Siispä uistinlaukku olalle, virveli kainaloon ja pikku polkaisulla Sammakkolammelle. Aloitin kierroksen uimarannan tietämiltä, ja parin heiton jälkeen olikin jo ensimmäinen vihainen pikku hauki plakkarissa.

Kuva on vähän epäinformatiivinen, mutta laitetaan nyt taidonnäyte siitä, kuinka otetaan kuva, kun vapa on toisessa kädessä, kamera toisessa ja vilkas kala siiman päässä.

Kesän ensimmäinen

Samanlaisia ehkä 200-grammaisia haukia sain ainakin kuusi, uistimina oli pari Rapalan 9cm pulikkaa, yksi Abun valkoinen lippa, valkoinen kalajigi, keltainen sirppipyrstöinen jigi ja sitä rataa. Hyvin oli otillaan. Entä mitäs kaloja olivat ne pienet, jotka mesosi rantavesissä koko ajan? Jotain särkikaloja, mutta mitä…

Illan pimetessä pysähdyin vielä yhteen paikkaan heittelemään; yhtään kalaa en saanut, mutta siima päätti tehdä puolalle elämääkin suuremman sekasotkun, jota selvittelin ainakin puoli tuntia. Ilmeisesti olin niin hiljaa, että jonkin sortin vesimyyräkin uskalsi tulla pällistelemään. Kesän ensimmäiset sääskenpistotkin taisi tulla jo siellä kuitattua.

Kesä kuluukin sitten Savonlinnassa töiden merkeissä, saas nähdä mitä mörköjä (ja mistä) sieltä löytyy :–)

Toistaiseksi olen ehtinyt käydä kalassa vain pari kertaa. Ensimmäinen oli parisen viikkoa sitten keskustan Valkeisella. Sinne istutetaan kirjolohia, joiden lisäksi kalastoon kuuluu ainakin siikaa, ahventa, haukea ja suutaria. Muutamaa päivää aiemmin kävelimme lammen ympäri ihan muuten vain, ja näimme useita mehukkaita kirjojen pintomisia – sen mukainen määrä rannoilla oli ootto-onkijoitakin… Yksi näytti saavan jopa saalista.

Kun itse päädyin paikalle, oli kylmä tuuli eikä kalastajiakaan juuri ollut. Yhtään pintakäyntiä en nähnyt. Käytin noin 3h lammen kiertämiseen ja ainoa petokalahavaintoni oli kuollut n. 300 g hauki pohjoisrannan leväkössä, jes. Ihan kivaa oli kuitenkin, sillä lammen vesi on Todella kirkasta ja paikat kuitenkin sen verran mehukkaita, ettei toivo juurikaan kuihtunut. Bonuksena näin, kun aivan edestäni rantaheinikosta lähti pari piisamia (vai olivatkohan ne vesimyyriä) syönnössukellukselle lampeen. Vesi oli niin kirkasta, että sain seurailla niiden touhuja aika pitkään. Vaihdoin kuitenkin kalastuspaikkaa, koska en halua saada jyrsijöitä saaliiksi.

Toinen kerta oli melkein naapurissamme sijaitsevalla Sammakkolammella. Iso osa rannasta on tässä vaiheessa jo niin lumpeikasta, ettei siellä juuri pysty heittämään. Heittopaikkoja oli kuitenkin sen verran että pääsin kokeilemaan ja sain vähän saalistakin. Ensimmäinen saaliskanditaatti oli suurin piirtein jalan mittainen hauki, joka iski lusikasta ohi, hyppäsi kokonaan ilmaan toiselle puolelle uistinta ja yritti vielä pari kertaa perättäisillä heitoilla napata kiinni. Onneksi ei tarttunut. Myöhemmin sain vielä pari pientä haukea ylös asti ja jokin isompi vesipeto oli vähän aikaa kiinni punaisessa jigissä, en kylläkään päässyt näkemään sitä. Lähipäivinä voisin käydä myös ongella siellä.

