Ihan alkukesästä, veljeni makoisten taimenten innoittamana, ostin kausikortin Kemijokisuulle. Kesäkuun lopun jälkeen(?) en ole ehtinyt edes käydä siellä, mutta jospa tämän viikon jälkeen taas. Rannoilta olen heitellyt, ja varsinkin Citymarketin puoleinen ranta on kalaisa. Siellä on erikoisia virtauksia ja mukavia asentomonttuja ja -kiviä. En tosin itse ole saanut tuolta mitään erityisen mainittavaa kalaa – missä lienee syy. Ahventa, haukea, random seipiä ja yhdellä kerralla sain ainakin 5-6 alamittaista taimenta, kunnes kyllästyin ja vaihdoin paikkaa. Kerran kävi isompi taimen kiinni. Mutta kyllä niitä siellä on, ja aion vielä yrittää!

Kesäkuussa kävimme viettämässä vuosipäivää Kainuun maisemissa Korvuanjärvellä, jossa on vähän kaikkea kalaa: siikaa, kuhaa, järvilohta ja -taimenta… Yhtenä iltana ehdimme käydä uistinta vetämässä järvellä. Minä soudin ja pidin vavoista huolta, toinen puolisko joi olutta veneen perässä (oli pelastusliivit). Emme ehtineet soutaa kuin 10 minuuttia, kun isompaan vapaani iski Jokin. Luulin aluksi että se jäi pohjaan, mutta kalahan siellä jyskytti siiman päässä. Tuollaisissa paikoissa on jännää, kun ilman näköhavaintoa ei voi olla aivan varma, että mikä kala on kiinni.Venekin seilasi ties minne kalan taistellessa siiman päässä. Lassillakin oli jännää, kun en heti osannut sanoa mikä kala se on ja minkä kokoinen. Lopulta se suostui tulemaan lähemmäs, ja hiki kihosi otsalle kun melkein metrinen hauki rikkoi veden pinnan. Lassiltakin pääsi aito metsämiehen karjaisu “SAATANA!” Hiki johtui siitä, ettei mukana tietenkään ollut haavia, saatika pappia. Vapa siis Lassille, joka sai opetella väsyttämään kalaa, ja minä itse keskipenkille, josta pystyisin nostamaan sen veneeseen käsin, mikä sekään ei ollut ihan helppoa. Olisi ollut mukavaa vapauttaa se, mutta uistin oli liian hyvin kiinni, joten improvisoimme melasta papin jne… Tuon hauen jälkeen, lopun 1,5h aikana, emme saaneet mitään muuta kuin aivan pienen ahvenen. Eikä ollut niin väliksikään, koska tuossa oli jo aivan liikaa saalista ja kalastusfiiliskin jostain syystä katosi. Johtunee siitä, että nykyään ei haluaisi mahdottomia määriä kalastaa “turhaan”, vaan käyttää saalis hyödyksi. Tuo hauki taisi lopulta päätyä äidin haukimurekkeeksi.

Eihän tuo mikään mahdottoman kokoinen kala ole, varsinkin kun miettii millaisia mörköjä tuosta järvestä tiedetään saadun. Lajikin oli vähän väärä. Mutta se oli ehdottomasti isoin kalani muutamaan vuoteen. Itse asiassa se oli toisiksi suurin kalani ikinä. 88cm ja noin 4,5 kg.

Näiden kahden paikan lisäksi olen lähinnä käynyt ongella läheisissä paikoissa ja kerran merellä Ajoksessa. Melko köyhää on ollut siis. Mutta loppukuusta on edessä Kuopioon muutto, tutkikaamme siis siellä uusia kalavesiä :) Kuvia lisään, kunhan löydän ne koneen uumenista.

Saavuimme mökille perjantai-iltana joskus kahdeksan aikoihin. Emme tehneet juuri muuta kuin katsastimme paikat, purimme tavarat ja kävimme kävelyllä Kaarnijärven mökinrakennustyömaalla, kun pimeä alkoi jo laskeutua. Järvellä ihailimme laskevan auringon rippeitä ja nousevaa sumua ja heittelimme vähän lähinnä siksi, että siellä on hyvä paikka Lassille harjoitella ennen Kaidan kalastelua. Mitään ei tullut, mutta näkymä järvelle oli niin hieno, ettei kaloilla ollut niin väliäkään.  Kun tuli pimeä, niin tuli myös kylmä ja kävelimme nopsasti takaisin mökille lämpimään. Pimeä metsä on pelottava paikka.

—–

Lauantaina heräsimme melko ajoissa hyvään säähän: aurinkoa täydeltä taivaalta, mutta silti ei ollut helteistä. Hoidimme aamutoimet, söimme ja jonkin ajan päästä lähdimme järvelle. Ensin soudimme parin heittelypaikan (ja muutaman ahvenen) kautta järven kauimmaiseen päähän, koska siellä on aina ollut hauskaa kalastaa suosammaleen väleihin jäävissä aukoissa, joista on hyökkäillyt uistimiin lähemmäs parin kilon haukia. Tällä kertaa kalastus sammalikossa oli mahdotonta, koska “lahti” oli kasvanut lähes umpeen. Yleensä kalassa on oltu aiemmin kesällä, jolloin kasvillisuus ei vielä ole ehtinyt vallata niin suurta alaa.  Sammalikon läheltä saimme muutamia haukia – Lassi sai noin puolikiloisen, minä vähän pienemmän, ja molemmilla oli isompi hauki kiinni. Harmi kyllä se ei suostunut tulemaan ylös asti. Laitoimme pystyyn leikkimielisen kalakisan, jossa enemmän kaloja saanut voittaa. Kalaa ei tarvinnut käyttää veneessä, mutta kunhan kala on ollut hyvin kiinni ja tunnistettu, niin se riittää. Yllättäen siellä toisessa päässä järveä ollessamme aurinkoiselle taivaalle ilmestyi pilviä, jotka eivät olleet siitä kuivemmasta päästä.

Lähdimme soutamaan (minä soudin) järveä toiseen suuntaan. Vettä ripsi koko ajan. Pysähdyimme karikolle heittelemään, ja Lassi leikki vähän Jeesusta. Taisimme saada paikalta pari ahvenaa.

Sitten alkoi sataa vähän isommalla volyymilla. Varsinainen kaatosadeseinämä tuli meitä kohti, eikä tietenkään ollut mitään suojapaikkaa. Katsoimme siis kuinka vesimuuri tuli kohti ja repesimme nauramaan, kun ei siinä muutakaan voinut. Kastuimme aika lahjakkaasti, mutta totesimme silti, että mökkiranta on niin lähellä, että sama kalastella vielä niin kauan kun ei tule liian kylmä. Menimme Kulmunkijoen suulle jigittämään. Siellä on niin paljon ja hyvänkokoista ahventa, ettei jigiä tarvitse kuin pompottaa veneen laidan yli, niin tärppejä kyllä tulee – ja voipa isohko haukikin iskeä kiinni.

Lopulta totesimme, että alkaa olla jo liian kylmä olla enää järvellä. Aurinko ei tullut enää kunnolla esiin ja vettä tiputteli koko ajan. Siirryimme mökille vaihtamaan kuivat vaatteet ja odottamaan saunojia (tätini miehineen ja pari naapuria). Kun he olivat hoitaneet saunansa ja lähtivät, siirryimme mekin löylyihin ja laitoimme kiuasmakkarat folioon. Itselläni oli vielä mielessä lähteä käymään pikku kalareissu Pyörätissä, mutta alkava hämärä ja mukava saunatunnelma veivät lopulta voiton. Saunoimme varmaan kaksi tuntia tyynen järven äärellä. Sen jälkeen olikin mukavaa siirtyä iltapalalle ja nukkumaan.

—–

Sunnuntaina aioimme käydä kalassa Kaitajärven siinä päässä, jonne emme lauantaina ehtineet ja vielä uudestaan jokisuulla, koska edellisenä päivänä siellä olo jäi vähän tyngäksi. Kalakisan tilanne taisi olla jotain 4-3 paikkeilla minulle?

