Siispä uistinlaukku olalle, virveli kainaloon ja pikku polkaisulla Sammakkolammelle. Aloitin kierroksen uimarannan tietämiltä, ja parin heiton jälkeen olikin jo ensimmäinen vihainen pikku hauki plakkarissa.

Kuva on vähän epäinformatiivinen, mutta laitetaan nyt taidonnäyte siitä, kuinka otetaan kuva, kun vapa on toisessa kädessä, kamera toisessa ja vilkas kala siiman päässä.

Kesän ensimmäinen

Samanlaisia ehkä 200-grammaisia haukia sain ainakin kuusi, uistimina oli pari Rapalan 9cm pulikkaa, yksi Abun valkoinen lippa, valkoinen kalajigi, keltainen sirppipyrstöinen jigi ja sitä rataa. Hyvin oli otillaan. Entä mitäs kaloja olivat ne pienet, jotka mesosi rantavesissä koko ajan? Jotain särkikaloja, mutta mitä…

Illan pimetessä pysähdyin vielä yhteen paikkaan heittelemään; yhtään kalaa en saanut, mutta siima päätti tehdä puolalle elämääkin suuremman sekasotkun, jota selvittelin ainakin puoli tuntia. Ilmeisesti olin niin hiljaa, että jonkin sortin vesimyyräkin uskalsi tulla pällistelemään. Kesän ensimmäiset sääskenpistotkin taisi tulla jo siellä kuitattua.

Kesä kuluukin sitten Savonlinnassa töiden merkeissä, saas nähdä mitä mörköjä (ja mistä) sieltä löytyy :–)

Toistaiseksi olen ehtinyt käydä kalassa vain pari kertaa. Ensimmäinen oli parisen viikkoa sitten keskustan Valkeisella. Sinne istutetaan kirjolohia, joiden lisäksi kalastoon kuuluu ainakin siikaa, ahventa, haukea ja suutaria. Muutamaa päivää aiemmin kävelimme lammen ympäri ihan muuten vain, ja näimme useita mehukkaita kirjojen pintomisia – sen mukainen määrä rannoilla oli ootto-onkijoitakin… Yksi näytti saavan jopa saalista.

Kun itse päädyin paikalle, oli kylmä tuuli eikä kalastajiakaan juuri ollut. Yhtään pintakäyntiä en nähnyt. Käytin noin 3h lammen kiertämiseen ja ainoa petokalahavaintoni oli kuollut n. 300 g hauki pohjoisrannan leväkössä, jes. Ihan kivaa oli kuitenkin, sillä lammen vesi on Todella kirkasta ja paikat kuitenkin sen verran mehukkaita, ettei toivo juurikaan kuihtunut. Bonuksena näin, kun aivan edestäni rantaheinikosta lähti pari piisamia (vai olivatkohan ne vesimyyriä) syönnössukellukselle lampeen. Vesi oli niin kirkasta, että sain seurailla niiden touhuja aika pitkään. Vaihdoin kuitenkin kalastuspaikkaa, koska en halua saada jyrsijöitä saaliiksi.

Toinen kerta oli melkein naapurissamme sijaitsevalla Sammakkolammella. Iso osa rannasta on tässä vaiheessa jo niin lumpeikasta, ettei siellä juuri pysty heittämään. Heittopaikkoja oli kuitenkin sen verran että pääsin kokeilemaan ja sain vähän saalistakin. Ensimmäinen saaliskanditaatti oli suurin piirtein jalan mittainen hauki, joka iski lusikasta ohi, hyppäsi kokonaan ilmaan toiselle puolelle uistinta ja yritti vielä pari kertaa perättäisillä heitoilla napata kiinni. Onneksi ei tarttunut. Myöhemmin sain vielä pari pientä haukea ylös asti ja jokin isompi vesipeto oli vähän aikaa kiinni punaisessa jigissä, en kylläkään päässyt näkemään sitä. Lähipäivinä voisin käydä myös ongella siellä.

