen, koska kalastusaikaa ei ollut kuin reilut 1,5 tuntia enkä ollut käynyt paikassa pitkään aikaan. Vene olisi kyllä hyvä olla tuolla. Joki on paikoin niin leveä, ettei koko aluetta ole mitenkään mahdollista tavoittaa rannalta heittäen.

Saavuimme mökille perjantai-iltana joskus kahdeksan aikoihin. Emme tehneet juuri muuta kuin katsastimme paikat, purimme tavarat ja kävimme kävelyllä Kaarnijärven mökinrakennustyömaalla, kun pimeä alkoi jo laskeutua. Järvellä ihailimme laskevan auringon rippeitä ja nousevaa sumua ja heittelimme vähän lähinnä siksi, että siellä on hyvä paikka Lassille harjoitella ennen Kaidan kalastelua. Mitään ei tullut, mutta näkymä järvelle oli niin hieno, ettei kaloilla ollut niin väliäkään.  Kun tuli pimeä, niin tuli myös kylmä ja kävelimme nopsasti takaisin mökille lämpimään. Pimeä metsä on pelottava paikka.

—–

Lauantaina heräsimme melko ajoissa hyvään säähän: aurinkoa täydeltä taivaalta, mutta silti ei ollut helteistä. Hoidimme aamutoimet, söimme ja jonkin ajan päästä lähdimme järvelle. Ensin soudimme parin heittelypaikan (ja muutaman ahvenen) kautta järven kauimmaiseen päähän, koska siellä on aina ollut hauskaa kalastaa suosammaleen väleihin jäävissä aukoissa, joista on hyökkäillyt uistimiin lähemmäs parin kilon haukia. Tällä kertaa kalastus sammalikossa oli mahdotonta, koska “lahti” oli kasvanut lähes umpeen. Yleensä kalassa on oltu aiemmin kesällä, jolloin kasvillisuus ei vielä ole ehtinyt vallata niin suurta alaa.  Sammalikon läheltä saimme muutamia haukia – Lassi sai noin puolikiloisen, minä vähän pienemmän, ja molemmilla oli isompi hauki kiinni. Harmi kyllä se ei suostunut tulemaan ylös asti. Laitoimme pystyyn leikkimielisen kalakisan, jossa enemmän kaloja saanut voittaa. Kalaa ei tarvinnut käyttää veneessä, mutta kunhan kala on ollut hyvin kiinni ja tunnistettu, niin se riittää. Yllättäen siellä toisessa päässä järveä ollessamme aurinkoiselle taivaalle ilmestyi pilviä, jotka eivät olleet siitä kuivemmasta päästä.

Lähdimme soutamaan (minä soudin) järveä toiseen suuntaan. Vettä ripsi koko ajan. Pysähdyimme karikolle heittelemään, ja Lassi leikki vähän Jeesusta. Taisimme saada paikalta pari ahvenaa.

Sitten alkoi sataa vähän isommalla volyymilla. Varsinainen kaatosadeseinämä tuli meitä kohti, eikä tietenkään ollut mitään suojapaikkaa. Katsoimme siis kuinka vesimuuri tuli kohti ja repesimme nauramaan, kun ei siinä muutakaan voinut. Kastuimme aika lahjakkaasti, mutta totesimme silti, että mökkiranta on niin lähellä, että sama kalastella vielä niin kauan kun ei tule liian kylmä. Menimme Kulmunkijoen suulle jigittämään. Siellä on niin paljon ja hyvänkokoista ahventa, ettei jigiä tarvitse kuin pompottaa veneen laidan yli, niin tärppejä kyllä tulee – ja voipa isohko haukikin iskeä kiinni.

Lopulta totesimme, että alkaa olla jo liian kylmä olla enää järvellä. Aurinko ei tullut enää kunnolla esiin ja vettä tiputteli koko ajan. Siirryimme mökille vaihtamaan kuivat vaatteet ja odottamaan saunojia (tätini miehineen ja pari naapuria). Kun he olivat hoitaneet saunansa ja lähtivät, siirryimme mekin löylyihin ja laitoimme kiuasmakkarat folioon. Itselläni oli vielä mielessä lähteä käymään pikku kalareissu Pyörätissä, mutta alkava hämärä ja mukava saunatunnelma veivät lopulta voiton. Saunoimme varmaan kaksi tuntia tyynen järven äärellä. Sen jälkeen olikin mukavaa siirtyä iltapalalle ja nukkumaan.