Etenimme hitaasti, koska pysähtelimme vähän väliä kivan näköisiin paikkoihin heittelemään. Isot hauet olivat edelleen saamatta, ja henkkoht tavoitteeni oli, että Lassi olisi saanut sellaisen. Tosin hän sanoi, että lauantain puolikiloista isommat olisivat “liian pelottavia”. Kokeilin välillä vasta ostamaani vaappua (Laxman Cobra, vihreäselkäinen), jonka ostin lähinnä Korvuanjärveä ajatellen, mutta uistin näytti niin hyvältä että pakko sillä on saada kalaa muualtakin. Sainkin sillä melkein heti pienen hauen rantaulpukoiden seasta järven toisesta päästä. Välillä meille tuli ahventärppejä ynnä muuta, mutta loppujen lopuksi saimme kalastaa aika tyhjää tuulen kuljetellessa venettä vaihtelevaa vauhtia kohti jokisuuta. Sen lähistölle päästyämme vaihdoin itselleni helmiäisenvalkoisen kalajigin, joka on värjäytynyt lähinnä helmiäisen keltaiseksi, heitin pari kertaa ja sain jatkuvasti ahventärppejä, joista ylös ei tainnut nousta kuin yksi. Lassikin vaihtoi virveliinsä jigin, ja taisi myös saada pari tärppiä ennen kuin syönti lakkasi.

Samalla kun liikahdimme itse joelle, sää vaihtui tuulisesta leppoisan tyyneksi ja aurinkoiseksi. Vesi on tuolla melko kirkasta, joten näkyvyyttä oli syvälle. Saimme taas muutamia jigiahvenia hyvään tahtiin, ja kohta tilanne olikin jo jotain 10-7 Lassille. Lassi kuitenkin piti taas taukoa kalastuksesta “riittävän” välimatkan turvin. Minä liikuttelin venettä aina vähän matkaa seuraavalle heittopaikalle, ja yhdestä ulpukka-aukosta sainkin tärppejä tosi tiuhaan tahtiin – mutta pelkkiä tärppejähän ei lasketa, kala pitää nähdä. Onnistuin saamaan pari ahventa ylöskin asti kaventaen välimatkaamme. Sain vielä ulpukoiden seasta petohauen, joka oli ainakin 15cm pitkä, ja olimme tasoissa. Kyseisen kalan jälkeen syönti sitten loppuikin.

Pienen kosken alla kävi joku isompi kala mesoamassa – kävimme vielä yrittämässä sen nappaamista, mutta onnistuimme vain samaan uistimet kiinni pajuun (onneksi eivät jääneet sinne). Sitten alkoi aikataulu ottamaan kiinni, sillä Ouluun piti ehtiä vielä illaksi takaisin. Heittelimme vielä joen ja mökin välisellä järviosuudella. Kaloja kävi kyllä kiinni, mutta lopulta Lassi vei voiton pienen pienellä hauella, joka kävi vähän aikaa riehumassa pinnan yläpuolella.

Siirryimme mökille pakkaamaan tavarat ja juttelemaan serkkuni perheen kanssa. He olivat tulleet Kaitajärven kämpälle paistelemaan toiselta järveltä pyydystämiään ahvenia. Sitten olikin jo aika lähteä ajelemaan takaisin kohti Oulua ja kaupungin kiirettä.

Liikkeelle lähdettiin jonkin verran Kukkolankosken alapuolelta, Tuohmaan rannasta. Kello oli seitsemän tai kahdeksan illalla. Normaalisti kuulemma ensin hilataan vene veneenlaskupaikasta ylävirtaan pienen kivinokan kohdalle, mutta koska siellä oli kolme venettä jo valmiiksi kalastustouhussa ja koska vettä oli vähän, niin lähdimme kahdelle laskullemme suoraan veneenlaskupaikan kohdalta. Saimme Riikan kanssa valita kumpikin kaksi perhoa ensimmäiselle laskulle ja Obo valitsi viidennen. Toiselle laskulle Obo valitsi kaikki perhot.

