Saaliina ehkä 15 perus särkeä ja ahventa kissojen kaloiksi sekä yksi valtavan läski lahna, joka nappasi siskon onkeen. Haavia ei tietenkään vieläkään osata pitää mukana, mutta saatiin se sentään ylös, kun sisko uitteli sen rantaan, mistä nostin sen maihin. 1615 grammaa sanoi vaaka.

Näiden kanssa kalassa ollessa tapahtuu kyllä aina jotain kohtaamisia yllärikalojen kanssa. Tällä kertaa sellainen saatiin kerrankin ylös asti. :D

Ihan alkukesästä, veljeni makoisten taimenten innoittamana, ostin kausikortin Kemijokisuulle. Kesäkuun lopun jälkeen(?) en ole ehtinyt edes käydä siellä, mutta jospa tämän viikon jälkeen taas. Rannoilta olen heitellyt, ja varsinkin Citymarketin puoleinen ranta on kalaisa. Siellä on erikoisia virtauksia ja mukavia asentomonttuja ja -kiviä. En tosin itse ole saanut tuolta mitään erityisen mainittavaa kalaa – missä lienee syy. Ahventa, haukea, random seipiä ja yhdellä kerralla sain ainakin 5-6 alamittaista taimenta, kunnes kyllästyin ja vaihdoin paikkaa. Kerran kävi isompi taimen kiinni. Mutta kyllä niitä siellä on, ja aion vielä yrittää!

Kesäkuussa kävimme viettämässä vuosipäivää Kainuun maisemissa Korvuanjärvellä, jossa on vähän kaikkea kalaa: siikaa, kuhaa, järvilohta ja -taimenta… Yhtenä iltana ehdimme käydä uistinta vetämässä järvellä. Minä soudin ja pidin vavoista huolta, toinen puolisko joi olutta veneen perässä (oli pelastusliivit). Emme ehtineet soutaa kuin 10 minuuttia, kun isompaan vapaani iski Jokin. Luulin aluksi että se jäi pohjaan, mutta kalahan siellä jyskytti siiman päässä. Tuollaisissa paikoissa on jännää, kun ilman näköhavaintoa ei voi olla aivan varma, että mikä kala on kiinni.Venekin seilasi ties minne kalan taistellessa siiman päässä. Lassillakin oli jännää, kun en heti osannut sanoa mikä kala se on ja minkä kokoinen. Lopulta se suostui tulemaan lähemmäs, ja hiki kihosi otsalle kun melkein metrinen hauki rikkoi veden pinnan. Lassiltakin pääsi aito metsämiehen karjaisu “SAATANA!” Hiki johtui siitä, ettei mukana tietenkään ollut haavia, saatika pappia. Vapa siis Lassille, joka sai opetella väsyttämään kalaa, ja minä itse keskipenkille, josta pystyisin nostamaan sen veneeseen käsin, mikä sekään ei ollut ihan helppoa. Olisi ollut mukavaa vapauttaa se, mutta uistin oli liian hyvin kiinni, joten improvisoimme melasta papin jne… Tuon hauen jälkeen, lopun 1,5h aikana, emme saaneet mitään muuta kuin aivan pienen ahvenen. Eikä ollut niin väliksikään, koska tuossa oli jo aivan liikaa saalista ja kalastusfiiliskin jostain syystä katosi. Johtunee siitä, että nykyään ei haluaisi mahdottomia määriä kalastaa “turhaan”, vaan käyttää saalis hyödyksi. Tuo hauki taisi lopulta päätyä äidin haukimurekkeeksi.

Eihän tuo mikään mahdottoman kokoinen kala ole, varsinkin kun miettii millaisia mörköjä tuosta järvestä tiedetään saadun. Lajikin oli vähän väärä. Mutta se oli ehdottomasti isoin kalani muutamaan vuoteen. Itse asiassa se oli toisiksi suurin kalani ikinä. 88cm ja noin 4,5 kg.

Näiden kahden paikan lisäksi olen lähinnä käynyt ongella läheisissä paikoissa ja kerran merellä Ajoksessa. Melko köyhää on ollut siis. Mutta loppukuusta on edessä Kuopioon muutto, tutkikaamme siis siellä uusia kalavesiä :) Kuvia lisään, kunhan löydän ne koneen uumenista.

On siellä silti kivaa kalastella ja jutella muiden kalastajien kanssa, joita kyllä riittää, sillä paikka on todella suosittu. Suosituimmat kalastusmuodot siellä ovat pohjaonki (siiman päässä 50-80g paino, siitä 20-30cm korkeudella siimatapsi, jonka päässä koukku, syöttinä nippu matoja, pikkukala tai kalanpala) ja jigi.

Vaikkei syönti ollutkaan mikään paras, niin auringonpaisteessa kalasteluun hurahti koko päivä: lähdin kotoa 14 aikaan, ja tulin takaisin ehkä puoli kahdeksalta, kun vihdoin tuntui, että on aika lähteä. Otin kerrankin kamerankin mukaan:

Kävimme välillä Rimalinsaaren laavulla paistamassa makkarat ja kiertelemässä saarta. Rannaltaheittopaikkojakin (tosi matalia) olisi jonkin verran, mutta emme kerenneet testata niitä, koska alkoi jo hämärtyä ja tuli vilpoista. Soudimme pienen mutkan kautta (keräsimme matkalta kahdeksan kaljapulloa joesta) takaisin ruohopaikkaan, mutta paria ahventa kummempia kaloja emme saaneet. Harmi. Se on juuri sellainen paikka, mihin voisi kuvitella haukien ja kuhien tulevan syömään pimeän tullen. Kemijoessa on jonkin verran kuhaa, mutta melko harvinainen kala se siellä on. Kerran olen kuullut, että sellainen saatiin pilkkikisoissa Liedakkalassa, ja pari muutakin olen kuullut saadun tässä 20 elinvuoteni aikana. Johtunee siitä, että useimmat pyytävät Kemijoesta ihan muita kaloja kuin kuhaa, joka onkin sitten saanut elää rauhassa. Edit: Kuulin tuttavaltani, että Taivalkosken padon alapuolelle olisi nykyään “hirveästi” kuhaa. On muuten hauskaa katsoa, kun pohjoisessa taivaanrannassa näkyy auringon kajastus, ja etelässä taas on aivan sysiyö ja täysikuu.

—–

Torstaina olimme lähdössä Kallinjärvelle onkimaan ruutanoita – emme ole koskaan testanneet, yläasteen haavimisreissuja lukuunottamatta, mutta tiedossa on että ko. “järvi” on suunnilleen täynnä ruutanoita. Lopulta päädyimmekin menemään Akkunusjokisuulle, eli “Kivelle”, viettämään hellepäivää ennen illan isompaa kalareissua Torniojoelle. Parkkeerasimme pyörät sotamuistomerkin viereen ja menimme alas rantaan kallioille. Vettä oli tosi vähän, se virtasi hitaasti ja oli sameaa. Näytti siltä ettei hyvältä näytä. Onneksi olin väärässä. Laitoin siiman päähän fluoresoivankeltaisen toukkajigin mustalla päällä, heitin kallioiden väliin ja annoin upota hetken ennen kuin aloin kelaamaan. Saman tien tuli reipas tärppi, ja parisataagrammainen ahven. Riikka pääsi heittämään vasta vähän jälkeeni, ja hänelläkin oli heti kala kiinni. Vähän pienempi ahven kuin minulla – joka tosin oli muuttua haueksi. Jossain vaiheessa nimittäin ahven alkoikin potkia vähän vihaisemmin eikä Riikka meinannut saada sitä edes pinnalle näkyviin. Hyvän kokoinen hauki oli hyökännyt siimassa killuvan ahvenen kimppuun jostain kallioiden alta. Harmi kyllä se pääsi irti ja aiheutti hämmennystä. Ensin kiinni oli jokin melko pieni kala, joka yhtäkkiä alkoikin hirveän taistelun. Kohta näkyy puoli metriä kalaa, jota luultiin ensin jättiahveneksi, mutta joka ei ollutkaan ahven vaan hauki. Ja hetkeä myöhemmin kiinni oli taas ahven, joka oli edellistä paaaljon pienempi…? Tietysti nyt on helppo tajuta mitä tapahtui, mutta itse tilanteessa se oli aika hämmentävää.

Hyvää tärppiaikaa kesti vain hetken. Itse sain vielä 15cm hauen rantaan kertyneen vaahdon alta, mutta siihen loppui virvelikalat. Aloimme siis vähäksi aikaa ongelle ja saimme kallioiden varjosta ehkä vähän yli 10 ahventa, jotka laskimme melkein kaikki takaisin. Muutamat vähän isommat otimme mukaan fileroitaviksi. Fileroiminen ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin miltä se näyttää. Tosin en pystynyt testaamaan kuin yhdellä kalalla ennen kuin kädet alkoivat kutista liikaa, mutta Riikalla sen sijaan alkoi sujua jo parin testikalan jälkeen, joten ehkä voisin itsekin oppia.

