Liikkeelle lähdettiin jonkin verran Kukkolankosken alapuolelta, Tuohmaan rannasta. Kello oli seitsemän tai kahdeksan illalla. Normaalisti kuulemma ensin hilataan vene veneenlaskupaikasta ylävirtaan pienen kivinokan kohdalle, mutta koska siellä oli kolme venettä jo valmiiksi kalastustouhussa ja koska vettä oli vähän, niin lähdimme kahdelle laskullemme suoraan veneenlaskupaikan kohdalta. Saimme Riikan kanssa valita kumpikin kaksi perhoa ensimmäiselle laskulle ja Obo valitsi viidennen. Toiselle laskulle Obo valitsi kaikki perhot.

Olin vapavuorossa ensimmäisenä, jolloin kai on vähän huonommat mahdollisuudet kalaan aikaisesta ajankohdasta johtuen, mutta ei se mitään. Obo istui keulassa soutumiehenä ja Riikka perässä moottorin vieressä. Mitään ei saatu minun vuorollani, mutta pari kalaa sentään nähtiin. Oli ne lohien selännäyttämiset Vähän erilaisia kuin perus harrien tuikit. Kunnon hyppyjä ei nähty (edellisenä iltana oli kuulemma ollut oikea show), mutta rauhallisia pintakäyntejä kyllä. Jännää, kun vähän matkan päässä veneestä näkyy yhtäkkiä nouseva aalto siinä, missä aiemmin ei ollut minkäänlaista liikettä. Siellä ne oli, tiukasti omissa montuissaan. Harmi, että lohen jokikalastus perustuu siihen vaistoon, että lohi ajaa pois reviirilleen tulleen tunkeilijan, eikä siihen, että ne yritettäisiin saada iskemään kohti saalista (lohethan eivät syö jokeen noustuaan ~mitään), joten kalastus on vähän vaikeampaa.

Kun pääsimme alavirrassa alkavan uuden kosken niskalle, oli aika kääntyä takaisin. Riikka jyristeli meidät moottorin avulla veneenlaskupaikalle, missä tehtiin tulet ja syötiin makkarat ennen seuraavaa laskua. Joku mies tuli pienen poikansa kanssa rantaan ja kertoi, että meidän kanssamme samaan aikaan kalastamaan tullut mies oli saanut lohen ylävirrasta. Ei mikään jätti, mutta reilusti otettavan kokoinen. Vähän ennen kuin pääsimme lähtemään seuraavalle laskulle, rantaan tuli mies, joka oli vasta lohen saaneen miehen naapuri: “Oli pakko lähteä itsekin kun naapuri sai kalan! Mulla on koko päivän ollut sellainen kutina, että tänään saan silliä”. Mies lähti innoissaan soutamaan edellemme. Lohestajat.

Riikan vapavuorolle lähdettiin noin kymmeneltä illalla(?). Alkoi jo vähän hämärtää ja ilmakin viilentyi. Kun lähestyimme toista rantaa, näin taas yhden lohen selän pinnassa. Perhot kulkivat ihan siitä päältä, mutta tärppiä ei tullut. Laskun loppupuolella kävi parikin pientä kalaa vähän räpiköimässä siiman päässä, mutta niin vain jäätiin ilman lohia. Minä sain ajaa veneen takaisin veneenlaskupaikalle (ensi kerta moottorilla ajoa minulle). Edellä mainittu innokas soutajamies tuli rantaan samaan aikaan kanssamme ja sanoi: “Pitihän se kutina paikkansa”. Lohi oli napannut veneenlaskupaikan kohdalta, mutta toiselta puolen jokea. Pieni, mutta lohi mikä lohi.

Itseäni ei ainakaan harmita kalatta jäänti, koska illan tunnelma muuten oli niin hyvä. Kaikkien pitäisi päästä joskus isolle joelle auringonlaskun aikaan istumaan veneeseen, istua vain kyydissä kun joku muu soutaa hiitaaaasti ja äänettömästi joen puolelta toiselle, samalla kun koko ajan on päällä pieni odottava jännitys ja sumu nousee joelle. Aahhhh. Kiitos tästä reissusta siis. Lopuksi vielä vähän taiteilua: