Ensimmäinen heittelypaikka oli tien vieressä vähän ennen Altaa, jossain tuolla, ison mutkan kohdalla. Mitään en saanut, mutta koko ajan ympärillä polski kaloja, korvameduusa lipui virtausten mukana, ja jokin, arviolta 35-40cm pitkä simppu seurasi uistinta. Se tuli rantaan ihan jalkojeni juureen ja yritin saada sen nappaamaan, mutta lopulta se suuttui, lehäytti evänsä auki, singahti kiven koloon eikä tullut enää näkyville. Uistimia (tai perukkeen leikaria) tutkailemassa kävi myös joitain pieniä kaloja. Saaliittomuus ei haitannut, koska pelkästään kaikkien siellä elävien otusten näkeminen oli hauskaa ja koska paikka oli niin hieno – toisella puolellani tyynen, kirkasvetisen meren toisella puolen näkyi lumihuippuisia vuoria, toisella puolella taas vehreä laakso.

Kävin illan suussa heittelemässä toisenkin kerran, kun vielä vuonojen lähistöllä oltiin. Paikka oli Lyngenfjordin(?) sivuhaarassa parkkipaikan kohdalla. Maisemat oli taas aika käsittämättömät. Takana iso jyrkkä rinne, edessäpäin pelkkää tyhjää sumua ja sivuilla kylää ja vuoria. Oli laskuvesi ja rantakivillä oli rakkolevää, joka oli ihan täynnä joitain pieniä tummia simpukoita. Rantavedessä näkyi pari meritähteä ryömimässä pitkin pohjaa ja vähän kauempana taas meduusoja. Heittelin parilla lusikkauistimella, Luciuksella ja Salamanderilla, jonka ostin Rovaniemeltä kun näytti niin loistavalta. Ei tuolla kovin paljoa kevyemmilläkään uistimilla kovin kauas yllä. Nyt ei tapahtumia tullut niinkään paljoa kuin Altan lähellä olleessa paikassa, mutta nyt jokin sentään kävi kiinni! En tiedä mikä se oli, mutta ihan mukavan kokoinen hopeinen kylki vilahti vedessä. Sen jälkeen “tapahtumat” olivat lähinnä joitain pieniä kaloja uistinta seuraamassa ja leikaria tökkimässä. Mutta jälleen melkoisen kiinnostavaa oli tuo touhu. Vuonot herättivät vähän samanlaisia oloja kuin varmaankin lohikalastajalle pääsy Tenojoelle ensi kertaa, tai ensimmäinen lohitärppi. Pakko päästä uudestaan.