Olin vapavuorossa ensimmäisenä, jolloin kai on vähän huonommat mahdollisuudet kalaan aikaisesta ajankohdasta johtuen, mutta ei se mitään. Obo istui keulassa soutumiehenä ja Riikka perässä moottorin vieressä. Mitään ei saatu minun vuorollani, mutta pari kalaa sentään nähtiin. Oli ne lohien selännäyttämiset Vähän erilaisia kuin perus harrien tuikit. Kunnon hyppyjä ei nähty (edellisenä iltana oli kuulemma ollut oikea show), mutta rauhallisia pintakäyntejä kyllä. Jännää, kun vähän matkan päässä veneestä näkyy yhtäkkiä nouseva aalto siinä, missä aiemmin ei ollut minkäänlaista liikettä. Siellä ne oli, tiukasti omissa montuissaan. Harmi, että lohen jokikalastus perustuu siihen vaistoon, että lohi ajaa pois reviirilleen tulleen tunkeilijan, eikä siihen, että ne yritettäisiin saada iskemään kohti saalista (lohethan eivät syö jokeen noustuaan ~mitään), joten kalastus on vähän vaikeampaa.

Kun pääsimme alavirrassa alkavan uuden kosken niskalle, oli aika kääntyä takaisin. Riikka jyristeli meidät moottorin avulla veneenlaskupaikalle, missä tehtiin tulet ja syötiin makkarat ennen seuraavaa laskua. Joku mies tuli pienen poikansa kanssa rantaan ja kertoi, että meidän kanssamme samaan aikaan kalastamaan tullut mies oli saanut lohen ylävirrasta. Ei mikään jätti, mutta reilusti otettavan kokoinen. Vähän ennen kuin pääsimme lähtemään seuraavalle laskulle, rantaan tuli mies, joka oli vasta lohen saaneen miehen naapuri: “Oli pakko lähteä itsekin kun naapuri sai kalan! Mulla on koko päivän ollut sellainen kutina, että tänään saan silliä”. Mies lähti innoissaan soutamaan edellemme. Lohestajat.

Riikan vapavuorolle lähdettiin noin kymmeneltä illalla(?). Alkoi jo vähän hämärtää ja ilmakin viilentyi. Kun lähestyimme toista rantaa, näin taas yhden lohen selän pinnassa. Perhot kulkivat ihan siitä päältä, mutta tärppiä ei tullut. Laskun loppupuolella kävi parikin pientä kalaa vähän räpiköimässä siiman päässä, mutta niin vain jäätiin ilman lohia. Minä sain ajaa veneen takaisin veneenlaskupaikalle (ensi kerta moottorilla ajoa minulle). Edellä mainittu innokas soutajamies tuli rantaan samaan aikaan kanssamme ja sanoi: “Pitihän se kutina paikkansa”. Lohi oli napannut veneenlaskupaikan kohdalta, mutta toiselta puolen jokea. Pieni, mutta lohi mikä lohi.

Itseäni ei ainakaan harmita kalatta jäänti, koska illan tunnelma muuten oli niin hyvä. Kaikkien pitäisi päästä joskus isolle joelle auringonlaskun aikaan istumaan veneeseen, istua vain kyydissä kun joku muu soutaa hiitaaaasti ja äänettömästi joen puolelta toiselle, samalla kun koko ajan on päällä pieni odottava jännitys ja sumu nousee joelle. Aahhhh. Kiitos tästä reissusta siis. Lopuksi vielä vähän taiteilua:

Kävimme välillä Rimalinsaaren laavulla paistamassa makkarat ja kiertelemässä saarta. Rannaltaheittopaikkojakin (tosi matalia) olisi jonkin verran, mutta emme kerenneet testata niitä, koska alkoi jo hämärtyä ja tuli vilpoista. Soudimme pienen mutkan kautta (keräsimme matkalta kahdeksan kaljapulloa joesta) takaisin ruohopaikkaan, mutta paria ahventa kummempia kaloja emme saaneet. Harmi. Se on juuri sellainen paikka, mihin voisi kuvitella haukien ja kuhien tulevan syömään pimeän tullen. Kemijoessa on jonkin verran kuhaa, mutta melko harvinainen kala se siellä on. Kerran olen kuullut, että sellainen saatiin pilkkikisoissa Liedakkalassa, ja pari muutakin olen kuullut saadun tässä 20 elinvuoteni aikana. Johtunee siitä, että useimmat pyytävät Kemijoesta ihan muita kaloja kuin kuhaa, joka onkin sitten saanut elää rauhassa. Edit: Kuulin tuttavaltani, että Taivalkosken padon alapuolelle olisi nykyään “hirveästi” kuhaa. On muuten hauskaa katsoa, kun pohjoisessa taivaanrannassa näkyy auringon kajastus, ja etelässä taas on aivan sysiyö ja täysikuu.