Ihan alkukesästä, veljeni makoisten taimenten innoittamana, ostin kausikortin Kemijokisuulle. Kesäkuun lopun jälkeen(?) en ole ehtinyt edes käydä siellä, mutta jospa tämän viikon jälkeen taas. Rannoilta olen heitellyt, ja varsinkin Citymarketin puoleinen ranta on kalaisa. Siellä on erikoisia virtauksia ja mukavia asentomonttuja ja -kiviä. En tosin itse ole saanut tuolta mitään erityisen mainittavaa kalaa – missä lienee syy. Ahventa, haukea, random seipiä ja yhdellä kerralla sain ainakin 5-6 alamittaista taimenta, kunnes kyllästyin ja vaihdoin paikkaa. Kerran kävi isompi taimen kiinni. Mutta kyllä niitä siellä on, ja aion vielä yrittää!

Kesäkuussa kävimme viettämässä vuosipäivää Kainuun maisemissa Korvuanjärvellä, jossa on vähän kaikkea kalaa: siikaa, kuhaa, järvilohta ja -taimenta… Yhtenä iltana ehdimme käydä uistinta vetämässä järvellä. Minä soudin ja pidin vavoista huolta, toinen puolisko joi olutta veneen perässä (oli pelastusliivit). Emme ehtineet soutaa kuin 10 minuuttia, kun isompaan vapaani iski Jokin. Luulin aluksi että se jäi pohjaan, mutta kalahan siellä jyskytti siiman päässä. Tuollaisissa paikoissa on jännää, kun ilman näköhavaintoa ei voi olla aivan varma, että mikä kala on kiinni.Venekin seilasi ties minne kalan taistellessa siiman päässä. Lassillakin oli jännää, kun en heti osannut sanoa mikä kala se on ja minkä kokoinen. Lopulta se suostui tulemaan lähemmäs, ja hiki kihosi otsalle kun melkein metrinen hauki rikkoi veden pinnan. Lassiltakin pääsi aito metsämiehen karjaisu “SAATANA!” Hiki johtui siitä, ettei mukana tietenkään ollut haavia, saatika pappia. Vapa siis Lassille, joka sai opetella väsyttämään kalaa, ja minä itse keskipenkille, josta pystyisin nostamaan sen veneeseen käsin, mikä sekään ei ollut ihan helppoa. Olisi ollut mukavaa vapauttaa se, mutta uistin oli liian hyvin kiinni, joten improvisoimme melasta papin jne… Tuon hauen jälkeen, lopun 1,5h aikana, emme saaneet mitään muuta kuin aivan pienen ahvenen. Eikä ollut niin väliksikään, koska tuossa oli jo aivan liikaa saalista ja kalastusfiiliskin jostain syystä katosi. Johtunee siitä, että nykyään ei haluaisi mahdottomia määriä kalastaa “turhaan”, vaan käyttää saalis hyödyksi. Tuo hauki taisi lopulta päätyä äidin haukimurekkeeksi.

Eihän tuo mikään mahdottoman kokoinen kala ole, varsinkin kun miettii millaisia mörköjä tuosta järvestä tiedetään saadun. Lajikin oli vähän väärä. Mutta se oli ehdottomasti isoin kalani muutamaan vuoteen. Itse asiassa se oli toisiksi suurin kalani ikinä. 88cm ja noin 4,5 kg.

Näiden kahden paikan lisäksi olen lähinnä käynyt ongella läheisissä paikoissa ja kerran merellä Ajoksessa. Melko köyhää on ollut siis. Mutta loppukuusta on edessä Kuopioon muutto, tutkikaamme siis siellä uusia kalavesiä :) Kuvia lisään, kunhan löydän ne koneen uumenista.

