Ihan alkukesästä, veljeni makoisten taimenten innoittamana, ostin kausikortin Kemijokisuulle. Kesäkuun lopun jälkeen(?) en ole ehtinyt edes käydä siellä, mutta jospa tämän viikon jälkeen taas. Rannoilta olen heitellyt, ja varsinkin Citymarketin puoleinen ranta on kalaisa. Siellä on erikoisia virtauksia ja mukavia asentomonttuja ja -kiviä. En tosin itse ole saanut tuolta mitään erityisen mainittavaa kalaa – missä lienee syy. Ahventa, haukea, random seipiä ja yhdellä kerralla sain ainakin 5-6 alamittaista taimenta, kunnes kyllästyin ja vaihdoin paikkaa. Kerran kävi isompi taimen kiinni. Mutta kyllä niitä siellä on, ja aion vielä yrittää!

Kesäkuussa kävimme viettämässä vuosipäivää Kainuun maisemissa Korvuanjärvellä, jossa on vähän kaikkea kalaa: siikaa, kuhaa, järvilohta ja -taimenta… Yhtenä iltana ehdimme käydä uistinta vetämässä järvellä. Minä soudin ja pidin vavoista huolta, toinen puolisko joi olutta veneen perässä (oli pelastusliivit). Emme ehtineet soutaa kuin 10 minuuttia, kun isompaan vapaani iski Jokin. Luulin aluksi että se jäi pohjaan, mutta kalahan siellä jyskytti siiman päässä. Tuollaisissa paikoissa on jännää, kun ilman näköhavaintoa ei voi olla aivan varma, että mikä kala on kiinni.Venekin seilasi ties minne kalan taistellessa siiman päässä. Lassillakin oli jännää, kun en heti osannut sanoa mikä kala se on ja minkä kokoinen. Lopulta se suostui tulemaan lähemmäs, ja hiki kihosi otsalle kun melkein metrinen hauki rikkoi veden pinnan. Lassiltakin pääsi aito metsämiehen karjaisu “SAATANA!” Hiki johtui siitä, ettei mukana tietenkään ollut haavia, saatika pappia. Vapa siis Lassille, joka sai opetella väsyttämään kalaa, ja minä itse keskipenkille, josta pystyisin nostamaan sen veneeseen käsin, mikä sekään ei ollut ihan helppoa. Olisi ollut mukavaa vapauttaa se, mutta uistin oli liian hyvin kiinni, joten improvisoimme melasta papin jne… Tuon hauen jälkeen, lopun 1,5h aikana, emme saaneet mitään muuta kuin aivan pienen ahvenen. Eikä ollut niin väliksikään, koska tuossa oli jo aivan liikaa saalista ja kalastusfiiliskin jostain syystä katosi. Johtunee siitä, että nykyään ei haluaisi mahdottomia määriä kalastaa “turhaan”, vaan käyttää saalis hyödyksi. Tuo hauki taisi lopulta päätyä äidin haukimurekkeeksi.

Eihän tuo mikään mahdottoman kokoinen kala ole, varsinkin kun miettii millaisia mörköjä tuosta järvestä tiedetään saadun. Lajikin oli vähän väärä. Mutta se oli ehdottomasti isoin kalani muutamaan vuoteen. Itse asiassa se oli toisiksi suurin kalani ikinä. 88cm ja noin 4,5 kg.

Näiden kahden paikan lisäksi olen lähinnä käynyt ongella läheisissä paikoissa ja kerran merellä Ajoksessa. Melko köyhää on ollut siis. Mutta loppukuusta on edessä Kuopioon muutto, tutkikaamme siis siellä uusia kalavesiä :) Kuvia lisään, kunhan löydän ne koneen uumenista.

Kairaa ei tarvittu, koska reikiä oli valmiina enemmän kuin riittävästi. Ei sillä, että olisin vielä omaa kairaa hankkinutkaan. Siispä ämpärin päälle istumaan (uhrasin pilkkijakkaran Lassille, joka ei erityisemmin välitä kalastushommista), matoa koukkuun ja pilkki veteen. Melkein heti sain pienen pienen kiisken, ja muuta elämää ei sitten ollutkaan sillä reiällä. Eikä seuraavilla viidellä. Lumella ryömi suurehkoja määriä hankikorentoja, jotka ovat tähän aikaan vuodesta merkittävä kalojen ravinnonlähde.

Kahdeksan jälkeen Lassi lähti kolmen vartin lämmittelykävelylle ja itse jäin edelleen jäälle. Sain toisen kiisken. Kylmä alkoi vähitellen hiipiä ja tähyilinkin rantaa kohti, että koska Lassi palaisi ja voisin itsekin myöntää tappioni. Kesken tähyilyn vapani sai jonkin kohtauksen, jonka syyksi paljastui – vihdoinkin – siika! Ensimmäinen saamani siika (aiemmin ei ole sen kalastukseen ollut tilaisuuksia)! Painoa oli vajaat 400 grammaa. Ei mikään jättiläinen, mutta “ihan ok”. Sen irrottamisen ja pistämisen jälkeen itseenikin iski karmeat tärinät, mutta jatkoin silti pilkkimistä sen aikaa että kävelijä tuli takaisin. Sen jälkeen oli ihan mukavaa lähteä polkemaan kotia kohti.

Olisinpa tajunnut lähteä tuonne aikaisemmin, niin olisi päässyt useampaan kertaan. Nyt jäät alkavat varmaankin olla siinä kuosissa, että sinne ei ihan heti uskalla mennä. Voisi sitä silti viikonloppuna käydä vilkaisemassa… ;) Liivit päällä tietenkin.

Saavuimme mökille perjantai-iltana joskus kahdeksan aikoihin. Emme tehneet juuri muuta kuin katsastimme paikat, purimme tavarat ja kävimme kävelyllä Kaarnijärven mökinrakennustyömaalla, kun pimeä alkoi jo laskeutua. Järvellä ihailimme laskevan auringon rippeitä ja nousevaa sumua ja heittelimme vähän lähinnä siksi, että siellä on hyvä paikka Lassille harjoitella ennen Kaidan kalastelua. Mitään ei tullut, mutta näkymä järvelle oli niin hieno, ettei kaloilla ollut niin väliäkään.  Kun tuli pimeä, niin tuli myös kylmä ja kävelimme nopsasti takaisin mökille lämpimään. Pimeä metsä on pelottava paikka.

—–

Lauantaina heräsimme melko ajoissa hyvään säähän: aurinkoa täydeltä taivaalta, mutta silti ei ollut helteistä. Hoidimme aamutoimet, söimme ja jonkin ajan päästä lähdimme järvelle. Ensin soudimme parin heittelypaikan (ja muutaman ahvenen) kautta järven kauimmaiseen päähän, koska siellä on aina ollut hauskaa kalastaa suosammaleen väleihin jäävissä aukoissa, joista on hyökkäillyt uistimiin lähemmäs parin kilon haukia. Tällä kertaa kalastus sammalikossa oli mahdotonta, koska “lahti” oli kasvanut lähes umpeen. Yleensä kalassa on oltu aiemmin kesällä, jolloin kasvillisuus ei vielä ole ehtinyt vallata niin suurta alaa.  Sammalikon läheltä saimme muutamia haukia – Lassi sai noin puolikiloisen, minä vähän pienemmän, ja molemmilla oli isompi hauki kiinni. Harmi kyllä se ei suostunut tulemaan ylös asti. Laitoimme pystyyn leikkimielisen kalakisan, jossa enemmän kaloja saanut voittaa. Kalaa ei tarvinnut käyttää veneessä, mutta kunhan kala on ollut hyvin kiinni ja tunnistettu, niin se riittää. Yllättäen siellä toisessa päässä järveä ollessamme aurinkoiselle taivaalle ilmestyi pilviä, jotka eivät olleet siitä kuivemmasta päästä.