—–

Torstaina olimme lähdössä Kallinjärvelle onkimaan ruutanoita – emme ole koskaan testanneet, yläasteen haavimisreissuja lukuunottamatta, mutta tiedossa on että ko. “järvi” on suunnilleen täynnä ruutanoita. Lopulta päädyimmekin menemään Akkunusjokisuulle, eli “Kivelle”, viettämään hellepäivää ennen illan isompaa kalareissua Torniojoelle. Parkkeerasimme pyörät sotamuistomerkin viereen ja menimme alas rantaan kallioille. Vettä oli tosi vähän, se virtasi hitaasti ja oli sameaa. Näytti siltä ettei hyvältä näytä. Onneksi olin väärässä. Laitoin siiman päähän fluoresoivankeltaisen toukkajigin mustalla päällä, heitin kallioiden väliin ja annoin upota hetken ennen kuin aloin kelaamaan. Saman tien tuli reipas tärppi, ja parisataagrammainen ahven. Riikka pääsi heittämään vasta vähän jälkeeni, ja hänelläkin oli heti kala kiinni. Vähän pienempi ahven kuin minulla – joka tosin oli muuttua haueksi. Jossain vaiheessa nimittäin ahven alkoikin potkia vähän vihaisemmin eikä Riikka meinannut saada sitä edes pinnalle näkyviin. Hyvän kokoinen hauki oli hyökännyt siimassa killuvan ahvenen kimppuun jostain kallioiden alta. Harmi kyllä se pääsi irti ja aiheutti hämmennystä. Ensin kiinni oli jokin melko pieni kala, joka yhtäkkiä alkoikin hirveän taistelun. Kohta näkyy puoli metriä kalaa, jota luultiin ensin jättiahveneksi, mutta joka ei ollutkaan ahven vaan hauki. Ja hetkeä myöhemmin kiinni oli taas ahven, joka oli edellistä paaaljon pienempi…? Tietysti nyt on helppo tajuta mitä tapahtui, mutta itse tilanteessa se oli aika hämmentävää.

Hyvää tärppiaikaa kesti vain hetken. Itse sain vielä 15cm hauen rantaan kertyneen vaahdon alta, mutta siihen loppui virvelikalat. Aloimme siis vähäksi aikaa ongelle ja saimme kallioiden varjosta ehkä vähän yli 10 ahventa, jotka laskimme melkein kaikki takaisin. Muutamat vähän isommat otimme mukaan fileroitaviksi. Fileroiminen ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin miltä se näyttää. Tosin en pystynyt testaamaan kuin yhdellä kalalla ennen kuin kädet alkoivat kutista liikaa, mutta Riikalla sen sijaan alkoi sujua jo parin testikalan jälkeen, joten ehkä voisin itsekin oppia.

Ensimmäinen kalastuskerta oli tiistaina 28.7., kun kävimme siskonpoikani Teron ja Tompan (Teron siskopuolen mies) kanssa kalassa muutamien saarten (Uuraansaari, Käärmesaari, Varpasaari) ympärillä. Lähinnä ongittiin ja itse heittelin jonkin verran virvelillä. Olimme kalassa melkein koko päivän, mutta mitään kovin kummoista kalaa ei tullut, parin sadan gramman ahventa ja puolen kilon haukea lukuun ottamatta. Sain itsekin jonkin verran pikku ahvenia ja särkiä, ja joku vähän isompi kala kävi pari kertaa kalajigissä kiinni tarttumatta kunnolla. Hauen tarina on kyllä kertomisen arvoinen: Se saatiin, kun Tomppa kuljetti särkeä ongen koukussa kohti lähellä uivaa lokkia. Kohta Tomppa joutuikin pitämään ongesta kiroillen  kaksin käsin kiinni, kun joku mörkö hyökkäsi särjen kimppuun ja yritti uida samoilla vauhdeilla kaislikkoon. Särki lensi jonnekin, ja sen sijasta koukkussa olikin hauki, joka saatiin jopa veneeseen asti ennen kuin se sai siiman katkaistua. Sarjassamme tilanteita, jotka eivät ole niin yleisiä :D (Voisin alkaa harkita täkyongintaa…)