Alun harhailujen ja puhelinavun jälkeen löysin vihdoin oikealle tielle, jota ajoin niin pitkälle kuin henkilöautolla voi, eli erään mökin kohdalle. Siitä “tie” jatkuu lähinnä mönkijäpolkuna, joka kulkee joen suuntaisesti. Löysin tuttuun paikkaan (kartassa nuolen kohdalle) käveltyäni pidempään kuin etukäteen luulin kävelyä olevan. Paikka oli myös laajempi kuin muistin. Ja vesi oli edelleen tosi matalalla, joten odotukset eivät olleet kovin kaksiset. No, testailin taas “vasta ostettua” vaappua (Laxman Cobra 5cm) ja kohta sain UL-välineineni taistella vihaisen 57-senttisen hauen kanssa. Se nappasi ihan rannasta, samalla kun yritin kelaamisen ohessa varistella vaapusta levää irti.

Siirryin kartassa näkyvää maapykälää vähän enemmän joen puolelle niin pitkälle kuin uskalsin. Ei mennyt kauaa kun koukussa oli kiinni hyvän kokoinen ahven, joka kylläkin pääsi irti. Sitten alkoi tuuli puhaltaa niin, että sormet oli paleltua. Samalla se huononsi näkyvyyttä, koska tuulen takia vesikasveja ja muita mahdollisia uistimenviejiä vedessä ei oikein erottanut. En saanutkaan siltä paikalta enää kalaa, tosin Esox-lusikassa oli kiinni vähän aikaa hiukan jo saatua isompi hauki ainakin näkemäni pyrstöevän perusteella. Kyseinen hauki vain sijaitsi ison kasvialueen takana juuri ja juuri heittoetäisyydellä ja tuuli vei heitot aina vähän sivuun, joten  aiheutin varmaan niin paljon häiriötä etten saanut sitä tarttumaan enää uudestaan.

Lähdin siirtymään vähitellen kohti autoa ja liikuin pitkin jokirantaa heitellen aina siellä missä pystyi. Matalan “harjanteen” takana kävi jokin  isompi kala pinnassa riehumassa pikkukalojen perässä. Sitä en saanut ylös, mutta samasta paikasta tavoitin Minnow Spoonilla vielä parin sadan gramman ahvenen. Siinä olikin suuren suuri kalansaaliini. Olin tosin ihan tyytyväinen, koska kalastusaikaa ei ollut kuin reilut 1,5 tuntia enkä ollut käynyt paikassa pitkään aikaan. Vene olisi kyllä hyvä olla tuolla. Joki on paikoin niin leveä, ettei koko aluetta ole mitenkään mahdollista tavoittaa rannalta heittäen.

Saavuimme mökille perjantai-iltana joskus kahdeksan aikoihin. Emme tehneet juuri muuta kuin katsastimme paikat, purimme tavarat ja kävimme kävelyllä Kaarnijärven mökinrakennustyömaalla, kun pimeä alkoi jo laskeutua. Järvellä ihailimme laskevan auringon rippeitä ja nousevaa sumua ja heittelimme vähän lähinnä siksi, että siellä on hyvä paikka Lassille harjoitella ennen Kaidan kalastelua. Mitään ei tullut, mutta näkymä järvelle oli niin hieno, ettei kaloilla ollut niin väliäkään.  Kun tuli pimeä, niin tuli myös kylmä ja kävelimme nopsasti takaisin mökille lämpimään. Pimeä metsä on pelottava paikka.

—–

Lauantaina heräsimme melko ajoissa hyvään säähän: aurinkoa täydeltä taivaalta, mutta silti ei ollut helteistä. Hoidimme aamutoimet, söimme ja jonkin ajan päästä lähdimme järvelle. Ensin soudimme parin heittelypaikan (ja muutaman ahvenen) kautta järven kauimmaiseen päähän, koska siellä on aina ollut hauskaa kalastaa suosammaleen väleihin jäävissä aukoissa, joista on hyökkäillyt uistimiin lähemmäs parin kilon haukia. Tällä kertaa kalastus sammalikossa oli mahdotonta, koska “lahti” oli kasvanut lähes umpeen. Yleensä kalassa on oltu aiemmin kesällä, jolloin kasvillisuus ei vielä ole ehtinyt vallata niin suurta alaa.  Sammalikon läheltä saimme muutamia haukia – Lassi sai noin puolikiloisen, minä vähän pienemmän, ja molemmilla oli isompi hauki kiinni. Harmi kyllä se ei suostunut tulemaan ylös asti. Laitoimme pystyyn leikkimielisen kalakisan, jossa enemmän kaloja saanut voittaa. Kalaa ei tarvinnut käyttää veneessä, mutta kunhan kala on ollut hyvin kiinni ja tunnistettu, niin se riittää. Yllättäen siellä toisessa päässä järveä ollessamme aurinkoiselle taivaalle ilmestyi pilviä, jotka eivät olleet siitä kuivemmasta päästä.

Lähdimme soutamaan (minä soudin) järveä toiseen suuntaan. Vettä ripsi koko ajan. Pysähdyimme karikolle heittelemään, ja Lassi leikki vähän Jeesusta. Taisimme saada paikalta pari ahvenaa.

Sitten alkoi sataa vähän isommalla volyymilla. Varsinainen kaatosadeseinämä tuli meitä kohti, eikä tietenkään ollut mitään suojapaikkaa. Katsoimme siis kuinka vesimuuri tuli kohti ja repesimme nauramaan, kun ei siinä muutakaan voinut. Kastuimme aika lahjakkaasti, mutta totesimme silti, että mökkiranta on niin lähellä, että sama kalastella vielä niin kauan kun ei tule liian kylmä. Menimme Kulmunkijoen suulle jigittämään. Siellä on niin paljon ja hyvänkokoista ahventa, ettei jigiä tarvitse kuin pompottaa veneen laidan yli, niin tärppejä kyllä tulee – ja voipa isohko haukikin iskeä kiinni.

Lopulta totesimme, että alkaa olla jo liian kylmä olla enää järvellä. Aurinko ei tullut enää kunnolla esiin ja vettä tiputteli koko ajan. Siirryimme mökille vaihtamaan kuivat vaatteet ja odottamaan saunojia (tätini miehineen ja pari naapuria). Kun he olivat hoitaneet saunansa ja lähtivät, siirryimme mekin löylyihin ja laitoimme kiuasmakkarat folioon. Itselläni oli vielä mielessä lähteä käymään pikku kalareissu Pyörätissä, mutta alkava hämärä ja mukava saunatunnelma veivät lopulta voiton. Saunoimme varmaan kaksi tuntia tyynen järven äärellä. Sen jälkeen olikin mukavaa siirtyä iltapalalle ja nukkumaan.

—–

Sunnuntaina aioimme käydä kalassa Kaitajärven siinä päässä, jonne emme lauantaina ehtineet ja vielä uudestaan jokisuulla, koska edellisenä päivänä siellä olo jäi vähän tyngäksi. Kalakisan tilanne taisi olla jotain 4-3 paikkeilla minulle?

Etenimme hitaasti, koska pysähtelimme vähän väliä kivan näköisiin paikkoihin heittelemään. Isot hauet olivat edelleen saamatta, ja henkkoht tavoitteeni oli, että Lassi olisi saanut sellaisen. Tosin hän sanoi, että lauantain puolikiloista isommat olisivat “liian pelottavia”. Kokeilin välillä vasta ostamaani vaappua (Laxman Cobra, vihreäselkäinen), jonka ostin lähinnä Korvuanjärveä ajatellen, mutta uistin näytti niin hyvältä että pakko sillä on saada kalaa muualtakin. Sainkin sillä melkein heti pienen hauen rantaulpukoiden seasta järven toisesta päästä. Välillä meille tuli ahventärppejä ynnä muuta, mutta loppujen lopuksi saimme kalastaa aika tyhjää tuulen kuljetellessa venettä vaihtelevaa vauhtia kohti jokisuuta. Sen lähistölle päästyämme vaihdoin itselleni helmiäisenvalkoisen kalajigin, joka on värjäytynyt lähinnä helmiäisen keltaiseksi, heitin pari kertaa ja sain jatkuvasti ahventärppejä, joista ylös ei tainnut nousta kuin yksi. Lassikin vaihtoi virveliinsä jigin, ja taisi myös saada pari tärppiä ennen kuin syönti lakkasi.