—–

Sunnuntaina aioimme käydä kalassa Kaitajärven siinä päässä, jonne emme lauantaina ehtineet ja vielä uudestaan jokisuulla, koska edellisenä päivänä siellä olo jäi vähän tyngäksi. Kalakisan tilanne taisi olla jotain 4-3 paikkeilla minulle?

Etenimme hitaasti, koska pysähtelimme vähän väliä kivan näköisiin paikkoihin heittelemään. Isot hauet olivat edelleen saamatta, ja henkkoht tavoitteeni oli, että Lassi olisi saanut sellaisen. Tosin hän sanoi, että lauantain puolikiloista isommat olisivat “liian pelottavia”. Kokeilin välillä vasta ostamaani vaappua (Laxman Cobra, vihreäselkäinen), jonka ostin lähinnä Korvuanjärveä ajatellen, mutta uistin näytti niin hyvältä että pakko sillä on saada kalaa muualtakin. Sainkin sillä melkein heti pienen hauen rantaulpukoiden seasta järven toisesta päästä. Välillä meille tuli ahventärppejä ynnä muuta, mutta loppujen lopuksi saimme kalastaa aika tyhjää tuulen kuljetellessa venettä vaihtelevaa vauhtia kohti jokisuuta. Sen lähistölle päästyämme vaihdoin itselleni helmiäisenvalkoisen kalajigin, joka on värjäytynyt lähinnä helmiäisen keltaiseksi, heitin pari kertaa ja sain jatkuvasti ahventärppejä, joista ylös ei tainnut nousta kuin yksi. Lassikin vaihtoi virveliinsä jigin, ja taisi myös saada pari tärppiä ennen kuin syönti lakkasi.

Samalla kun liikahdimme itse joelle, sää vaihtui tuulisesta leppoisan tyyneksi ja aurinkoiseksi. Vesi on tuolla melko kirkasta, joten näkyvyyttä oli syvälle. Saimme taas muutamia jigiahvenia hyvään tahtiin, ja kohta tilanne olikin jo jotain 10-7 Lassille. Lassi kuitenkin piti taas taukoa kalastuksesta “riittävän” välimatkan turvin. Minä liikuttelin venettä aina vähän matkaa seuraavalle heittopaikalle, ja yhdestä ulpukka-aukosta sainkin tärppejä tosi tiuhaan tahtiin – mutta pelkkiä tärppejähän ei lasketa, kala pitää nähdä. Onnistuin saamaan pari ahventa ylöskin asti kaventaen välimatkaamme. Sain vielä ulpukoiden seasta petohauen, joka oli ainakin 15cm pitkä, ja olimme tasoissa. Kyseisen kalan jälkeen syönti sitten loppuikin.

Pienen kosken alla kävi joku isompi kala mesoamassa – kävimme vielä yrittämässä sen nappaamista, mutta onnistuimme vain samaan uistimet kiinni pajuun (onneksi eivät jääneet sinne). Sitten alkoi aikataulu ottamaan kiinni, sillä Ouluun piti ehtiä vielä illaksi takaisin. Heittelimme vielä joen ja mökin välisellä järviosuudella. Kaloja kävi kyllä kiinni, mutta lopulta Lassi vei voiton pienen pienellä hauella, joka kävi vähän aikaa riehumassa pinnan yläpuolella.

Siirryimme mökille pakkaamaan tavarat ja juttelemaan serkkuni perheen kanssa. He olivat tulleet Kaitajärven kämpälle paistelemaan toiselta järveltä pyydystämiään ahvenia. Sitten olikin jo aika lähteä ajelemaan takaisin kohti Oulua ja kaupungin kiirettä.

On siellä silti kivaa kalastella ja jutella muiden kalastajien kanssa, joita kyllä riittää, sillä paikka on todella suosittu. Suosituimmat kalastusmuodot siellä ovat pohjaonki (siiman päässä 50-80g paino, siitä 20-30cm korkeudella siimatapsi, jonka päässä koukku, syöttinä nippu matoja, pikkukala tai kalanpala) ja jigi.