Puitteet oli kyllä tosi hienot ja kalaisan näköisetkin, mutta aina sitä kalaa ei tule. Jännitystä päivään toi ukkosmyrsky, joka hakkasi vähän matkan päässä niin, että välillä tuntui että venekin tärisee allamme. Onneksi se pysyi paikallaan siellä jossain muutaman kilometrin päässä.

—-

Toinen kalapäivä oli eilen, perjantaina 31. päivä, kun käytiin Sonjan kanssa kaksistaan ongella Poukkusillan vieressä. Soudin Kalastajankylästä sinne, ja vedettiin samalla uistinta (haaveilin kuhista tai edes jostain isommasta ja laitoin toiseen vapaan syvällä uivan Rapalan). Mitään ei saatu, mutta sillan alituksen jälkeen Sonjalla kävi musta-punaisessa Seniorissa pari kertaa joku kala kiinni. Veikkaan ahvenia. Taaskaan kalansaalis ei ollut kummoinen: pieniä ahvenia ja särkiä. Mutta huhhuh kun nousi syke, kun heittelin violettia jigiä. Muutamien metrien päässä veneestä tunsin epämääräisen tökkäisyn, ja kohta ihan pinnan alla oli näkyvissä joku tosi iso (särki)kala, varmasti yli 40cm pitkä. Se jäi paikoilleen joksikin aikaa ja ui ympyrää viitisen sekuntia – juuri sen verran, että sain katsoa oikein kunnolla. En ehtinyt ajoissa uittaa uistinta uudestaan sen nokan eteen ja kala meni lopulta menojaan. Apinan raivolla heittelin samaista jigiä ja jokusta muutakin uistinta ympäriinsä, mutta virvelillä en saanut enempää tärppejä tai havaintoja kaloista. Aluksi ajattelin, että kala oli varmaan säyne, mutta todennäköisemmin se oli lahna. Välillä mielessä kävi myös joku lohikala, mutta niitä taas tuskin löytyy tuollaisesta paikasta.

Ilma oli niin aurinkoinen ja kuuma, että riisuttiin Sonjan kanssa isommat vaatteet ja saatiin näin kaksi kalaa yhdellä koukulla: kalastettiin ja otettiin aurinkoa bikineissä, jei. Suunnitelmana oli käydä uimassakin, mutta aika riensi emmekä ehtineet. Sonjalta paloi hartiat ja itseltäni vähän selkää, mutta oli se kalastus huomattavasti miellyttävämpää noin kuin että olisimme kalastaneet ihan hiessä ilman saalista. Hetkeä ennen kuin aioimme siirtyä sillan toiselle puolelle hetkeksi ongelle ja sen jälkeen lähteä pois, Sonjalla alkoi nykiä. Kala jäi kiinni, muttei tahtonut nousta ylös vaikka Sonja kuinka veti. Lopulta kala saatiin kuitenkin näkyville: taas ISO lahna! (Ehkä sama kävi minun houkutustani katsomassa?) Sonja taisi kiskoa sen liian nopeasti veneen viereen minun ulottuvilleni ja niin kävi, että juuri ennen kuin sain siimasta hyvän otteen ja olisin vetäissyt sen ylös, lahna rimpuili kohtalokkaan viimeisen kerran, ja irtosi niin, että koho lensi veneeseen kuin jousi ja osui samalla kipeästi käsivarteeni. Siitäs saimme me julmat kalastajat. Kannattaisi pitää haavia veneessä mukana.