Samalla kun liikahdimme itse joelle, sää vaihtui tuulisesta leppoisan tyyneksi ja aurinkoiseksi. Vesi on tuolla melko kirkasta, joten näkyvyyttä oli syvälle. Saimme taas muutamia jigiahvenia hyvään tahtiin, ja kohta tilanne olikin jo jotain 10-7 Lassille. Lassi kuitenkin piti taas taukoa kalastuksesta “riittävän” välimatkan turvin. Minä liikuttelin venettä aina vähän matkaa seuraavalle heittopaikalle, ja yhdestä ulpukka-aukosta sainkin tärppejä tosi tiuhaan tahtiin – mutta pelkkiä tärppejähän ei lasketa, kala pitää nähdä. Onnistuin saamaan pari ahventa ylöskin asti kaventaen välimatkaamme. Sain vielä ulpukoiden seasta petohauen, joka oli ainakin 15cm pitkä, ja olimme tasoissa. Kyseisen kalan jälkeen syönti sitten loppuikin.

Pienen kosken alla kävi joku isompi kala mesoamassa – kävimme vielä yrittämässä sen nappaamista, mutta onnistuimme vain samaan uistimet kiinni pajuun (onneksi eivät jääneet sinne). Sitten alkoi aikataulu ottamaan kiinni, sillä Ouluun piti ehtiä vielä illaksi takaisin. Heittelimme vielä joen ja mökin välisellä järviosuudella. Kaloja kävi kyllä kiinni, mutta lopulta Lassi vei voiton pienen pienellä hauella, joka kävi vähän aikaa riehumassa pinnan yläpuolella.

Siirryimme mökille pakkaamaan tavarat ja juttelemaan serkkuni perheen kanssa. He olivat tulleet Kaitajärven kämpälle paistelemaan toiselta järveltä pyydystämiään ahvenia. Sitten olikin jo aika lähteä ajelemaan takaisin kohti Oulua ja kaupungin kiirettä.

Kävimme välillä Rimalinsaaren laavulla paistamassa makkarat ja kiertelemässä saarta. Rannaltaheittopaikkojakin (tosi matalia) olisi jonkin verran, mutta emme kerenneet testata niitä, koska alkoi jo hämärtyä ja tuli vilpoista. Soudimme pienen mutkan kautta (keräsimme matkalta kahdeksan kaljapulloa joesta) takaisin ruohopaikkaan, mutta paria ahventa kummempia kaloja emme saaneet. Harmi. Se on juuri sellainen paikka, mihin voisi kuvitella haukien ja kuhien tulevan syömään pimeän tullen. Kemijoessa on jonkin verran kuhaa, mutta melko harvinainen kala se siellä on. Kerran olen kuullut, että sellainen saatiin pilkkikisoissa Liedakkalassa, ja pari muutakin olen kuullut saadun tässä 20 elinvuoteni aikana. Johtunee siitä, että useimmat pyytävät Kemijoesta ihan muita kaloja kuin kuhaa, joka onkin sitten saanut elää rauhassa. Edit: Kuulin tuttavaltani, että Taivalkosken padon alapuolelle olisi nykyään “hirveästi” kuhaa. On muuten hauskaa katsoa, kun pohjoisessa taivaanrannassa näkyy auringon kajastus, ja etelässä taas on aivan sysiyö ja täysikuu.