Saavuimme mökille perjantai-iltana joskus kahdeksan aikoihin. Emme tehneet juuri muuta kuin katsastimme paikat, purimme tavarat ja kävimme kävelyllä Kaarnijärven mökinrakennustyömaalla, kun pimeä alkoi jo laskeutua. Järvellä ihailimme laskevan auringon rippeitä ja nousevaa sumua ja heittelimme vähän lähinnä siksi, että siellä on hyvä paikka Lassille harjoitella ennen Kaidan kalastelua. Mitään ei tullut, mutta näkymä järvelle oli niin hieno, ettei kaloilla ollut niin väliäkään.  Kun tuli pimeä, niin tuli myös kylmä ja kävelimme nopsasti takaisin mökille lämpimään. Pimeä metsä on pelottava paikka.

—–

Lauantaina heräsimme melko ajoissa hyvään säähän: aurinkoa täydeltä taivaalta, mutta silti ei ollut helteistä. Hoidimme aamutoimet, söimme ja jonkin ajan päästä lähdimme järvelle. Ensin soudimme parin heittelypaikan (ja muutaman ahvenen) kautta järven kauimmaiseen päähän, koska siellä on aina ollut hauskaa kalastaa suosammaleen väleihin jäävissä aukoissa, joista on hyökkäillyt uistimiin lähemmäs parin kilon haukia. Tällä kertaa kalastus sammalikossa oli mahdotonta, koska “lahti” oli kasvanut lähes umpeen. Yleensä kalassa on oltu aiemmin kesällä, jolloin kasvillisuus ei vielä ole ehtinyt vallata niin suurta alaa.  Sammalikon läheltä saimme muutamia haukia – Lassi sai noin puolikiloisen, minä vähän pienemmän, ja molemmilla oli isompi hauki kiinni. Harmi kyllä se ei suostunut tulemaan ylös asti. Laitoimme pystyyn leikkimielisen kalakisan, jossa enemmän kaloja saanut voittaa. Kalaa ei tarvinnut käyttää veneessä, mutta kunhan kala on ollut hyvin kiinni ja tunnistettu, niin se riittää. Yllättäen siellä toisessa päässä järveä ollessamme aurinkoiselle taivaalle ilmestyi pilviä, jotka eivät olleet siitä kuivemmasta päästä.

Lähdimme soutamaan (minä soudin) järveä toiseen suuntaan. Vettä ripsi koko ajan. Pysähdyimme karikolle heittelemään, ja Lassi leikki vähän Jeesusta. Taisimme saada paikalta pari ahvenaa.

Sitten alkoi sataa vähän isommalla volyymilla. Varsinainen kaatosadeseinämä tuli meitä kohti, eikä tietenkään ollut mitään suojapaikkaa. Katsoimme siis kuinka vesimuuri tuli kohti ja repesimme nauramaan, kun ei siinä muutakaan voinut. Kastuimme aika lahjakkaasti, mutta totesimme silti, että mökkiranta on niin lähellä, että sama kalastella vielä niin kauan kun ei tule liian kylmä. Menimme Kulmunkijoen suulle jigittämään. Siellä on niin paljon ja hyvänkokoista ahventa, ettei jigiä tarvitse kuin pompottaa veneen laidan yli, niin tärppejä kyllä tulee – ja voipa isohko haukikin iskeä kiinni.

Lopulta totesimme, että alkaa olla jo liian kylmä olla enää järvellä. Aurinko ei tullut enää kunnolla esiin ja vettä tiputteli koko ajan. Siirryimme mökille vaihtamaan kuivat vaatteet ja odottamaan saunojia (tätini miehineen ja pari naapuria). Kun he olivat hoitaneet saunansa ja lähtivät, siirryimme mekin löylyihin ja laitoimme kiuasmakkarat folioon. Itselläni oli vielä mielessä lähteä käymään pikku kalareissu Pyörätissä, mutta alkava hämärä ja mukava saunatunnelma veivät lopulta voiton. Saunoimme varmaan kaksi tuntia tyynen järven äärellä. Sen jälkeen olikin mukavaa siirtyä iltapalalle ja nukkumaan.