Lähdimme soutamaan (minä soudin) järveä toiseen suuntaan. Vettä ripsi koko ajan. Pysähdyimme karikolle heittelemään, ja Lassi leikki vähän Jeesusta. Taisimme saada paikalta pari ahvenaa.

Sitten alkoi sataa vähän isommalla volyymilla. Varsinainen kaatosadeseinämä tuli meitä kohti, eikä tietenkään ollut mitään suojapaikkaa. Katsoimme siis kuinka vesimuuri tuli kohti ja repesimme nauramaan, kun ei siinä muutakaan voinut. Kastuimme aika lahjakkaasti, mutta totesimme silti, että mökkiranta on niin lähellä, että sama kalastella vielä niin kauan kun ei tule liian kylmä. Menimme Kulmunkijoen suulle jigittämään. Siellä on niin paljon ja hyvänkokoista ahventa, ettei jigiä tarvitse kuin pompottaa veneen laidan yli, niin tärppejä kyllä tulee – ja voipa isohko haukikin iskeä kiinni.

Lopulta totesimme, että alkaa olla jo liian kylmä olla enää järvellä. Aurinko ei tullut enää kunnolla esiin ja vettä tiputteli koko ajan. Siirryimme mökille vaihtamaan kuivat vaatteet ja odottamaan saunojia (tätini miehineen ja pari naapuria). Kun he olivat hoitaneet saunansa ja lähtivät, siirryimme mekin löylyihin ja laitoimme kiuasmakkarat folioon. Itselläni oli vielä mielessä lähteä käymään pikku kalareissu Pyörätissä, mutta alkava hämärä ja mukava saunatunnelma veivät lopulta voiton. Saunoimme varmaan kaksi tuntia tyynen järven äärellä. Sen jälkeen olikin mukavaa siirtyä iltapalalle ja nukkumaan.

—–

Sunnuntaina aioimme käydä kalassa Kaitajärven siinä päässä, jonne emme lauantaina ehtineet ja vielä uudestaan jokisuulla, koska edellisenä päivänä siellä olo jäi vähän tyngäksi. Kalakisan tilanne taisi olla jotain 4-3 paikkeilla minulle?

Etenimme hitaasti, koska pysähtelimme vähän väliä kivan näköisiin paikkoihin heittelemään. Isot hauet olivat edelleen saamatta, ja henkkoht tavoitteeni oli, että Lassi olisi saanut sellaisen. Tosin hän sanoi, että lauantain puolikiloista isommat olisivat “liian pelottavia”. Kokeilin välillä vasta ostamaani vaappua (Laxman Cobra, vihreäselkäinen), jonka ostin lähinnä Korvuanjärveä ajatellen, mutta uistin näytti niin hyvältä että pakko sillä on saada kalaa muualtakin. Sainkin sillä melkein heti pienen hauen rantaulpukoiden seasta järven toisesta päästä. Välillä meille tuli ahventärppejä ynnä muuta, mutta loppujen lopuksi saimme kalastaa aika tyhjää tuulen kuljetellessa venettä vaihtelevaa vauhtia kohti jokisuuta. Sen lähistölle päästyämme vaihdoin itselleni helmiäisenvalkoisen kalajigin, joka on värjäytynyt lähinnä helmiäisen keltaiseksi, heitin pari kertaa ja sain jatkuvasti ahventärppejä, joista ylös ei tainnut nousta kuin yksi. Lassikin vaihtoi virveliinsä jigin, ja taisi myös saada pari tärppiä ennen kuin syönti lakkasi.

Samalla kun liikahdimme itse joelle, sää vaihtui tuulisesta leppoisan tyyneksi ja aurinkoiseksi. Vesi on tuolla melko kirkasta, joten näkyvyyttä oli syvälle. Saimme taas muutamia jigiahvenia hyvään tahtiin, ja kohta tilanne olikin jo jotain 10-7 Lassille. Lassi kuitenkin piti taas taukoa kalastuksesta “riittävän” välimatkan turvin. Minä liikuttelin venettä aina vähän matkaa seuraavalle heittopaikalle, ja yhdestä ulpukka-aukosta sainkin tärppejä tosi tiuhaan tahtiin – mutta pelkkiä tärppejähän ei lasketa, kala pitää nähdä. Onnistuin saamaan pari ahventa ylöskin asti kaventaen välimatkaamme. Sain vielä ulpukoiden seasta petohauen, joka oli ainakin 15cm pitkä, ja olimme tasoissa. Kyseisen kalan jälkeen syönti sitten loppuikin.

Pienen kosken alla kävi joku isompi kala mesoamassa – kävimme vielä yrittämässä sen nappaamista, mutta onnistuimme vain samaan uistimet kiinni pajuun (onneksi eivät jääneet sinne). Sitten alkoi aikataulu ottamaan kiinni, sillä Ouluun piti ehtiä vielä illaksi takaisin. Heittelimme vielä joen ja mökin välisellä järviosuudella. Kaloja kävi kyllä kiinni, mutta lopulta Lassi vei voiton pienen pienellä hauella, joka kävi vähän aikaa riehumassa pinnan yläpuolella.

Siirryimme mökille pakkaamaan tavarat ja juttelemaan serkkuni perheen kanssa. He olivat tulleet Kaitajärven kämpälle paistelemaan toiselta järveltä pyydystämiään ahvenia. Sitten olikin jo aika lähteä ajelemaan takaisin kohti Oulua ja kaupungin kiirettä.

Itselläni oli mukana UL-vapa ja Lassille otettiin mato-onki (hyi meitä), koska Lassi ei oikein vielä hallitse heittelyä ja itselläni on oma lehmä ojassa, koska haluaisin saada hänet innostumaan kalastuksesta ;)

Autolla köröteltiin möykkyistä tietä erään mökin tiehaaraan. Sieltä käveltiin ylävirtaan suvannon vartta. Alkupää vaikutti hiljaiselta eikä missään näkynyt tuikkeja. Sain kuitenkin suvannon yläpäästä yllätystärpin ja mitallisen harrin kakkoskoon Meppsillä, ja laskin sen takaisin. Suvannon jälkeen tulee mutka, jossa pajua riittää joen puoliväliin asti ja vesi madaltuu. Vähän ennen pajupuskia alkoi näkyä tuikkeja. Vähintään neljä eri kalaa kävi pinnassa siinä pienellä alueella. Itse vähän taukoilin heittelyn kanssa, koska halusin antaa Lassille mahdollisuuden.

Ihmeen huonolla otilla oli kala, ei tärppiäkään vaikka matoa tarjottiin melkein nokan eteen. Mutta tulihan se tärppi hetken päästä! Ja oli iso harri ongessa kiinni, varmasti oli 40cm pituutta! Eihän sitä meinannut saada nostettua ylöskään. Ikävä kyllä se pääsi irti ihan rannassa :( Mutta siitä nousi Lassilla taistelutahto. Pienellä raivolla kiroillen hän yritti onkia samaista kalaa uudestaan, ilman menestystä. Jonkin aikaa vielä kalat pitivät meitä pilkkanaan, sitten totesimme että parempi luovuttaa. Sain vielä yhden pienehkön hauen suvannon alapäästä ja lähdimme takaisin Viitakosken-kotiin.

———-

Sunnuntaina 5. päivä oli pakko käydä vielä testaamassa isomuksen nostoa ennen Ouluun lähtöä. Sama paikka, samat vehkeet. Ja kalaakin näytti edelleen olevan. Mutta yhtä nirsolla tuulella olivat kuin eilenkin, varmaan perhomiehillä olisi ollut enemmän menestystä. Itse en tainnut saada mitään, mutta Lassi sai kolme mitallista, joista yksi päästettiin pois, koska imo ainakin 2 kalaa on ihan riittävä määrä, eikä tuolla joella auta ahnehtia.

Aikataulu alkoi kiristää, joten lähdimme takaisin pakkaamaan ja perkaamaan kalat, jotka vietiin Ouluun odottamaan avoppivanhempien savustuspönttöön pääsyä (itsehän olen kala-allergikko).

Lopuksi vielä kuvia:

Olen Johanna, 20 vee. Asuinpaikkani on tällä hetkellä Oulu. Muutin tänne huhtikuussa Keminmaan peräkyliltä, Viitakoskelta, missä olen asunut aina. Siellä aloitin isän, enon ja velj(i)eni jalanjäljissä kalastamaan, ja innostuin siitä niin, että harrastus jatkuu vieläkin. Tuosta lienee aikaa nyt jotain 15 vuotta. Pidän myös henkilökohtaista blogia, mutta siellä päivitystahti on aika hidas, ja tänään Lassi, poikaystäväni (avomieheni?!) heitti idean kalastusblogista. Tähän ehkä päivitysintoa riittääkin ;D …Ainakin hetkeksi.

Kotijokeni on Kaakamojoki, joka virtaa kotikyläni läpi. Siellä ja sen sivujoilla on tullut juostua ja soudettua toinekin tovi. Se on täynnä melko pientä kalaa, mutta esim. särkien koko on todella suuri verrattuna vaikkapa läheiseen Kemijokeen. Suurin särkeni painoi reilut puoli kiloa, mutta normaalikoko on ehkä 200 gramman molemmin puolin, kun taas Kemijoesta saadut särjet ovat lähinnä pieniä 5cm “roskia”. Löytyypä sieltä yllättäen myös haukea, ahventa, harjusta, kiiskeä, nahkiaista (olen melkein saanut yhden käsin ja toisen sain veneeseen nostamani hauen kyljestä), madetta jne. perus kaloja. Paras harrin koukutus oli ehkä 12 gramman Professoriin ihan muun kalastuksen yhteydessä – oli sillä kalalla kyllä kokoakin. :P Viime vuosina ainakin Viitakosken alueella ahven on lisääntynyt, särki ehkä vähän pienentynyt ja harjus harvinaistunut. Nykyään ahvenia tulee melkoista tahtia, mutta ennen niitä tuli ehkä alle kymmenen kesässä. Harjuksen saantia varten pitää tietää oikeat paikat, sattumakaloja en ole itse aikoihin saanut. Mistä lie veden laadun muutoksesta tuo kertoo.

Isoin kalani ikinä tähän mennessä on 92-senttinen hauki, joka painoi naapurien vaa’an mukaan 5,7 kiloa. Paikkana oli yksi Kaakamojoen suvanto, uistimena 2″ helmiäisen keltainen toukkajigi. Olin silloin 12- tai 13-vuotias, enkä sen jälkeen ole päässyt edes lähelle tuota kokoa missään kalassa. Ehkäpä sitten kun löydän jostain vuokrattavan veneen Merikoskelle ;)

No, Keminmaassa on valtavasti hyviä kalapaikkoja 30-50km säteellä, tammukkapuroista lohijokiin. Oulussa asuessa on ollut välillä katastrofaalisia hetkiä, kun ei tahtonut löytyä mitään kivaa kalapaikkaa mailta halmeilta. Pitäisi olla vene tai lähteä autolla johonkin kauas – ja autoa kun ei ole. Sitten selasin vähän nettiä ja alkoihan niitä paikkoja löytyä ihan pyörämatkan päästä. Niistä ja Keminmaan reissuista tämän kesän osilta alan varmaan heittämään raportteja, jotka ei ehkä lähde seilaamaan niin kuin tämä teksti :) En ehkä kerro jokaisesta pikku onkireissusta, mutta se tuskin haittaa ketään.