Ensimmäinen kalastuskerta oli tiistaina 28.7., kun kävimme siskonpoikani Teron ja Tompan (Teron siskopuolen mies) kanssa kalassa muutamien saarten (Uuraansaari, Käärmesaari, Varpasaari) ympärillä. Lähinnä ongittiin ja itse heittelin jonkin verran virvelillä. Olimme kalassa melkein koko päivän, mutta mitään kovin kummoista kalaa ei tullut, parin sadan gramman ahventa ja puolen kilon haukea lukuun ottamatta. Sain itsekin jonkin verran pikku ahvenia ja särkiä, ja joku vähän isompi kala kävi pari kertaa kalajigissä kiinni tarttumatta kunnolla. Hauen tarina on kyllä kertomisen arvoinen: Se saatiin, kun Tomppa kuljetti särkeä ongen koukussa kohti lähellä uivaa lokkia. Kohta Tomppa joutuikin pitämään ongesta kiroillen  kaksin käsin kiinni, kun joku mörkö hyökkäsi särjen kimppuun ja yritti uida samoilla vauhdeilla kaislikkoon. Särki lensi jonnekin, ja sen sijasta koukkussa olikin hauki, joka saatiin jopa veneeseen asti ennen kuin se sai siiman katkaistua. Sarjassamme tilanteita, jotka eivät ole niin yleisiä :D (Voisin alkaa harkita täkyongintaa…)

Puitteet oli kyllä tosi hienot ja kalaisan näköisetkin, mutta aina sitä kalaa ei tule. Jännitystä päivään toi ukkosmyrsky, joka hakkasi vähän matkan päässä niin, että välillä tuntui että venekin tärisee allamme. Onneksi se pysyi paikallaan siellä jossain muutaman kilometrin päässä.

—-

Toinen kalapäivä oli eilen, perjantaina 31. päivä, kun käytiin Sonjan kanssa kaksistaan ongella Poukkusillan vieressä. Soudin Kalastajankylästä sinne, ja vedettiin samalla uistinta (haaveilin kuhista tai edes jostain isommasta ja laitoin toiseen vapaan syvällä uivan Rapalan). Mitään ei saatu, mutta sillan alituksen jälkeen Sonjalla kävi musta-punaisessa Seniorissa pari kertaa joku kala kiinni. Veikkaan ahvenia. Taaskaan kalansaalis ei ollut kummoinen: pieniä ahvenia ja särkiä. Mutta huhhuh kun nousi syke, kun heittelin violettia jigiä. Muutamien metrien päässä veneestä tunsin epämääräisen tökkäisyn, ja kohta ihan pinnan alla oli näkyvissä joku tosi iso (särki)kala, varmasti yli 40cm pitkä. Se jäi paikoilleen joksikin aikaa ja ui ympyrää viitisen sekuntia – juuri sen verran, että sain katsoa oikein kunnolla. En ehtinyt ajoissa uittaa uistinta uudestaan sen nokan eteen ja kala meni lopulta menojaan. Apinan raivolla heittelin samaista jigiä ja jokusta muutakin uistinta ympäriinsä, mutta virvelillä en saanut enempää tärppejä tai havaintoja kaloista. Aluksi ajattelin, että kala oli varmaan säyne, mutta todennäköisemmin se oli lahna. Välillä mielessä kävi myös joku lohikala, mutta niitä taas tuskin löytyy tuollaisesta paikasta.