—–

Sunnuntaina aioimme käydä kalassa Kaitajärven siinä päässä, jonne emme lauantaina ehtineet ja vielä uudestaan jokisuulla, koska edellisenä päivänä siellä olo jäi vähän tyngäksi. Kalakisan tilanne taisi olla jotain 4-3 paikkeilla minulle?

Etenimme hitaasti, koska pysähtelimme vähän väliä kivan näköisiin paikkoihin heittelemään. Isot hauet olivat edelleen saamatta, ja henkkoht tavoitteeni oli, että Lassi olisi saanut sellaisen. Tosin hän sanoi, että lauantain puolikiloista isommat olisivat “liian pelottavia”. Kokeilin välillä vasta ostamaani vaappua (Laxman Cobra, vihreäselkäinen), jonka ostin lähinnä Korvuanjärveä ajatellen, mutta uistin näytti niin hyvältä että pakko sillä on saada kalaa muualtakin. Sainkin sillä melkein heti pienen hauen rantaulpukoiden seasta järven toisesta päästä. Välillä meille tuli ahventärppejä ynnä muuta, mutta loppujen lopuksi saimme kalastaa aika tyhjää tuulen kuljetellessa venettä vaihtelevaa vauhtia kohti jokisuuta. Sen lähistölle päästyämme vaihdoin itselleni helmiäisenvalkoisen kalajigin, joka on värjäytynyt lähinnä helmiäisen keltaiseksi, heitin pari kertaa ja sain jatkuvasti ahventärppejä, joista ylös ei tainnut nousta kuin yksi. Lassikin vaihtoi virveliinsä jigin, ja taisi myös saada pari tärppiä ennen kuin syönti lakkasi.

Samalla kun liikahdimme itse joelle, sää vaihtui tuulisesta leppoisan tyyneksi ja aurinkoiseksi. Vesi on tuolla melko kirkasta, joten näkyvyyttä oli syvälle. Saimme taas muutamia jigiahvenia hyvään tahtiin, ja kohta tilanne olikin jo jotain 10-7 Lassille. Lassi kuitenkin piti taas taukoa kalastuksesta “riittävän” välimatkan turvin. Minä liikuttelin venettä aina vähän matkaa seuraavalle heittopaikalle, ja yhdestä ulpukka-aukosta sainkin tärppejä tosi tiuhaan tahtiin – mutta pelkkiä tärppejähän ei lasketa, kala pitää nähdä. Onnistuin saamaan pari ahventa ylöskin asti kaventaen välimatkaamme. Sain vielä ulpukoiden seasta petohauen, joka oli ainakin 15cm pitkä, ja olimme tasoissa. Kyseisen kalan jälkeen syönti sitten loppuikin.

Pienen kosken alla kävi joku isompi kala mesoamassa – kävimme vielä yrittämässä sen nappaamista, mutta onnistuimme vain samaan uistimet kiinni pajuun (onneksi eivät jääneet sinne). Sitten alkoi aikataulu ottamaan kiinni, sillä Ouluun piti ehtiä vielä illaksi takaisin. Heittelimme vielä joen ja mökin välisellä järviosuudella. Kaloja kävi kyllä kiinni, mutta lopulta Lassi vei voiton pienen pienellä hauella, joka kävi vähän aikaa riehumassa pinnan yläpuolella.

Siirryimme mökille pakkaamaan tavarat ja juttelemaan serkkuni perheen kanssa. He olivat tulleet Kaitajärven kämpälle paistelemaan toiselta järveltä pyydystämiään ahvenia. Sitten olikin jo aika lähteä ajelemaan takaisin kohti Oulua ja kaupungin kiirettä.

On siellä silti kivaa kalastella ja jutella muiden kalastajien kanssa, joita kyllä riittää, sillä paikka on todella suosittu. Suosituimmat kalastusmuodot siellä ovat pohjaonki (siiman päässä 50-80g paino, siitä 20-30cm korkeudella siimatapsi, jonka päässä koukku, syöttinä nippu matoja, pikkukala tai kalanpala) ja jigi.