Vaikkei syönti ollutkaan mikään paras, niin auringonpaisteessa kalasteluun hurahti koko päivä: lähdin kotoa 14 aikaan, ja tulin takaisin ehkä puoli kahdeksalta, kun vihdoin tuntui, että on aika lähteä. Otin kerrankin kamerankin mukaan:

Kävimme välillä Rimalinsaaren laavulla paistamassa makkarat ja kiertelemässä saarta. Rannaltaheittopaikkojakin (tosi matalia) olisi jonkin verran, mutta emme kerenneet testata niitä, koska alkoi jo hämärtyä ja tuli vilpoista. Soudimme pienen mutkan kautta (keräsimme matkalta kahdeksan kaljapulloa joesta) takaisin ruohopaikkaan, mutta paria ahventa kummempia kaloja emme saaneet. Harmi. Se on juuri sellainen paikka, mihin voisi kuvitella haukien ja kuhien tulevan syömään pimeän tullen. Kemijoessa on jonkin verran kuhaa, mutta melko harvinainen kala se siellä on. Kerran olen kuullut, että sellainen saatiin pilkkikisoissa Liedakkalassa, ja pari muutakin olen kuullut saadun tässä 20 elinvuoteni aikana. Johtunee siitä, että useimmat pyytävät Kemijoesta ihan muita kaloja kuin kuhaa, joka onkin sitten saanut elää rauhassa. Edit: Kuulin tuttavaltani, että Taivalkosken padon alapuolelle olisi nykyään “hirveästi” kuhaa. On muuten hauskaa katsoa, kun pohjoisessa taivaanrannassa näkyy auringon kajastus, ja etelässä taas on aivan sysiyö ja täysikuu.

—–

Torstaina olimme lähdössä Kallinjärvelle onkimaan ruutanoita – emme ole koskaan testanneet, yläasteen haavimisreissuja lukuunottamatta, mutta tiedossa on että ko. “järvi” on suunnilleen täynnä ruutanoita. Lopulta päädyimmekin menemään Akkunusjokisuulle, eli “Kivelle”, viettämään hellepäivää ennen illan isompaa kalareissua Torniojoelle. Parkkeerasimme pyörät sotamuistomerkin viereen ja menimme alas rantaan kallioille. Vettä oli tosi vähän, se virtasi hitaasti ja oli sameaa. Näytti siltä ettei hyvältä näytä. Onneksi olin väärässä. Laitoin siiman päähän fluoresoivankeltaisen toukkajigin mustalla päällä, heitin kallioiden väliin ja annoin upota hetken ennen kuin aloin kelaamaan. Saman tien tuli reipas tärppi, ja parisataagrammainen ahven. Riikka pääsi heittämään vasta vähän jälkeeni, ja hänelläkin oli heti kala kiinni. Vähän pienempi ahven kuin minulla – joka tosin oli muuttua haueksi. Jossain vaiheessa nimittäin ahven alkoikin potkia vähän vihaisemmin eikä Riikka meinannut saada sitä edes pinnalle näkyviin. Hyvän kokoinen hauki oli hyökännyt siimassa killuvan ahvenen kimppuun jostain kallioiden alta. Harmi kyllä se pääsi irti ja aiheutti hämmennystä. Ensin kiinni oli jokin melko pieni kala, joka yhtäkkiä alkoikin hirveän taistelun. Kohta näkyy puoli metriä kalaa, jota luultiin ensin jättiahveneksi, mutta joka ei ollutkaan ahven vaan hauki. Ja hetkeä myöhemmin kiinni oli taas ahven, joka oli edellistä paaaljon pienempi…? Tietysti nyt on helppo tajuta mitä tapahtui, mutta itse tilanteessa se oli aika hämmentävää.

Hyvää tärppiaikaa kesti vain hetken. Itse sain vielä 15cm hauen rantaan kertyneen vaahdon alta, mutta siihen loppui virvelikalat. Aloimme siis vähäksi aikaa ongelle ja saimme kallioiden varjosta ehkä vähän yli 10 ahventa, jotka laskimme melkein kaikki takaisin. Muutamat vähän isommat otimme mukaan fileroitaviksi. Fileroiminen ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin miltä se näyttää. Tosin en pystynyt testaamaan kuin yhdellä kalalla ennen kuin kädet alkoivat kutista liikaa, mutta Riikalla sen sijaan alkoi sujua jo parin testikalan jälkeen, joten ehkä voisin itsekin oppia.