Ilma oli niin aurinkoinen ja kuuma, että riisuttiin Sonjan kanssa isommat vaatteet ja saatiin näin kaksi kalaa yhdellä koukulla: kalastettiin ja otettiin aurinkoa bikineissä, jei. Suunnitelmana oli käydä uimassakin, mutta aika riensi emmekä ehtineet. Sonjalta paloi hartiat ja itseltäni vähän selkää, mutta oli se kalastus huomattavasti miellyttävämpää noin kuin että olisimme kalastaneet ihan hiessä ilman saalista. Hetkeä ennen kuin aioimme siirtyä sillan toiselle puolelle hetkeksi ongelle ja sen jälkeen lähteä pois, Sonjalla alkoi nykiä. Kala jäi kiinni, muttei tahtonut nousta ylös vaikka Sonja kuinka veti. Lopulta kala saatiin kuitenkin näkyville: taas ISO lahna! (Ehkä sama kävi minun houkutustani katsomassa?) Sonja taisi kiskoa sen liian nopeasti veneen viereen minun ulottuvilleni ja niin kävi, että juuri ennen kuin sain siimasta hyvän otteen ja olisin vetäissyt sen ylös, lahna rimpuili kohtalokkaan viimeisen kerran, ja irtosi niin, että koho lensi veneeseen kuin jousi ja osui samalla kipeästi käsivarteeni. Siitäs saimme me julmat kalastajat. Kannattaisi pitää haavia veneessä mukana.

Tänään hommat alkoivat aika hiljaisesti. Ensimmäisen kalan taisi saada Tero. Sen jälkeen tuli vielä pari särkeä. Itse heittelin alussa lähinnä virvelillä, ja Perttu otti toisen virvelin testiin. Kumpikaan meistä ei saanut kalaa, mutta Pertun onkeen nappasi ahven sillä aikaa kun Perttu itse heitteli virvelillä. Tero ja Sonja saivat tasaisen harvaan tahtiin särkiä, ja päätin alkaa itsekin ongelle. Sain heti alkuun yhden särjen, mutta siinäpä oli oma kalansaaliini tältä päivältä. Heitin ongen lähelle virtaa, missä muidenkin onget olivat. Kohta joku iso kala kävi pinnassa tökkäämässä kohoani(!) – näytti ehkä 1-2kg hauelta, en ole varma. Ryntäsin saman tien hakemaan virveliä, mutta samalla hetkellä kun sain virvelin käteeni, niin Sonjan koho upposi. Kala ei tahtonut millään tulla edes pintaan ja ajattelin, että nyt se sama hauki iski Sonjalle, mutta se olikin aika hirveän kokoinen ahven (vajaa 400g sanoi kotivaaka), koukku ihanasti melkein nielussa asti.

Harmitti kun ei ollut enempää aikaa, muuten oltaisiin voitu hakea uimarenkaat kotoa ja tulla Niloksen kallioille uimaan.

Lopuksi vähän kuvia kalastajista:

Ensi viikon Saimaan kalastusta ja elokuun alun Kaakamojokilatvan tutkimista odotellessa…

Emme saaneet mitään kovinkaan mainittavaa. Sonja ja pojat saivat ongella muutamia ihan ok kokoisia ahvenia ja itse sain pari hyvää ahventa jigillä ja jätin yhden lusikan pohjaan (halpa, onneksi). Parin kallion välissä olevassa virrassa hyppi pieniä harreja (ehkä myös taimenia kun näytti niin keltaisilta) niin hienosti, että oli pakko kokeilla saataisiinko niitä koukkuun. Tero yritti aluksi saada niitä tarttumaan onkeen, mutta paikka on niin matala ettei se oikein onnistunut. Itse päätin kokeilla, saisinko niitä tarttumaan vihreään pikku Senioriin. Yhden pikku harrin sain ylös ja muutama kala kävi tökkimässä vaappua, jee. Turhaahan noita on kalastaa, mutta on se ihan hauskaa testata joskus ;)

Nyt oli nihkeä reissu kalojen suhteen, mutta parhaimmillaan olen saanut tuolta kolme kirjolohta samalla reissulla. Siitä tosin on jo joitain vuosia aikaa ja nytkin oli ensimmäinen käynti tuolla moneen vuoteen. Onpa veljeni saanut tuolta joskus jopa muutaman kilon lohen. Tosin vastaavasti yhdellä reissulla isä liukastui jossain ja sai pikku vaapun koukun syvälle sormeensa, ja samalla reissulla samainen peukalo taisi murtuakin. Eräällä toisella reissulla taas naapurin poika kaatui pikku uimareissulle kalliolta, joten se liukkaus kannattaa ottaa tosissaan, jos joku innostuu siellä käymään :P Itse paikkahan on tosiaan hieno ja herkullisen näköinen:

—–

Päivemmällä käytiin Sonjan kanssa ihan Kaakamojoella veneilemässä. Soudettiin meiltä ylävirtaan vajaa kilometri vetäen uistinta perässä siellä missä pystyi, ja alaspäin tultiin hiljalleen samalla onkien. Saatiin särkiä, kiiskiä, yksi ahven ja yksi hauki. Virvelistä pääsi pari ahventa(?) irti. Yhdessä onkikohdassa uittelin jigiä pohjaa pitkin pompotellen. Lähellä venettä tuntui että se jäi pohjaan, mutta tunsinkin vavassa pari vahvaa potkua. Mikä lie mörkö oli, mutta irti se pääsi. Veikkaan parin-kolmen kilon haukea.