Vaikkei syönti ollutkaan mikään paras, niin auringonpaisteessa kalasteluun hurahti koko päivä: lähdin kotoa 14 aikaan, ja tulin takaisin ehkä puoli kahdeksalta, kun vihdoin tuntui, että on aika lähteä. Otin kerrankin kamerankin mukaan:

Kävimme välillä Rimalinsaaren laavulla paistamassa makkarat ja kiertelemässä saarta. Rannaltaheittopaikkojakin (tosi matalia) olisi jonkin verran, mutta emme kerenneet testata niitä, koska alkoi jo hämärtyä ja tuli vilpoista. Soudimme pienen mutkan kautta (keräsimme matkalta kahdeksan kaljapulloa joesta) takaisin ruohopaikkaan, mutta paria ahventa kummempia kaloja emme saaneet. Harmi. Se on juuri sellainen paikka, mihin voisi kuvitella haukien ja kuhien tulevan syömään pimeän tullen. Kemijoessa on jonkin verran kuhaa, mutta melko harvinainen kala se siellä on. Kerran olen kuullut, että sellainen saatiin pilkkikisoissa Liedakkalassa, ja pari muutakin olen kuullut saadun tässä 20 elinvuoteni aikana. Johtunee siitä, että useimmat pyytävät Kemijoesta ihan muita kaloja kuin kuhaa, joka onkin sitten saanut elää rauhassa. Edit: Kuulin tuttavaltani, että Taivalkosken padon alapuolelle olisi nykyään “hirveästi” kuhaa. On muuten hauskaa katsoa, kun pohjoisessa taivaanrannassa näkyy auringon kajastus, ja etelässä taas on aivan sysiyö ja täysikuu.

—–

Torstaina olimme lähdössä Kallinjärvelle onkimaan ruutanoita – emme ole koskaan testanneet, yläasteen haavimisreissuja lukuunottamatta, mutta tiedossa on että ko. “järvi” on suunnilleen täynnä ruutanoita. Lopulta päädyimmekin menemään Akkunusjokisuulle, eli “Kivelle”, viettämään hellepäivää ennen illan isompaa kalareissua Torniojoelle. Parkkeerasimme pyörät sotamuistomerkin viereen ja menimme alas rantaan kallioille. Vettä oli tosi vähän, se virtasi hitaasti ja oli sameaa. Näytti siltä ettei hyvältä näytä. Onneksi olin väärässä. Laitoin siiman päähän fluoresoivankeltaisen toukkajigin mustalla päällä, heitin kallioiden väliin ja annoin upota hetken ennen kuin aloin kelaamaan. Saman tien tuli reipas tärppi, ja parisataagrammainen ahven. Riikka pääsi heittämään vasta vähän jälkeeni, ja hänelläkin oli heti kala kiinni. Vähän pienempi ahven kuin minulla – joka tosin oli muuttua haueksi. Jossain vaiheessa nimittäin ahven alkoikin potkia vähän vihaisemmin eikä Riikka meinannut saada sitä edes pinnalle näkyviin. Hyvän kokoinen hauki oli hyökännyt siimassa killuvan ahvenen kimppuun jostain kallioiden alta. Harmi kyllä se pääsi irti ja aiheutti hämmennystä. Ensin kiinni oli jokin melko pieni kala, joka yhtäkkiä alkoikin hirveän taistelun. Kohta näkyy puoli metriä kalaa, jota luultiin ensin jättiahveneksi, mutta joka ei ollutkaan ahven vaan hauki. Ja hetkeä myöhemmin kiinni oli taas ahven, joka oli edellistä paaaljon pienempi…? Tietysti nyt on helppo tajuta mitä tapahtui, mutta itse tilanteessa se oli aika hämmentävää.

Hyvää tärppiaikaa kesti vain hetken. Itse sain vielä 15cm hauen rantaan kertyneen vaahdon alta, mutta siihen loppui virvelikalat. Aloimme siis vähäksi aikaa ongelle ja saimme kallioiden varjosta ehkä vähän yli 10 ahventa, jotka laskimme melkein kaikki takaisin. Muutamat vähän isommat otimme mukaan fileroitaviksi. Fileroiminen ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin miltä se näyttää. Tosin en pystynyt testaamaan kuin yhdellä kalalla ennen kuin kädet alkoivat kutista liikaa, mutta Riikalla sen sijaan alkoi sujua jo parin testikalan jälkeen, joten ehkä voisin itsekin oppia.

Eksyin kalapaikkoja googlettaessani kalassa.netin foorumille, mistä löysin paikan nimeltä “Toppilan putki”, joka on kai oululaisille kalastajille jo käsite, mutta minulle ihan uusi paikka. “Putkella” sähkövoimalan lauhdevesiputki laskee mereen ja muodostaa pienen kapean rännin, ojan tai miksi sitä haluaakaan nimittää, jossa on syvästi vettä, kova virta ja vesi ympäristön vettä lämpimämpää. Siellä on ahvenia, kuhia, taimenia, särkiä, säyneitä, lahnoja… Varsinainen sekakalapaikka.

Ensimmäisen kerran menin sinne Lassin johdattamana tämän viikon keskiviikkona (15.7.) testaamaan. Lassi lähti maastopyörällä kiertelemään vanhoja asuinalueitaan ja minä jäin siksi aikaa kalalle. Juttelin melkein koko ajan parin wanhan parran kanssa, koska ei tehnyt mieli heitellä ennen kuin tiesin paikasta mitään. Opin mm. mihin EI kannata heittää, jos ei halua jättää uistintaan pohjaan, joten jotain hyötyä juttelustakin.

Pari tuntia siellä heittelin jigiä, lusikoita ja vaappuja enkä saanut mitään, paitsi pikkiriikkisen n. 15cm kuhan Rapalan syvännevaapulla (elämäni ensimmäinen kuha!) ja myöhemmin Lassin saavuttua pienen lahnan ongella. Paikka oli kuitenkin niin kiinnostava, että seuraavana aamuna kävin ostamassa Kärkkäiseltä parit syvän veden vaaput (Rapala Shad Rap firetiger, Rapala X-Rap Shad ahvenväri ja Stormin ThunderCrank neonkeltaisella selällä) ja lähdin taas käymään Putkella. Menin heittelemään kanavan ja väylän kulmalle vastaostettuja vaappuja ja testailin välillä jigiäkin. Juttelin samalla jonkun jigittäjä-äijän ja nuoren pojan kanssa. Eipä tullut mitään. Lopuksi kävin vielä sen rännin kapeimmilla kohdilla kovassa virrassa heittelemässä. Kelasin helmiäisenvalkoista kalajigiä oikein hitaasti ja syvällä. Hetken päästä nappasi kuha, joka oli otettavan kokoinen. Sen jälkeen heti kaksi karkuutusta. Sen jälkeen sain vielä 2 otettavaa ylös asti. Annoin kolmannen jollekin vanhalle pariskunnalle, joka oli ongella lähietäisyydellä. Ajattelin että 2 kalaa riittää, ja olisinkin päästänyt sen viimeisen takaisin jos vanhukset eivät olisi ottaneet sitä.

Kävin Putkella vielä kerran perjantaina. Ajattelin testata, saisinko vielä pari kuhaa Keminmaan kotiinkin vietäväksi. px tuli hetkeksi seurailemaan kalasttelua ennen kuin rienteli muualle. Paikalla oli jo yksi mies, joka otti tullessamme ylös alamittaista kuhaa ja kehui isoon ääneen, että melkein joka heitolla on kalaa kiinni. “Alamittainen mutta muuten hyvä”, totesin, mihin mies sanoi, että “Ei sillä ole niin väliä.” Siis wtf? Ärsyttää tuollaiset kalastajat, jotka ei yhtään piittaa säännöksistä. Alamittarajat on tehty kalojen suojelemiseksi niin, että alamitan täyttävä kala on jo todnäk sukukypsä ja päässyt kutemaankin ainakin kerran. Mutta eihän sillä niin väliä… Yhden otettavan kuhan sain viemisiksi ja yhden pienen päästin takaisin. Kaksi jigiä jäi pohjaan. Jigit ei haittaa, niitä kyllä riittää, mutta perukkeiden värkkäämisessä menee toinenkin hetki.