—–

Torstaina olimme lähdössä Kallinjärvelle onkimaan ruutanoita – emme ole koskaan testanneet, yläasteen haavimisreissuja lukuunottamatta, mutta tiedossa on että ko. “järvi” on suunnilleen täynnä ruutanoita. Lopulta päädyimmekin menemään Akkunusjokisuulle, eli “Kivelle”, viettämään hellepäivää ennen illan isompaa kalareissua Torniojoelle. Parkkeerasimme pyörät sotamuistomerkin viereen ja menimme alas rantaan kallioille. Vettä oli tosi vähän, se virtasi hitaasti ja oli sameaa. Näytti siltä ettei hyvältä näytä. Onneksi olin väärässä. Laitoin siiman päähän fluoresoivankeltaisen toukkajigin mustalla päällä, heitin kallioiden väliin ja annoin upota hetken ennen kuin aloin kelaamaan. Saman tien tuli reipas tärppi, ja parisataagrammainen ahven. Riikka pääsi heittämään vasta vähän jälkeeni, ja hänelläkin oli heti kala kiinni. Vähän pienempi ahven kuin minulla – joka tosin oli muuttua haueksi. Jossain vaiheessa nimittäin ahven alkoikin potkia vähän vihaisemmin eikä Riikka meinannut saada sitä edes pinnalle näkyviin. Hyvän kokoinen hauki oli hyökännyt siimassa killuvan ahvenen kimppuun jostain kallioiden alta. Harmi kyllä se pääsi irti ja aiheutti hämmennystä. Ensin kiinni oli jokin melko pieni kala, joka yhtäkkiä alkoikin hirveän taistelun. Kohta näkyy puoli metriä kalaa, jota luultiin ensin jättiahveneksi, mutta joka ei ollutkaan ahven vaan hauki. Ja hetkeä myöhemmin kiinni oli taas ahven, joka oli edellistä paaaljon pienempi…? Tietysti nyt on helppo tajuta mitä tapahtui, mutta itse tilanteessa se oli aika hämmentävää.

Hyvää tärppiaikaa kesti vain hetken. Itse sain vielä 15cm hauen rantaan kertyneen vaahdon alta, mutta siihen loppui virvelikalat. Aloimme siis vähäksi aikaa ongelle ja saimme kallioiden varjosta ehkä vähän yli 10 ahventa, jotka laskimme melkein kaikki takaisin. Muutamat vähän isommat otimme mukaan fileroitaviksi. Fileroiminen ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin miltä se näyttää. Tosin en pystynyt testaamaan kuin yhdellä kalalla ennen kuin kädet alkoivat kutista liikaa, mutta Riikalla sen sijaan alkoi sujua jo parin testikalan jälkeen, joten ehkä voisin itsekin oppia.

Hetken päästä Tero sai oman siimansa kiinni puhelinlinjoihin (koskahan ne oppii ettei sillalta kannattais kalastaa…). Luulin ettei olisi mitään toivoa, mutta sainpas senkin temppuiltua ehjänä alas. Damn I’m good!

Heittelin vielä hetken sillan toisella puolen mutten saanut mitään. Sonja meni istumaan jo autoon sääskiä karkuun ja pojatkin vissiin kyllästyi. Itse olisin kyllä voinut heitellä kaikki ne herkulliset paikat läpi, mutta ehkäpä pääsen joskus livahtamaan sinne yksin. Tekis mieli joku päivä soutaa meiltä tuonne Tärkämälle asti (tai siitä vielä ~3km alavirtaan Mykän suvannolle), mutta on se aika pitkä matka soutaa, varsinkin kun pari vähän hankalampaa koskea mahtuu matkalle. Ja pelkästään Tärkämälle on meiltä n. 5,5km jokea pitkin. Vähintään seuraa pitäis olla – ja sellaista seuraa, joka ei heti kyllästy kalastamiseen, istumiseen, sääskiin tai veneeseen :P Vaikka ainahan sen veneen vois jättää Tärkämälle ja soutaa joku toinen kerta kotiin. Hmm….