Hetken päästä Tero sai oman siimansa kiinni puhelinlinjoihin (koskahan ne oppii ettei sillalta kannattais kalastaa…). Luulin ettei olisi mitään toivoa, mutta sainpas senkin temppuiltua ehjänä alas. Damn I’m good!

Heittelin vielä hetken sillan toisella puolen mutten saanut mitään. Sonja meni istumaan jo autoon sääskiä karkuun ja pojatkin vissiin kyllästyi. Itse olisin kyllä voinut heitellä kaikki ne herkulliset paikat läpi, mutta ehkäpä pääsen joskus livahtamaan sinne yksin. Tekis mieli joku päivä soutaa meiltä tuonne Tärkämälle asti (tai siitä vielä ~3km alavirtaan Mykän suvannolle), mutta on se aika pitkä matka soutaa, varsinkin kun pari vähän hankalampaa koskea mahtuu matkalle. Ja pelkästään Tärkämälle on meiltä n. 5,5km jokea pitkin. Vähintään seuraa pitäis olla – ja sellaista seuraa, joka ei heti kyllästy kalastamiseen, istumiseen, sääskiin tai veneeseen :P Vaikka ainahan sen veneen vois jättää Tärkämälle ja soutaa joku toinen kerta kotiin. Hmm….

Itselläni oli mukana UL-vapa ja Lassille otettiin mato-onki (hyi meitä), koska Lassi ei oikein vielä hallitse heittelyä ja itselläni on oma lehmä ojassa, koska haluaisin saada hänet innostumaan kalastuksesta ;)

Autolla köröteltiin möykkyistä tietä erään mökin tiehaaraan. Sieltä käveltiin ylävirtaan suvannon vartta. Alkupää vaikutti hiljaiselta eikä missään näkynyt tuikkeja. Sain kuitenkin suvannon yläpäästä yllätystärpin ja mitallisen harrin kakkoskoon Meppsillä, ja laskin sen takaisin. Suvannon jälkeen tulee mutka, jossa pajua riittää joen puoliväliin asti ja vesi madaltuu. Vähän ennen pajupuskia alkoi näkyä tuikkeja. Vähintään neljä eri kalaa kävi pinnassa siinä pienellä alueella. Itse vähän taukoilin heittelyn kanssa, koska halusin antaa Lassille mahdollisuuden.

Ihmeen huonolla otilla oli kala, ei tärppiäkään vaikka matoa tarjottiin melkein nokan eteen. Mutta tulihan se tärppi hetken päästä! Ja oli iso harri ongessa kiinni, varmasti oli 40cm pituutta! Eihän sitä meinannut saada nostettua ylöskään. Ikävä kyllä se pääsi irti ihan rannassa :( Mutta siitä nousi Lassilla taistelutahto. Pienellä raivolla kiroillen hän yritti onkia samaista kalaa uudestaan, ilman menestystä. Jonkin aikaa vielä kalat pitivät meitä pilkkanaan, sitten totesimme että parempi luovuttaa. Sain vielä yhden pienehkön hauen suvannon alapäästä ja lähdimme takaisin Viitakosken-kotiin.

———-

Sunnuntaina 5. päivä oli pakko käydä vielä testaamassa isomuksen nostoa ennen Ouluun lähtöä. Sama paikka, samat vehkeet. Ja kalaakin näytti edelleen olevan. Mutta yhtä nirsolla tuulella olivat kuin eilenkin, varmaan perhomiehillä olisi ollut enemmän menestystä. Itse en tainnut saada mitään, mutta Lassi sai kolme mitallista, joista yksi päästettiin pois, koska imo ainakin 2 kalaa on ihan riittävä määrä, eikä tuolla joella auta ahnehtia.

Aikataulu alkoi kiristää, joten lähdimme takaisin pakkaamaan ja perkaamaan kalat, jotka vietiin Ouluun odottamaan avoppivanhempien savustuspönttöön pääsyä (itsehän olen kala-allergikko).

Lopuksi vielä kuvia: